Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 8. toukokuuta 2021

Pieniä töitä valmiina


Ensin valmistui ranteenlämmittimet miehiseen käteen, pituus 18 cm

 Lankoina ruskea SandnesGarnin Smart ja vihreä Svarta Fåretin Ulrika. Menekki yhteensä 54 g. Puikot taisivat olla 3.5 mm:t ja silmukoita 48.

Ilman ohjetta mentiin, neuleena 2 o 1 n muuten mutta aloituksessa kaksi kerrosta nurjaa ja lopuksi joustava päättely vihreällä. Peukaloa en tehnyt vaan sen tilalle vain n. 5 cm korkean aukon peukaloa varten. Näin lämmittimiä voi käyttää pelkkinä rannekkeina tai kämmekkäinä, kuten kuvissa.


Hyvin mahtuivat mieheni XL-kokoiseen käteenkin (yläkuva)  vaikka istuivat minunkin käteeni aivan passelísti. Kiitos tämän mallineuleen. Mutta kerrottakoon, etteivät nämä jää perheeseen vaan menevät veljelleni. Hänelle olen tehnyt aiemmin sukkia lämmittämään kylmiä jalkoja ja nyt tavatessamme tuli puheeksi, että myös hänen ranteita palelee usein. Jospa nämä auttavat samoin kuin minullakin. Hmh, lieneekö sukuvika, kun sekä veljelläni ja minulla palelevat herkästi jalat ja ranteet, vaikka toisella veljelläni ei sitä vaivaa ole.


Seuraavaksi tossukat veljen vaimolle, kokoa 39

Langat Novitan 7 veljestä vihertävää ja harmahrtavaa Brotehrs'ia, sellaista meleerattua.

Menekki yhteensä 84 g ja 3.5 mm:n puikoilla tein omaa ohjettani noudatellen paitsi lisäsin silmukkamäärän 32:een jai sain hiukan korkeammat tossut.


Valitettavasti kuvissa tossujen värit ovat taas kaukana oikeista, todellisuudessa ne ovat vihertävän harmaat. Hei, sainpa idean kokeilla, miten puhelimeni kamera toyeuttaa värit ja...


...tällainen kuvasta tuli, siis oikeasti parempi vaikka värit ovat todellista hiukan haaleammat. Kannattaa näköjään kokeilla tarvittaessa kameraakin kuvien ottoon.


Niin tämä toukokuukin vierähti nopeaan käyntiin, reilu viikko sitä on jo kulunut. Huomenna vietetään jo äitienpäivää ja toivotankin kaikille täällä poikkeaville äideille oikein tunteikasta ja aurinkoista äitienpäivää, nautitaan kaikki siitä. 🤩

4 kommenttia:

  1. Kiitos! Aurinkoista äitienpäivää sinnekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytti, kiitos, hyvin sujui äitienpäivä tänäkin vuonna!

      Poista
  2. Eikö ole mukava, kun neuleita saa valmiiksi. Mulla tahtoo se viimeistely aina viivästyä. Varmaan molemmat lämmittävät saajaansa,kivat nuo tossukat. Ja ranteenlämmittimet mukavan pitkät. Minun piti talvella neuloa itselleni ihan angorakaninlangasta tuollaiset lämmittimet ranteisiini.Joskus aikoinaan tilasin lankaa suomalaiselta tilalta. Eikä mitään peukkuja,ainakin minä olen todennut tuon mallin toimivaksi.
    Mukavaa äitienpäivän jälkeistä viikkoa 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ailari, samoin sinulle hyvää tätä viikkoa ja seuraaviakin! Lämmintäkin on luvassa lähipäiviksi.😊🌞
      Minulla on sellainen tapa, että päättelen langat ja usein höyrytänkin valmiit työt ennen kuin aloitan uuden. Ja olen huomannut sen tavan oikein hyväksi. Kuvaus puolestaan saattaa vähän viivästyä, muttea ei sekään kohtuttomasti.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.