Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Lopultakin valmista

Olen oikein innoissani, kun lopultakin sain nämä sukat valmiiksi. Melkein pari viikkoa näitä hiljalleen kudoinkin, kun en uskaltanut rasittaa oikeaa kättäni paljon kerrallaan siinä olleen hankalan niveltulehduksen takia. Mutta tänä aamuna nämä valmistuivat ja heti piti kuvata, että pääsen kertomaan ilouutiseni täälläkin.



 Tähdet meren yllä -sukat kokoa 40, varsi 18 cm kantalapun yäreunasta mitattuna
Ohje löytyy mm. FB:sta Niina Laitinen designs -ryhmästä
Langat tummanruskeaa ja luonnonvalkoista 7 Veikkaa, menekki yhteensä 132 g
Puikot 3.5 mm:n sukkikset




Kamera ei taas suostunut kuvaamaan värejä oikein, mutta tässä kuvassa ne näyttävät lähinnä oikeilta ainakin minun näytölläni.

Muutamia omia sovelluksia tein ohjeeseen, pieniä sellaisia eivätkä ne vaikuta lopputulokseen.


Hämmästyin muuten kovasti, kun aloitin kutomista ja piti miettiä, miten olenkaan tehnyt sukkia. Olin aivan olettanut, että se taito on niin "selkärangassa", ettei tarvitse muuta kuin vaan ottaa lankakerän ja puikot ja aloittaa. Pian homma kuitenkin alkoi sujua tuttuun tapaan.


Yksi uusi juttu pääsi mukaan näihin sukkiin, nimittäin Hepsiltä saatu vinkki, miten voi välttää kantalapun, ettei kantalapun oikean reunan silmukat jää liian löysiksi. Siihen ole kokeillut monenlaisia konsteja ja tämä tuntui toimivan ainakin näissä sukissa. Testaan myös seuraavissa. Kiitos Hepsi!

Sen lisäksi, että oli kiva päästä mieliharrastuksensa pariin, oli kiva tehdä koko sukkavarren ja terän kattava kirjoneulekuvio. Ei tullut aika pitkäksi, kun joka kerroksella piti katsoa kaaviota. Tähdet meren yllä -lapasiinkin on ohje olemassa ja hetken harkitsin sellaisten tekoa seuraavaksi, mutta taidan kuitenkin päätyä sukkien pariin. Löysin nimittäin "sairaslomani" aikana monia uusia kiinnostavia sukkamalleja.

Koronasta huolimatta täällä elellään kohtuullisen mukavasti vaikka karanteenissa ikäihmisinä ollaankin. Sen verran olemme kodin ulkopuolella liikkuneet, että itse olemme käyneet ruokaostoksilla enintään kerran viikossa ja aamun ensimmäisen aukiolotunnin aikana. Samaten olen joutunut käymään laboratoriossa ja OYS:ssä niveltulehdukseni takia. Eilen aloitin myös kävelyllä käynnin, kun sain lääkäriltä luvan kohtuulliseen liikkumiseen. Joten eiköhän tässä taas päästä eteen päin, kun lukee tai kuuntelee kirjoja aina kutomisen ja lenkkeilyn välillä.



19 kommenttia:

  1. Nuo on varmasti lämpöiset kun on noin paksua lankaa kirjoneuleena. Pitääpä kokeilla Hepsiltä nappaamaasi konstia, jos muistan ku taas sukkia teen. On se vaan kumma, että niistä silmukoista tulee löysiä, melkein kaikilla ja vuosikaudet. Mä luin yhden niksin: puikon vaihdon jälkeen pitääkin uudella puikolla kiristää sitä toista silmukkaa niin se ekakin sitten kiristyy. En oo vielä ehtiny kokeilla, yleensähän sitä yrittää just sitä ekaa silmukkaa kiristää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, suosittelen kokeilemaan Hepsin konstia. MInä ainakin sain sillä huomattavasti tiiviimmät silmukat näihin sukkiin. Tuokin sinun mainitsemasi niksi saattaa tosin auttaa, sitäkin voisi kokeilla.

      Poista
  2. Hyvää huomenta ! Ilouutinen tosiaan - onpa kauniit sukat :)

    VastaaPoista
  3. Kivat sukat ja aika työläät. Tein lapaset ja aika tarkkaan sai seurata rivi riviltä kuvion etenemistä. Ihanan lämpimät sukat, niitäkin tarvitaan.
    Hienoa, että olet jo pystynyt tekemään monenlaista ja pääset lenkillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, totta, koko ajan piti olla skarppina, että kuvio tulee oikein. Mutta sellainen on minusta kivan haastavaa eikä aika pääse tulemaan pitkäksi. Lapasten tekoa minäkin harkitsin, mutta en ainakaan vielä aloittanut.

      Poista
  4. Kauniit!
    Itse en kamalasti uskalla tehdä kirjoneulesukkia - joskus nuorena kun tein, oli niin kireät varret, että hyvä kun ei koivet menneet kuolioon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SatunNainen Paula, kyllä minäkin olen nuorena joutunut kirjoneuletöitä purkamaan, kun ei siitä tullut mitäänmuuta kuin käppyrää. Sitten menikin varmaan kymmeniä vuosia ennen kuin taas yritin ja sain todeta, että pikku hiljaa homma alkoi sujua. Mutta vieläkin joudun joskus purkamaan ja aloittamaan alusta. ;)

      Poista
  5. Iloinen uutinen, että voit jo paremmin!
    Kävin etsimässä tuota kantalappuohjetta, mutta koko juttu unohtui kun hyppelehdin iloissani niin et torppa tärisi kun näin meidän kaupasta tilattuja lankoja Hepsillä :) Nyt pitää mennä uudestaan hakemaan se vinkki. Sitä ennen kyllä yks koivu pitää pistää nurin. Hyvää vointia edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, kiitos! Niin susumainen kommenttisi sai hymyn huulilleni. :) Taisi olla juuri tuo mainitsemasi koivu, joka sai vinhaa kyytiä FB:n videolla. :D

      Poista
  6. Sievät sukat sait valmiiksi ja kiva kuulla, että vointi on jo parempi :)
    Minullakin on kirjoneulelapaset nyt tekeillä ja hitaasti nekin etenee. Niillä ei tosin olekaan kiirettä, kunhan ensi jouluksi valmistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, hitaasti etenevät nämä minunkin käsityöni mutta eipä näilläkään ole kiirettä. Seuraava työ on aloitettu ja kertaalleen jo purettukin. :D

      Poista
  7. Kauniit sukat! Minä en tähän mukaan lähtenytkään, mutta eipä sitä tiedä, vaikka joskus nuokin neuloisin.
    Kiva että sinullekin oli apua vinkistäni. Tuota Kristiinan tapaakin olen kokeillut, mutta se ei minulla auttanut. Joskus olen valmiista kantalapusta kiristellyt niitä silmukoita koko kerroksen mitalta, mutta vähän liikaa hommaa siinä on.
    Sekin on mukavaa, että olet alkanut toipua. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hepsi, vieläkin hyvästä neuvostasi! Nyt jo toiset sukat tulossa samaa taktiikkaa kantapäässä käyttäen. Monia tapoja olen minäkin kokeillut, mutta tämä tuntuu parhaimmalta.
      Arvaat varmaan, miten mukavalta tuntuu, kun voi taas tehdä käsitöitä vaikkakin vähän säännöstellen. Vieläkään ei nimittäin oikea käteni ole täysin kunnossa.

      Poista
    2. Uskon ihan täysin Matleena! Toivotaan, että oikea kätesikin alkaa pikkuhiljaa paranemaan ihan kunnolla! ♥

      Poista
  8. Tämä on kyllä kaunis malli! Mukavaa, että voit taas neuloa, vaikka vähän hitaastikin. Kirjoneule ei kuulu minun vahvuuksiin, mutta saatan vielä joku päivä rohkaistua kokeilemaan tätä ohjetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Sammakko, kokeilehan toki kirjoneuleen tekoa, mutta ota alussa rauhallisesti. Ainakin minulta vaati kärsivällisyyttä aluksi (ensimmäisen yritys meni purkuun! :D), mutta kun työ alkoi sujua, niin olipas mukava tunne.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.