Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 19. elokuuta 2019

Vielä sukkia


Tämän elokuun "sukkasatoni" on saanut kaksi sukkaparia lisää. Näitä tehdessä alkoi jo tuntua, että voisi kai sitä tehdä jotain muutakin kuin sukkia. Siksipä sukkien tekoni päättyy nyt tähän, mutta vain joksikin aikaa. Teen siis välillä jotain muuta esim. lapasia.


Nämä sukat ovat kuin iso- ja pikkusisko/veli: samat langat ja sama malli molemmissa. Ja aivan sattumalta raitalangan aloituskohdatkin sattuivat sinisiin raitoihin.



Ensin valmistui lapsen sukat, joiden koko lienee 24
Langat Novitan Nalle sininen ja raitalanka Garden värin:o 891 menekki, joiden yhteensä 40 g
Silmukoita 44, puikot 3 mm



Seuraavaksi hiukan isommat lapsen sukat koko 30-31
Langat Novitan Nallea sininen ja raitalanka Garden värin:o 891, joiden menekki yhteensä 51 g
Silmukoita 48, puikot 3 mm

Molemmat ihan perussukat tiimalasikantapäällä.  Minusta ei näytä mukavalta raitalangasta tehdyt kantapäät, siksi teen raitalankasukkien kantapäät joko tiimalasikantapäänä tai sukan väreihin sopivalla yksivärisellä langalla. Nyt tuota varren suun sinistä Nallea oli niin vähän, että olisi tuskin riittänyt.

Mainittakoon vielä, että jämälankojani käytin näihinkin ja niiden tuhoaminen jatkuu täällä edelleen ainakin syyskuun alkuun.

8 kommenttia:

  1. Tosi kivoja sukkia. Nuo värit sopivat jotenkin niin kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, minustakin langan värit ovat kauniita. Ja erityisesti tykkään siitä, että värit muodostavat raitoja eikä mitään värien sekamelskaa.

      Poista
  2. Tuttuun työhön on niin helppo tarttua. Rentouttavaa ilman sen suurempia suunnitelmia. Kyllä tulee lapastenkin aika Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmeli, varsinkin tälläisten sukkien teko on helppoa, kun on aikoinaan sisäistänyt tavissukkien teon. Mutta kyllä jämälangoista raidoittamallakin teko on lystiä ja, jos saa kauniit sukat aikaan, se palkitsee erityisesti tekijän, siis minut.

      Poista
  3. Heippa Matleena. On yksi asia mielestäni,joka on aina muotia, modernia,catwolkillakin vois käyttää(aih en osannut kirjoittaa oikein)niin siis tarkoitan villasukkia...ne ovat vaan vuodesta toiseen yhtä suloisia,lämpimiä ja pitävät pintänsä kaiken muodikkuuden mukana .
    lankavärit lisääntyvät ja muuttuvat,mutta villasukka ei muutu,se on ja pysyy,eikös vaan:)
    Piti myös kysymäni,kuinka jatkat langan,kun on värin vaihto?
    iloisia kutimukia sinulta edelleenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta haastat, Anni, villasukat ovat aina muotia ja ihanasti lämmittäviä.
      Minäpä vastaan tuohon kysymyksessi meilillä lähiaikoina, sillä olen oppinut vasta uuden niksin langanvaihtoon ja kerron siitä sinulle sitten.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.