Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 6. elokuuta 2018

Elokuu alkoi sytomyssyillä

Viikonloppuna oltiin pienellä matkalla kohteena Rovaniemi, kuten edellisessä postauksessanikin jo kerroin. Ennen lähtöä mietin, mitä ottaisin matkakäsityöksi. Minähän istun yleensä aina "pelkääjän paikalla", mutta en ehdi pelkäämään. Mies nimittäin ajaa ja minä keskityn käsitöihini. Usein minä teen sukkia automatkalla, mutta nyt päädyin ottamaan mukaan puuvillalankoja aikeena tehdä sytomyssyjä



Nämä kolme myssyä sainkin matkan aikana tehhtyä, tosin kolmannen kavennus valmistui vasta kotona.


Menomatkalla tein raitamyssyä, jonkaa silmukat loin jo kotona valmiiksi. Siis perusmyssy, raidat kolmen kerroksen korkuisia, joka 9. kerros nurin
Lanka turkoosi ja luonnonvaalkoinen Novitan Cotton Soft, menekki yhteensä 54 g
Silmukoita 112 s ja puikot 3 mm:n pyörö ja sukkikset.

Molempia värejä oli vajaa kerä, turkoosia vähemmmän. Turkoosin sainkin käytettyä käytännössä kokonaan, vain vajaa metrin pätkä jäi. Valkoista jäi pienoinen keränen, josta saa raitoja johonkin myssyyn.


Menomatkallaa pysähdyttiin tankkaamaan Iissä, siellä kun on tunnetusti edullista polttoainetta myynnissä. Ja marketista voi löytää lankoja edullisesti. Pitihän minun käydä katsomassa lankatarjouksia, mutta eipä se ollut kummoinen nyt. Mutta silmääni sattui mukavan näköistä raitalankaa, jota en tunteenut ennestään. Niinpä otin sitä yhden kerän kokeiltavakseni, koska lanka tuntui soveltuvan sytomyssyihin.



Ensimmäisen myssyn valmistuttua kyseinen lanka pääsikin heti puikoilleni ja tällaiset myssyt siitä sain aikaan
Lanka Novitan Aalto (50% puuvillaa, 50% akryylia), menekki 46 g/myssy, siis yhteensä 92 g, joten pieni keränen jäi lankaa  siemeneksi
Silmukoita 112 s ja puikot 3 mm:n pyörö ja sukkikset.

Lankaa oli ihan mukava kutoa ja raidoittuminen on minun mieleistäni. Tykkään tällaisista raitalangoista, joissa on pitkät värijuoksut ja tulee selkeitä raitoja eikä mitään "sillisalaattia". Olisipa Novitalla joku sukkalankakin vastaavasti raidoittuva.

Mukaan olin varannut enempikin puuvillalankoja kuin tuohon yhteen myssyyn, mutta ne loput palautuivat kerinä kotiin odottamaan parempaa ajankohtaa.

8 kommenttia:

  1. Tykkään myös noista selkeistä raidoista :)

    VastaaPoista
  2. Moi Matleena,aina yhtä suloisia raitoja sinun maailmassa ja miun ihailtavana ja tietty muidenkin lukijoittesi.Olen vissiin kertonutkin että kaipaan kovasti myssyjen tekemistä, virkkaaminen ei enää onnistu,mutta kutoa voin, kunhan kyllästyn sukkien kutomiseen.Myssyn vaikeutena on silmukoiden luominen ettei pyöröpuikko mene ihan solmuun ja alkuvaihe on työläs.Myssyissäkin pääsee luovuus irti voi sentään kun katselen aikaisemmin tekemiäni myssyjä ihan itkuttaa no sentään ilon pisatoita ne ovat:)

    VastaaPoista
  3. Tuomontuvan Anni, myssyjäkin on kiva tehdä, vaikka enemmän sukat ovat sydäntäni lähellä. :) Voi hitsi, kun asuttais lähempänä. niin kävisin aloittamassa sinulle myssyn, mutta kun ei...

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Eija, toivon myssyjen tarvitsijoidenkin olevan samaa mieltä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.