Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Siksakkia ym sukkia


Ihanat lämpimät kesäpäivät ovat hellineet meitä kai koko Suomessa, mutta siitä huolimatta minä tikutan villasukkia. Lämpö ei haittaa tässä hommassa, kun olen joutunut odottamaan useita kuukausia päästäkseni taas tämän mieliharrastukseni pariin.


Nämä kolmet sukat ovat nyt esittelyssä, ne kaikki olen tehnyt nyt kesäkuussa.




Ensin valmistuivat "siksakkisukat", kuten minä näitä sanon, koko 37-38, varsi n. 15 cm
Innoitteena oli  Zigzagular Socks, jota ohjetta mukaillen mentiin 
Lanka Austermann Step 6 , jonka menekki oli 66 g
Silmukoita 52 ja 3 mm:n sukkapuikoilla tikutin


Minä tykkään tästä sukkamallista. Yksinkertaisella mallilla saa sukkiin kivan ilmeen. Yksivärisinäkin näyttävät kivoilta. Olen muutaman parin tehnyt aiemminkin, täällä yksi pari.




Sitten valmistui ihan perusmalliset raitasukat koko 39-40, varsi 18 cm kantalapun yläreunasta mitattuna
Langat Novitan 7veikan jämiä, menekki yhteensä 118 g
Silmukoita 48, puikot 3.5 mm:n sukkapuikot.

Nämä kahdet sukat olivat mökkikäsitöinäni, tosin raitasukat sain valmiiksi vasta kotona. Alla viimeksi valmistuneet, mutta kuitenkin ensimmäisenä aloitetut sukat.



Perussukat tiimalasikantapäällä koko 38-39, varsi n. 17 cm
Lanka Austermann Step, jonka menekki 59 g
Silmukoita 52 ja 3 mm:t sukkikset olivat työssä.

Nämä sukat aloitin jo aivan kesäkuun alkupäivinä OYS:ssa käydessä odotuskäsityöksi ja valmistuivat lauantaina mökiltä palatessamme. Ensimmäisen sukan varren ehdinkin tehdä OYS:ssa. Kotona jatkoin sen sukan valmiiksi ja aloitin toisen sukan mökille menomatkan käsityöksi. Ja sitten paluumatkalla kudoin senkin valmiiksi. Huomaan, että joskus teen suunnitelmallisestikin käsitöitä, vaikka yleensä teen vain, mikä kulloinkin kiinnostaa. Ja harvoin minulla on kaksi tai useampia töitä tekeillä samnaikaisesti.



3 kommenttia:

  1. Vauhtia on jo neulomisessa ja monet kauniit sukat olet saanut valmiiksi. Nuo raitasukat on erityisen kauniit. Hienoa kun voit jo neuloa.
    Ihanaa juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
  2. Iso Gnu, arvaat varmaan, että olen kovin tyytyväinen kun sukkia syntyy. Virkkaaminen tekee vielä liian kipeää. Olen kokeillut sitä, kun suunnittelen keinutuolin mattoa, mutta ehkä kudon senkin.
    Oikein ihanaa juhannusta sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen neulonut noit "siksakkia" -sukkia muutaman parin! Se todella on mukava malli. 😊

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.