Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 14. syyskuuta 2018

Sukat ja sukat


Parit sukat on taas valmistunut. Niitähän aina tarvitaan ja mikä parasta, minusta  on kovin kivaa niiden tekeminen. Olenpa tainnut mainita siitä jo ennenkin vaikka kuinka monesti.


Ensin valmistui yhdeksännet karusellisukkani, koko 40
Lanka fortissima mexiko cotton stretch (41% villaa, 39% puuvillaa, 13% polyamidia, 7% polyesteriä) 67 g
Kun sektorissa oli 8 silmukkaa, aloitin joustinneuleen 2 oikein 2 nurin ja jatkoin sitä varressa 
Varren suussa taas joustava päättely
Puikot 2.5 mm, silmukoita lisäsin kunnes oli 36/sektori.

Mitenkään en säädellyt raitoja, vaan ne saivat muodostua aivan langan värien mukaan. Jännästi vaan sattui, että molempien sukkien resoreista tuli melkein samanlaiset. Lanka oli kovahkoa ja joustamatonta, en tykännyt. Onneksi minulla oli sitä vain yksi kerä, josta siis jäi jäljelle noin kolmannes. Hmh, mihinkähän sen käyttäisin.


Sukkien ohje löytyy FB:sta Hipsulaisen Karuselli -ryhmästä. Ryhmä sen kun vaan kasvaa, nyt jäseniä on jo 9603 (kävin juuri kurkkaamassa) ja sukkia moninkertainen määrä siellä esiteltyinä. Monet ovat tehneet yli kymmenen sukkaparia.  Malli ja ryhmä ovat siis kovin suosittuja, kun ottaa huomioon, että ryhmä on perustettua vasta toukokuussa. Monet muutkin minun lisäkseni ovat hurahtaneet tähän malliin.


 Kirjoneulesukat  kokoa 45, varsi 25 cm kantalapun yläreunaan mitattuna, kärkikavennuksen aloitin, kun terä oli 23.5 cm pitkä
Langat sininen ja valkoinen Novitan 7veikkaa ja keltainen Gjestalin Jannea, joiden menekki yhteensä 194 g
Silmukoita varressa 64 ja terässä 60, puikot 3 ja 3.5 mm



Malli on sama kuin vihreä-oransseissa sukissa. Nehän menivät teini-ikäiselle sukulaispojalle ja nämä menevät hänen isälleen. Heillä on yhteinen harrastus ja molempien sukkiin on napattu värejä heidän harrastusvälineistä.



Sukkia on edelleenkin tulossa lisää: yhdet on kesken puikoillani ja ja toiset aloitan vielä tänään. FB:n Sillä silmukka! -ryhmässä julkaistiin nimittäin hetki sitten KAL-sukkien eka ohje, siis reosorin vaihtoehdot. Kirjoneuletta luvassa siinäkin. Voin kyllä luvata, että muutakin tulen syksyn aikana ainakin aloittamaan, sillä yksi torkkupeitto pitäisi tehdä. Ja eiköhän sitä jotain muutakin keksitä vielä.




8 kommenttia:

  1. Nuo karusellisukat on kyllä niin jännän näköiset, että melkein jo mielenkiinnon vuoksi voisi tehdä ne :)
    Ja tuo miesten sukan malli on tosi nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, ei siinä auta muu kuin alkaa sinunkin karusellien tekoon! ;) Mutta varo vaan, niihin saattaa jäädä koukkuun. Minä en ole ainoa sellainen ryhmässä. :D

      Poista
  2. Karusellisukkia on kyllä niin kiva tehdä, mutta tavallinen malli on minusta silti parempi jalassa. Kauniit miestensukat, sinä se osaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, minulla ei ole käyttökokemusta karuselleista, olen vaan sovittanut niitä. Minä toivon, että tuo resori kantapäässä auttaa käytössä. Mutta tosi mukava niitä on tehdä! :)

      Poista
  3. Karusellit näyttää edelleen kivalta, mut noit kirjoneulesukat on oikeasti tosi kauniit!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.