Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Palmusunnutaina


Kaunis sää helli meitä tänään palmusunnuntaina! Ja sekö lie saanut ison joukon virpojia liikkeelle. Meillä taisi käydä kahdeksan eri porukkaa, joista useimmissa taisi olla kolme virpojaa.  


 Vitsojakin kertyi melkoinen pnkka, juuri ja juuri mahtuivat tuohon maljakkoon. 

Kiinnitin muuten huomioni sellaiseen asiaan, että jotkut kolmen hengen ryhmät antoivat vain yhden vitsan kun taas toiset samankokoiset ryhmät antoivat kolme vitsaa upeine koristeineen. Pikku asiahan tämä on enkä ole ennen sitä huomioinut, mutta satuin eilen näkemään TV:stä sketsin virpojista (kummitäti kahden lapsen kanssa) ja se varmaan vaikutti asiaan. Palkkakarkithan ainakin minä  annan tasapuolisesti jokaiselle virpojalle sainpa yhden tai useamman vitsan.



Aamun ensimmäisiä virpojia.

Ja nuorimmatt virpojat olivat Milli, Eppu ja Mikke, kolmoset iältään 2v 4kk. Tyttäremme käy aina silloin tällöin hoitamassa näitä veijareita ja nyt lapset yllättivät meidät tulemalla äidin ja isonsiskon kanssa virpomaan. Sisällehän heidät kutsuttiin muista virpojista poiketen ja lelujakin kaivettiin esille.


Tuulipa testattua myös turvalonkeroiden teho lapsiin, näinkin vanhoihin. (Turvalonkeroitahan käytetään keskosilla ja muilla vastasyntyneillä.) Heti, kun lapset pääsivät sisälle, he löysivät turvalonkerot, joita olen muutaman tehnyt viime päivinä. Ne olivat sopivasti käsityötuolini vieressä matalalla jakkaralla.


Nyt vitsat oleilevat eteisen lipaston päällä vieressään virpomiskarkit, joita on vielä jäljellä. Kulhollinen niitä menikin.


Hyvää alkavaa hiljaista viikkoa kaikille!


10 kommenttia:

  1. Samaa minä ole ajatellut:) vaikka palkka on maksettu kaikille virpojille:).
    IHANIA pikku-virpojia teillä käyny:):):)
    Sanovat tai kirjoittavat ,että pienille lapsille "turva-nuo lonkerot",kun jotain pehmeää kädessä:))
    Kymmenen virpojaa,meilläkin kävi.
    Oikein mukavaa alkavaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Teillä on käynyt paljon virpojia! Oksat tosiaan vaihtelee. Kivan tuntuista kun niistä näkee, että ne on suunnitellusti askarreltu. Niin se alkaa jälleen hiljainen viikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti, ne huolella tehdyt oksat ilahduttavat erityisesti. :)

      Poista
  3. OLipas iso määrä virpojia! Meilläkin kävi virpojia kolme ryhmää. Komeita vitsoja oli askarreltu, karkkeja ei ollut mutta palkka maksettiin..... ja ilopisia olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, meillä on tapana varata melkoinen kasa karkkeja virpojia varten ja loput sitten jäävät omaan suuhun pantaviksi. :)

      Poista
  4. Kuulin ku virpojat meni rapusta ulos, menin terassille ja ihmettelin miks eivät tulleet mun ovelle. Sit tulivat ja yhden oksan sain, viisi virpojaa oli. Muita ei sitten tullutkaan. Nameja jäi itselle syötäväksi.
    Hyvää hiljaista viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, sinäkin saat siis panna suun makeaksi! :D

      Poista
  5. Teillähän on käynyt mukavasti virpojia, meillä oli käynyt neljä porukkaa. Ja jouduin ulkoistamaan namujen jaon muille, kun olin itse töissä päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, eipä tullut laskettua montako virpojaa oli, mutta useimmissa taisi olla kolme ja vain yksi tyttö kävi yksin, joten aika monta virpojaa kävi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.