Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Patalappu


Nyt on patalappu n:o 2 valmistunut tuolle aiemmin esitellylle lapulle kaveriksi. Innostuin tekemään pikaisesti toisenkin lapun, vaikka muuta olin ajatellut. Syy muutokseen oli se, että tulin luvanneeksi kirjoittaa ohjeen tavastani tehdä näitä patalappuja. Ja nyt ohjekin kirjoitettu, löytyy tuosta alta.

Harmaansävyinen patalappu n:o 2, koko n. 19 x19 cm
Soveltuvia jämälankoja joko yksin- tai kaksinkertaisina, joiden menekki oli yhteensä  67 g
Aloitussa 52 ketjusilmukkaa, virkkuukoukku 4 mm



Tässä toinen puoli, voisiko tätä kutsua vaikkapa takapuoleksi, kun päättely tapahtu tällä puolella ja se näkyy kuvassakin hieman koholla olevana.




Tässä lappupari. Niiden värit poikkeaavat jonkin verran toisistaan, kun aloitin pienistä keräsistä ja nehän loppuivat jo tuon ekan (kuvassa oikealla) lapun teossa.


4 kommenttia:

  1. Tämä on niin mukava malli tehdä, ettei raaskisi kesken jättää ennen kuin on valmis ja heti uusi aluilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, niin on, nytkin olen katsellut jämälankoja (niitä sattuu olemaan) miettien josko aloittaisin... :D

      Poista
  2. Voi,ei voi olla totta,mutta lyhyiden jämälankojen kulutusta on ollut mullakin. Patalappuja pitäis minunkin tehdä useampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, tähän patalappumalliin saa hyvin upotettua lyhyetkin langanpätkät, joten alahan hommiin. :) Huomasithan, että ohjekin on tuossa edellisessä postauksessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.