Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 18. elokuuta 2018

Tässä minä istun


Vietän aikaa yksin mökillä ja sain juuri yhdet sukat valmiiksi, päättelinkin ne jo. Mitä nyt tekisin? Piha on märkä aamun vesisateen jälkeen, joten en viitsi mennä ulos enkä valmiita käsitöitä näissä oloissa viitsi höyryttää ja kuvata. Ja juuri nyt en halua aloittaa uutta käsityötä. Mutta nappaanpa kuvan höyrytystä odottavista ja saman tien tuosta käsityötuolistani. Muita sellaisia olen esitellytkin joskus, mutta muistaakseni en tätä.


Tuossa minä istun pirtin ikkunan edessä vanhassa 60-luvun nojatuolissa, joka on sopiva minulle, kunhan selkäni takana on tyyny. Vieressä oikealla puolellani on lankakassini ja vasemmalla pyöreä pöytä tarvikkeille. Selkäni taakse jää appiukolta peritty ompelukone, joka on edelleen käyttökuntoinen mutta toimii nykyään tietokonepöytänä. Ja siihen tietsikan viereen on hyvä koota valmiita töitä.



 Tällainen pino siinä on tällä hetkellä. Muutama muukin käsityö on valmistunut tällä reissulla, mutta odottavat pääsyä saajalleen illalla ja jo huomenna päätynevät tänne Lankapirttiin eri postauksena.



6 kommenttia:

  1. Se vakituinen käsityöpaikka on ihana, kaikki tarvittava siinä odottamassa. Itsellä vähän suurempi 'saari', ikean puinen sänky tyynyineen, saa jalatkin oikaistua, langat ja kirjat valmiina lepohetkeä varten. Antoisia käsityöhetkiä. Irmeli

    VastaaPoista
  2. Hyvän mallinen käsityötuoli. Saa välillä lepuuttaa kyynärpäitä käsinojilla. Minulla on saman tapainen vanha risa käsityötuoli, josta ei voi luopua, kun se on niin kätevä käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, tässäkin pätee se totuus, että "vanhassa vara parempi", vai miten se menikään. ;)

      Poista
  3. Hyvä käsityötuoli!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.