Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 7. huhtikuuta 2022

Myssyjä


 

Maaliskuun ensimmäisen viikon satoa ovat kuvan sytomyssyt, jotka syntyivät peräjälkeen. Kun yksi valmistui, niin seuraava jo puikoille. Alkuun pääsin, kun Asukastuvalla katseltiin porukalla lahjoitettuja lankoja. Sytomyssylangat onkin otettu jo aiemmin käyttöön, mutta vielä niitä oli. Niinpä minäkin otin muutaman keränlopun ja kotona aloin töihin.


Nämä kaksi olivat niitä ensimmäisiä muistaakseni. Violetin sävyinen on liukuvärjättyä pörrölankaa ja sinisen sävyiseen meni kolmen kerän loput.


Punaisen sävyisiä raitamyssyjä syntyi kolme valkoisella ja yksi mustalla ryyditettynä.


Mustaakin lankaa suostuin käyttämään tällä kertaa. Muuten minulla ei ole mitään mustaa väriä vastaan, mutta kun minun kaihiset silmäni näkevät musta yhtenä tasaisena pintana. On siis aivan sattuman varassa, millaista jälkeä saan aikaan. Ajattelin alkaessani, että on vielä huonommin näkeviä kuin minä ja jopa sokeita, jotka kutovat ja onnistuvat työssään, niin voinhan minäkin ainakin koettaa. En nyt mitenkään ihastunut, mutta ehkä vielä toisenkin kerran uskallan tarttua mustaan lankaan.



Kaikki nämä myssyt ovat perusmyssyjä  ja tein ne pörrölankamyssyä lukuunottamatta  samalla mallilla kuin kuvan myssy on. Niin tuttu ja turvallinen malli, joten se tulee aina herkästi puikoilleni eikä tarvitse mitään ohjetta lukea.

Lankaa näihin seitsemään myssyyn kului yhteensä 282 g ja 34-46 g/myssy. Näihin käytin Tuvalta ottamieni lankojen lisäksi omia jämälankoja oikein mukavan määrän.


Mitäpä näistä muuta kertoisin. Senhän ainakin vakikävijät tietävät, että nämä päätyvät OYS:n Syöpätautien poliklinikan kautta syöpäpotilaille. Nyt sitten puikoille muuta kuin myssyjä, vaikkapa sukat.


16 kommenttia:

  1. Upeita myssyjä jälleen. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkuli, kiitos samoin sinulle hyvää aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  2. Sinulla on oikea myssytehdas. Katsoin noita kuvia, että kuinka paksua tuo lanka on? Varmaan puuvillaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikoillanikin, myssyjen teko vei nyt mukanaan minut! Tuo liilahtava pörrömyssy on paksumpaa lankaa, taisin kutoa 4 ta 4.5 mm:n puikoilla, muut tein 3 ja 3.5 mm:n puikoilla. Muut ovat puuvillaa, mutta tuo pörrölanka lienee akryyliä.

      Poista
  3. Kiva ja kaunis raitamalli näissä myssyissä. Minäkin kaivan taas puuvillalankani esiin ja aloitan pipojen neulomisen. Talven aikana esillä olleet villalangat joutavat kohta sivuun. Talvista viikonloppua sinulle ja hyvää kevään odotusta 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ailari, minusta raitamyssyt ovat kivoja vaikka niitä tuleekin usein tehtyä. Oispa kiva, jos panisit myssyjäsi ja muita tekeleitä blogiisi näytille meille muillekin.
      Keväthän se keikkuen tulee niin tänne kuin varmaan sinnekin. Tänään aamulla satoi ensin räntää ja sitten oikein lotisemalla vettä, mutta iltapäivällä oli jo kuulasta, mutta aurinko ei ole tänään näyttäytynyt. Mittari mutaman asteen plussalla. Aurinkoisia kevätpäiviä!

      Poista
  4. Ahkerasti olet myssyjä neulonut, kivasti sointuu tuon sinisen myssyn langat toisiinsa.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, minä kokeilin sinisten lankojen yhteensopivuutta ja yllätyin positiivisesti lopputuloksesta.
      Hyvää pääsiäisen aikaa sinullekin!

      Poista
  5. Kauniita myssyjä taas on puikolta tipahdellut. Kiva kun on monenlaisia, kun käyttäjiäkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, erilaisista myssyistä on iloa niin saajille kuin tekijällekin. Ainakin itse tykkään tehdä monenlaisia myssyjä niin kuin sukkiakin.

      Poista
  6. Kauniita myssyjä ihan kaikki 🤍 Upeaa myös, että teet niitä hyväntekeväisyyteen. Kaunista pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  7. Moi Matleena. Jälles niin somia myssyja ole värkännyt. Ninä niin kaipaan tehdä näitä myssyjä, en vaan ole vieläkään koettanut, onnistunko, no ehkä sukkapuikoilla, mutta pyöröpuikoilla voi olla vaikeampaa ja virkkuu ei onnistu ollenkaan, siihen ei minun sitkeys riitä.Entisiä puuvilla/sekoitelankoja on vielä jäljellä, joten..? .Hyvää kesän alkua sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, miten minusta tuntuu, että kyllä sinulla myssynkin teko onnistuu vanhalta muistilta, vaikka et enää näekään kunnolla. Joten kokeilemaan vaan joskus sopivassa vaiheessa.

      Poista
  8. Kiitos Matleena, minun pitäisi ostaa vähän paksumpaa sekoitelankaa,jotta sukkapuikkoilu onnistuu,ehkä Miami olisi sopivan paksua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, niin minäkin uskon, että paksumpaa lankaa olisi sinun helpompi käsitellä myssyn tekoon. Oletko muuten ajatellut, että syöpäpotilaat tarvitsevat myös villasukkia, kun jalkoja palelee normaalia enemmän hoitojen aikana. Ja sukkiahan sinä pystyt tekemään, joten niitä vaan jos haluat osallistua.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.