Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Jokohan...


Täällä on kuulkaas toiveikas mieli ja olen miettinyt, jokohan uskallan riemuita, kun niveltulehdukseni tuntuu paranevan. Olen sen verran pessimisti, että pelkään iloita asioista liian aikaisin, ettei tulisi takapakkia. Mutta nyt viimeviikkoisten reumapolilla saatujen kortisonipistosten jälkeen  oikeakin ranteeni kestää jotain tekemistä. Niinpä minä päätin kokeilla, joko se kestäsi kutoa! Reumatologi nimittäin lupasi, että oman tuntemuksen mukaan voi käydä esim. kävelyllä, niin miksei sitten kutoa.


 Ja tällainen alku syntyi tänään. Eikä kipua juurikaan tuntunut, mutta enempää en uskaltanut ensi kerralla tehdä. Jospa sitten huomenna jatkaisin. 

Sukkahan siinä on syntymässä Niina Laitisen Tähdet meren yllä -ohjeella, jota en ole ennen tehnyt. FB:ssa olen kyllä ihaillut näitä "tähtiä". 

Kuva taas vääristää värejä, tuo tummempi väri on oikeasti sellainen tummanruskea, mutta minun näytölläni näyttää melkein harmaalta.

Arvaat varmaan, että olen hyvilläni ja toiveikas, sillä tätä olen odottanut, edellisestä kutomiskerrastani onkin jo pari kuukautta. 

10 kommenttia:

  1. Peukut pystyssä että kivut pysyisi poissa! Tuosta sukasta tulee aivan ihana! Mukavaa alkanutta kevättä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde peukutuksesta! Ja hyvää kevättä sinullekin ilman koronaa!

      Poista
  2. Ihanaa että parempaan on menossa. Toivotaan ettei sitten suuttuisi kun alat puikkoja heiluttelemaan.
    Hyvää kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, ei ainakaan vielä ole tullut takapakkia puikkojen kilkuttelusta huolimatta, mutta varoen etenen.

      Poista
  3. Hienoa ! Vähän kerrallaan. Eteenpäin pari askelta ja vähän taaksepäin ja taas eteenpäin, niinhän se usein menee. Pikkuhiljaa, kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, olen varautunut etenemään pikkuhiljaa ja ottamaan mahdolliset taka-askeleetkin vastaan.

      Poista
  4. Sukasta tulee ihana. Toivotaan, että kipu pysyy poissa.

    VastaaPoista
  5. Hieno juttu Matleena,pääsit takaisin tositöihin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, minustakin tämä on hieno juttu, vaikka hitaasti uskallan sukka tehdä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.