Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Karusellit Da-Capo


Nyt syntyi makeat karuselli-sukat. Minulla oli koko ajan näitä tehdessä mielessä nuoruuteni suuri herkku Da-Capo suklaapatukka. Tosin näiden väreissä on enemmän ruskeaa kuin keltaista ja niissä patukoiden kääreissä on enemmän keltaista.


Karusellisukat n:o 8, koko 40,
Langat Novitan Nallea, menekki yhteensä 79 g
Puikot olivat  3 mm:n vahvuisia ja silmukoita lisäsin kunnes 28 s/sektori
Kun sektorissa oli 8 silmukkaa, aloitin joustinneuleen 1 o kiertäen 1 nurin ja jatkoin sitä varressa 
Varren suussa taas joustava päättely


Sukkien ohje löytyy FB:sta Hipsulaisen Karuselli - ryhmästä. Ryhmä sen kun vaan kasvaa, nyt jäseniä on jo yli 8000 ja sukkia moninkertainen määrä siellä esiteltyinä. Onpa muutamat jo kokeilleet virkkaamallakin tekemistä ja ihan kivoilta nekin näyttävät ainakin kuvissa.


Ja edelleen minä olen innostunut näiden teosta. Nyt haluaisin tehdä yksiväriset karusellit, mutta jotain muuta ensin.



Asiasta toiseen, osaatko kertoa minulle, mikä mahtaa vaivata meidän omenapuuta.


Kaikki omenat taitavat näýttää halkaistuina tällaisilta. Ainakin tähän mennessä halkaistut, osa on vielä puussa. Siis enemmän tai vähemmän tuollaista ruskeaa kuin jotain mätää.  Päältä päin ovat ihan OK.

Meillähän on vain tuo yksi ainokainen omenapuu, jonka omenat ovat oikein maukkaita, mutta eihän noita voi syödä.


6 kommenttia:

  1. No nyt on hyvän näköiset Karusellisukat, oikei onnistunut väritys. Omenapuista en tiedä mitään, mutta entisen naapurin puu teki samanlaisia omenia ja se kuulemma on joku tauti, en muista nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, muistatko, jäikö entisen naapurisi omenapuun tauti pysyväksi, siis tuliko se joka vuosi uudelleen? Meinaan, että onko toivoa saada ensi kesänä omenaherkkua omasta puusta.

      Poista
  2. Kova vauhti puikoissa, taitaa olla da capoa tummasta suklaasta, kiva raidoitus. Vahinko etten ole FB:ssa, mallia olisi mukava kokeilla. Irmeli

    VastaaPoista
  3. Da Capot on niin hyviä! Herkullisen retrot sukat myös. :) Tätä mallia onkin nyt monien puikoilla, hauska ja erilainen villitys. Itse en ole vielä kokeillut.

    VastaaPoista
  4. Pipo-otus, minä en ole aikoihin syönyt Da-Capoja, muistan vain, että tykksäin niistä kovasti. Pitänee ostaa sellainen ja maistaa, vieläkö se vie kieleni mennessään. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.