Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 12. elokuuta 2019

Pieniä sukkia


Jämälankakuu jatkuu täällä Lankapirtissä, siitähän kerroin edellisessä postauksessani. Nyt ajatukseni on hieman jalostunut, jos niin voi sanoa. Muuistaakseni Oulun HOPE on halunnut jakaa jo useampana syksynä villasukkia mahdollisimman monille asiakkailleen. Eiköhän niin käy tänäkin vuonna. Niinpä päätin yhdistää jämälankojeni kulutuksen ja HOPEn toiveen tekemällä erikokoisia villasukkia jämälangoistani ja lahjoittaa ne sinne. Hyvä alku onkin jo noissa edellisen postauksen sukissa.




Seuraavaksi valmistui kolmet pienet sukat vauvaikäisille.



Ensimmäiseksi valmistuivat nämä valko-vihreät sukat vauvalle
Langat Gjestal Jannen ja vastaavia jämiä yhteensä 37 g
Silmukoita 36.



Seuraavaksi vähän isommat sini-valkoiset sukat
Langat  Gjestall Jannea ja vastaavia jämiä (painon lisään myöhemmin)
Silmukoita 40.



 Ja vieläkin isommat, mutta kuitenkin vauvasukat
Langat  Gjestall Jannea ja vastaavia jämiä (painon lisään myöhemmin)
Silmukoita 40.

Mitä näiden tekemisestä kertoisin. Nuo kahdet ensin valmistuneethan ovat ihan tavallisia raitasukkia, mutta kolmansiin halusin käyttää pieniä värikkäitä lankanöttösiä. Niinpä valitsin resoriin tummanruskea ja kantapäähän ja kärkeen keltaista lankaa. Resorin jälkeen otin ruskean kaveriksi pinkin ja tein yhden kerroksen raitoja jatkaen värin vaihtumisen jälkeen vielä kolme silmukkaa ja vasta sitten jatkoin toisella värillä. Ruskean langan loputtua otin sen tilalle sinisen  ja pinkin loputtua jatkoin keltaisella jne. Ennen työn alkua jaoin kunkin värin kahteen yhtä isoon nöttöseen. Meidän talossa on sellainen huonejärjestys, että hyvin voi vetää langat sen päästä toiseen, joten jakaminen onnistui hyvin. Kävelin vaan muutamia kertoja talon päästä päähän lankaa vetäen.

Ja nyt taas sukkien tekoon, seuraavaksi luvassa hiukan isompien lasten sukkia.




10 kommenttia:

  1. Hope onkin hyvä kohde tehdä sukkia. Joulun alla kun heillä on lasten toivomuslistoja esillä, niin villasukat on monessa mainittu. Liikuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, niinpä, siksi minä sinne teenkin. Lisäksi tässä lähelläni asuu aktiivinen hopelainen, joten minun ei tarvitse kauas viedä antimiani. :)

      Poista
    2. Tämä aktiivinen hopelainen kiittää jo etukäteen ja yrittää itsekin saada muutamat sukat tehtyä :)

      Poista
    3. Virpi, kiitos myös sinulle aktiivisuudestasi! :)

      Poista
  2. Sinä teet niin kauniita sukkia ja suurella sydämellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, lämmin kiitos kauniista sanoistasi, saivat ihan vesikierteet silmiini. :)

      Poista
  3. Hei Matleena,niin suloisia pikkusukkia, niin kauniita veikeitä raitoja:)

    VastaaPoista
  4. Aikasi ei käy pitkäksi kun puikot heiluvat taidolla jatkuvasti. Ja suuret määrät sukkia lämmittävät pieniä ja isompia varpaita. Hyvää loppukesää Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmeli, todellakaan aikani ei käy pitkäsksi, kunhan on puikot ja lankaa. :D
      Sinullekin hyvää loppukesää!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.