Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Palmikkoa ja kirjoneuletta

Hupsista, kun tuo aika rientää. Minä olen niin paneutunut uuden sukkakirjani  malleihin, että en meinaa muistaa kertoa täällä tekemistäni neuleista. Mutta nyt onkin sitten esittelyssä kolme viimeksi valmistunutta työtäni.


Tämä satsi on valmistunut viikon aikana.



Pitkät säärystimet Ennalle 5v, korkeus 40 cm
Lanka Novitan Nallea ja menekki 80 g
silmukoita 56-52-56, puikot 3.5 mm
korkeus 40 cm

Alkukuusta tein Ennalle lyhyemmät säärystimet ja niiden luovutuksen yhteydessä oli puhe, että toiset pidemmät säärystimet olisi kiva saada. Niinpä panin uudet säärystimet melkein saman tien puikoille ja tässä ne nyt ovat. 

Ja kun säärystin yltää reiteen saakka, aloitin 56 silmukalla, joista vähensin n. 10 cm:n jälkeen 4 silmukkaa. Lisäsin  alaosan resoriin 4 silmukkaa ja tein siitä hiukan korkeamman kuin edellisissä säärystimissä, että se pysyy paremmin luistinten päällä.

Kuvion malli on Niina Laitisen Taimitarhan pitsit&palmikot lehdestä ja nimeltään Flaming Socks.



Tässä on säärystimien etu- ja takapuolet esillä.


Sitten siirryinkin kirjoneuleeseen. Olen tutkaillut kirjastosta lainaamiani uusia sukkakirjoja, joista yhteen ihastuin niin, että hankin sen omaksikin. Nimittäin Villasukkien uudet kuviot, jonka tekijä on saksalainen Kerstin Balke. Nykyisin ostan harvoin käsityökirjoja ja -lehtiä, mutta nyt innostuin ostamaan. Kirjassa on useita minua miellyttäviä kirjoneulemalleja ja lisäksi mallisukissa on käytetty kivasti värejä, osin jopa yllättäviä väriyhdistelmiä. Ehkäpä minäkin rohkenen käyttämään enempi värejä sukissa.


Ensin tein nämä vihreän sävyiset sukat malli n:o 20, koko 38
Langat Gjestal Jannea, menekki yhteensä 124 g, josta vaaleampaa vihreää 74 g ja tummempaa 42 g, sekä keltaista 8 g.
Silmukoita varressa 56 ja terässä 52, puikot 3 mm


Hiukan jouduin poikkeamaan ohjeesta, koska kirjan ohjeet on kirjoitettu ohuemmalle langalle.

Vaikka itse valitsin nämä värit, niin valmiisiin sukkiin en ole tyytyväinen. Mutta eipä nämä ole itselle tarkoitettukaan ja uskon että, joku tykkää näistäkin.



Sitten sinioranssit kirjoneulesukat koko 38-39
Langat samoin kuin edellä Gjestal Jannea, menekki yhteensä 119 g
Silmukoita 52, puikot 3 mm.



Tämä malli on kirjassa n:o 11.

Näiden sukkien väreistä pidän itsekin, mutta eivät nämäkään jää itselleni. Mitkähän värit päätyvät seuraaviin sukkiin, joiden malli olen jo valinnut, mutta en vielä värejä.

Huomasitko tässä viimeisessä kuvassa myös kamerani? Se oli niin sopivasti kuvannut itsensäkin, joten valitsin tämän kuvan mukaan tähän postaukseen. Minulla on usein tuollainen pieni pahvirasia kameran alustana, kun kuvaan jaloissani olevia sukkia.


18 kommenttia:

  1. ihanat säärystimet:)
    Taitava kutoja olet:)kauniit sukat ja väri :))))

    VastaaPoista
  2. Säärystimissä kyllä kelpaa pikkuneidin kulkea.
    Molemmat sukat ovat kauniit. Olen huomannut, että vaikka jotkut yhdistelmät eivät itsestä olisi kivat, niin joku toinen tykkää paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, niin minäkin arvelen, että joku tykkää näistäkin väreistä vaikka itse en niin tykkääkään.

      Poista
  3. Valmista tulee ja nopeasti, nättejä töitä. Jokaisella on lempivärinsä, yksi yhdestä, toinen toisesta. Vihreiden sukkien kuvio tuo mieleen smokki kirjailun. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmeli, kun on tämä pakkomielle käsitöihin, niin kyllähän sitä aina jotain syntyykin. :D

      Poista
  4. Hyvä saalis viikon tekemisiksi;) Kyllä sitä aina jotain uuttakin tulee vaikka tuntuu, että kaikki on jo keksitty ja nähty. Kivoja malleja nämä ainakin ja uskon että muutkin kun olet ihan ostanutkin kirjan. Mä odottelen yhtä sukkakirjaa ilmestyväksi, jos ehkä mahdollisesti sen sitten hankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, onneksi löytyy uusia sukkamallejakin, kun minä niin tykkään tehdä sukkia. Voisin pian kyllästyä, jos aina samanlaisia tekisin. Jaa-a, mitähän sukkakirjaa odottelet. Herätit uteliaisuuteni. ;)

      Poista
    2. Käsistä karannut -blogin Tiinalta on tulossa kirja, on vissiin aika pitkällä jo kustantajan käsissä.
      http://kasistakarannut.blogspot.com/

      Poista
    3. Kiitos, KristiinaS, vinkistä! Pitääpä seurata ilmestyviä kirjoja, uutuusmalleja on aina kiva nähdä, vaikka ei sitten itse niitä tekisikään.

      Poista
  5. Siellä on taas puikot suihkinut, kun on niin joutusasti valmista tullut. Hienoja kaikki ja tosi
    kiva malli noissa vihreän sävyisissä. Ja nuo aikaisemmat jämälankapatalaput on myös hienoja ja kun niitä
    jämälankojahan aina riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, mieleisiä käsitöitähän on kiva tehdä ja ne joutuvat pian. :)

      Poista
  6. Kyllä tyttö sai upeat säärystimet. Kirjoneulesukat ovat hienoja. Mä tykästyin kovasti noihin vihreisiin,onkiva kuvio niissä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.