Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 13. toukokuuta 2021

Kirjoneuletta ja raitoja

Kevät etenee mukavaa tahtia jopa niin, että saatiin tänne Pohjois-Pohjanmaallekin hellettä. 

Nyt on jo toinen hellepäivä. 😊 Harmi vaan, etten ole juurikaan ehtinyt nauttimaan lämmöstä ulkona ja jo huomiseksi on ennustettu kylmempää. Mutta pidetään peukkua, että lämmintä riittäisi vaikka ei aivan hellelukemia olisikaan.


Sukkia olen tikuttanut kaksi paria ja kolmaskin on jo puikoilla, joten lisää on luvassa.


Ensin valmistuivat nämä  sukat Toivonsäteet-sukkien Suuri Käsityölehdessä 2/2021 ollutta ohjetta mukaillen 

Koko  39-40, varren korkeus n. 28 cm kantalapusta mitattuna 

Langat Novitan 7veljestä, menekki 160 g


Aluksi värit näyttivät toisiinsa sopimattomilta, mutta valmis sukka oli jo itsenikin mielestä ihan OK ja tytär ihastui näihin niin, että olisi ottanut itselleen, jos olisi sukkien tarve. Niitä kun hänellekin on kertynyt yllin kyllin.



Seuraavaksi tällaiset raitasuka kokoa 38, varsi 18 cm kannan yläreunasta mitattuna 

Langat Novitan 7veikkaa paitsi aniliinin punainen Gjestal Jannea, menekki yhteensä 103 g



Innoitteen näihin sain Ailarin joku aika sitten tekemistä samantapaisista sukista. Ohjetta ei ollut, mutta kuvaa katsomalla sain aikaan tällaiset. Näiden värit ihastuttavat minua itseäni, toivottavasti saaja ihastuu myös. Päätyvät nimittäin todennäköisesti  OYS:n sytosukkakeräykseen.


Eipä nyt muuta kuin oikein hyvää ja aurinkoista toukokuuta! 


4 kommenttia:

  1. Kyllä meitä nyt on ilmoilla hellitty. Äkkiä kukkapenkit kuntoon ja siemenet multiin. Kohta tulee sateita ja kukkaset saa hyvän alun.
    Sinun sukkasi ovat upeita niin kuin aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, minä kyllä nautin noista muutamasta lämpimästä päivästä. Tänään onkin sitten jo selkeästi viileämpää +10 asteen tienoilla vain, siis ihan tavallinen ajankohdan lämpö.
      Kiitos taas kehuista, sinä se jaksat aina kehua sukkiani.

      Poista
  2. Pilven taakse on meilläkin aurinko mennyt. Mutta lämmintä kuitenkin +16 astetta,piti oikein tiirata toisenkin kerran, mutta totta se oli.
    Hyvät värit on sukissa, kyllä harmaan kanssa sointuu moni väri. Kauniita ja lämpimiä🙂 Ja kiva tuo lyhyempi sukka tuolla mallilla. Onko Oyksissa tarvetta kaikenkokoisille sukille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ailari, meilläkin nousi iltapäivällä jopa +17 asteeseen, mutta tuuli puhaltelee edelleen kylmästi.
      OYS:ssa kaivataan aikuisten sukkia kaikenkokoisia, lastenosastolla niitä lienee riittämiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.