Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

maaliskuun raportti


On huhtikuun ensimmäinen päivä ja sehän on tunnetusti aprillipäivä. Siis tänään saisi juksata ihmisiä, mieluiten niin, että saa heidät jollakin tavoin liikkeelle, vaikkapa hakemaan ilmaista konjakkia alkosta. Sellaisen aprillipilan olen joskus jostain lehdestä lukenut. Nyt en juksaa ketään mitenkään, se aika on minulla jo takana päin, vaan kerron mitä käsitöitä todella olen maaliskuussa saanut valmiiksi ja paljonko niihin käytin lankaa.


Sortimenttia ei ole paljon, on vain myssyjä ja yksi peitto. Aloitetaan myssyistä, kun niitä on eniten vaikka lankaa niihin on kulunut vain murto-osa peiton lankamäärästä.


Ja näin myssyt valmistuivat:
1.3. myssy, Dale Freestyle 58 g
8.3. myssy Riks Raks, Ulrikaa 80 g
10.3. sytomyssy isoäidinneliö, jämiä 50 g
11.3. sytomyssy nappi, nimetön lanka 43 g
13.3. sytomyssy nappi, sinisiä jämälankoja 35 g
15.3. sytomyssy kukat, jämälankoja 34 g




28.3. valmistui torkkupeitto, Jannea 1547 g


Langankulutukseni oli maaliskuussa yhteensä 1847 g. Uutta lankaa hankin yhjteensä 2150 g (seuraavaa peittoaa varten 2 kg Jannea ja kerä jotain sukkalankaa). Vuoden alusta laskettuna on lankavarastoni kevennyt 1214g. Lukema olisikin paljon ilahduttavampi, jos en olisi ostanut lisää Jannea, mutta eipä mitään, sen kulutus on jo hyvällä alulla.


Pääsiäinen on kulunut aurinkoisesta säästä nauttien oman väen kesken. Hyvin on syöty, vähän liiankin hyvin. Tytär leiponut herkkuja kahvin seuraksi ja mämmiäkin syöty moneen otteeseen. Sehän on meidän perheen herkkua. Vielä huominen ja sitten palataan tavanomaiseen arkeen.






4 kommenttia:

  1. Peitto on niin kaunis, elävä pinta ja hillitty väri on itseasiassa tyylikäs.
    Hmm, oisit voinut aprillata olevasi lottovoittaja, sinnepäinhän se potti kaiketi tuli.
    Mulla oli lankalauantaina ystäviä täällä pitkästä aikaa niin kiva on pääsiäinen ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina, kaikkien peittojen värit valitsin niin, että sopisivat moneen ympäristöön ja makuun. Ja olisivat ajattomia.
      Ajattelepa, jos jätinkin kertomatta "lottovoitostani" sen takia, että se olikin totta!!! :D :D No ei se ole totta, pitihän minun lappuni tarkistaa, vaikka en sitä tavallisesti teekään, kun voitot menevät tilille.

      Poista
  2. Niin kauniita on nuo sinun kaikki työsi. Ahkerat ovat kätesi, itse en saa paljon mitään aikaiseksi nykyään, tuo kolman kuukauden takainen äkkipysähdys vei voimat ja osin innonkin, mutta ehkä se tästä kevään tullen taas muuttuu.

    VastaaPoista
  3. Mummeli, aina ei tarvitsekaan saada aikaan kaikkea mahdollista, vaan voi antaa ajan kulua vain hiljalleen ja nauttia muuten elämästä. Hyvää vointia sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.