Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Aina vaan sukkia


Hellepäivän tervehdys kaikille! Mittari näyttää varjossa 26.5 astetta eikä aurinko ole juurikaan paistanut koko päivänä. Onneksi tuuli puhaltelee reippaasti ja viilentää pihalla touhuajia. Eilen paistoi aurinko ja mittari näytti korkeampia lukemia, mutta iltapäivällä alkanut ukkonen viilensi hieman. Taisipa joku meteorologi sanoa, että Suomessa ei ole aiemmin tähän aikaan mitattu hellelukemia. Mutta lämmintä oli myös elokuussa 1972, kun tyttäremme oli vastasyntynyt vauva ja sain pukata häntä vaunuissa hellevaatteisiin puettuna. Jäi selkeänä tuoreen äidin mieleen.


Sukkarintamalla minun käsityöni ovat edelleen. Aina sukkaparin loppuvaiheessa ajattelen, että nyt seuraavaksi teen jotain muuta. Mutta aina vaan nuo sukkalangat vaativat päästä puikoille. Ja nehän saavat tahtonsa läpi! 🤣





Lapsen raitasukat koko 32-33, varsi 11 cm 

Langat Gjestal Jannen jämiä 70 g, josta ruskeaa 30 g,  harmaata 18 g ja sinistä 16 g

Silmukoita 40 ja 3.5 mm:n sukkapuikoilla tikutin


Seuraavaksi kokeilin itselleni uutta lankaa ja siitä valmistui tavissukat kokoa 38-39, varren korkeus 14 cm

Lanka Novitan Kajastus, jonka menekki näihin sukkiin 62 g

Silmukoita työssä 48 ja sukkapuikot 3.5 mm.


Novitan sivvulta löytyi tietoa kyseisestä langasta "Novita Kajastus on 75 % villaa ja 25 % kierrätyspolyamidia sisältävä 1-säikeinen ja liukuvärjätty lanka, joka sopii sekä sukkien neulontaan että suurempiin neuletöihin. Lanka sopii Novita Nalle-langan neuleohjeille. Puikkosuositus on 3.5, sukkiin puikot 3. Konepesu 40 asteessa."

Värit houkuttelivat ostamaan tämän koekerän. Niitä oli useita kauniisti kerällä soljuvia värejä. Alunperin ajattelin tehdä uudet yösukat itselle, mutta kutomisen aikana mieleni muuttui. Lanka tuntui käsissä melko karhealta ja minun herkkä ihoni vaatii pehmeän langan iholle.


Sitten puikoille hyppäsi kirjoneulesukat tätä tuttua mallia kokoa 39. varsi 13 cm

Langat Gjesta Jannea yhteensä 99 g, josta punaista 73 g ja harmaata 26 g

Silmukoita 48, puikot 3.5 mm sukkapuikot.

Näitä sukkiahan olen tehnyt tänä kesänä jo useammat, pitäisi melkein laskea niiden määrä. Enkä muuten ollenkaan ihmettele, jos näitä putkahtelee vielä lisääkin.



1
Eilen valmistui nämä raitasukat koko 38-39, varsi 17 cm,  

Nytkin työssä oli Gjestal Janne lanka, sen menekki yhteenä 103 g

Silmukoita 48, puikot 3.5 mm.

Tavissukat sileänä neuleena ja hollantilaisella kantapäällä. Raidoitusta en suunnitellut vaan se syntyi työn edetessä oman makuni mukaan. Jaa, no sen verran suunnittelin, että päätin raitojen korkeuden vaihtelevan yhdestä viiteen kerrokseen ja jalkaterään lopuksi muutamia raitoja.


Eipä nyt muuta kuin hyvää loppukesää ja kaunista pian alkavaa syksyä! Palaan taas lähiaikoina näyttämään mitä olen saanut aikaan, vieläkö sukkamaniani jatkuu.

8 kommenttia:

  1. Sama tunne, aina vaan sukkia. Just tuolla odottaa mullakin neljä paria sukkia kuvattavaksi ja blogattaviksi. Niitä vaan on niin mukava neuloa telkkaria katsoessa ja autossa istuessa. Voi kokeilla aina uusia värejä, raitoja, kuvioita jne.. Tuosta uudesta Novitan -langasta en tykännyt. Olen tekemässä yksiä raitaneulesukkia ja niiden teko kestää ja kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, on kiva seurata, miten sinun käsityösi valmistuvat. Vaikka teemme molemmat sukkia paljon, sinun neuleet ovat paljon laaja-alaisempi, kun teet mm. puseroita niin paljon. Nyt minä lähden katsomaan sinun uusia sukkiasi. 😊

      Poista
  2. Tykkäsin sen verran paljon noista, joissa on sinistä ja ruskeaa. Tekisi mieli toteuttaa, mutta ensin kysyn luvan, eli saanko matkia?

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että pidät tekemästäni mallista. 😊 Tottahan toki saat matkia aivan vapaasti.

    VastaaPoista
  4. Oletko Matleena muuten huomannut, että sinun tekemäsi lapaset komeilevat Pinterestissä? Postaus taitaa olla vuodelta 2011 ja kyseessä on verkkomainen pintaneule lapasten selkäpuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole tainnut sattua kohdalleni eikä nyt muistu mieleenkään moiset lapaset. Aina silloin tällöin siellä on joitakin sukkiani vilahtanut, esimerkiksi hirvisukat näkyvät aika usein. Minun tekeleet onkin helppo tunnistaa, kun olen jo vuosia merkinnyt puustaimeni kuviini.

      Poista
  5. Alkaakin olla jo sukkien tarvetta kovasti, on se aika vuodesta. Meillä ainakin on jo lattiat niin kylmät että ilmankaan ei pärjää. Hauskat nuo Kajastus-langasta neulotut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, minun jalkani kaipaavat villasukkia oikeastaan kesää talvea, joten niitä tulee tehtyä itsellekin, vaikka suurin osa menee muille. Meillä on muuten osassa huoneita lattialämmitys ja niissä on selvästi lämpimämmät lattiat kuin muissa huoneissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.