Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Pari kukkasta vain

Muoks! Korjasin vain tuon otsikon kirjoitusvirheen!


Eilen oli melkein koko päivän pari astetta pakkasta, mutta illalla sitten lauhtui ja rupesi satamaan vettä. Ja tietäähän sen, miten siinä vähälle lumelle käy, sulaahan se. Reilun viikonhan meillä oli jo mukavan lumista talvea, mutta näin taas kävi.

Kuvasin taas metsikköä meidän talon takaa, terassilta niin kuin edellinenkin lumitilanteen kuva. Ja todellisuudessa näkymä on vieläkin vähälumisempi. Mutta jospa se tämänpäiväinen sääennuste pitäisi paikkansa, joka lupasi koko maahan lumisadetta ja valkea joulu olisi mahdollista aivan Etelä-Suomessakin.


Käsityöt ovat nyt aivan pieniä, nimittäin pari kukkaa virkkasin johonkin kiinnitettäväksi. Omasta päästä kehittelin näitä. En ole oikeastaan tyytyväinen näihin, mutta voisi kai sanoa, että kelvollisia ovat. Tätä sanontaa käyttävät kaksoset 9-v. ruoasta, josta eivät pidä, mutta syövät kuitenkin.


Kukkaset eivät ole näin ankean värisiä, vaan on virkattu vaalean keltaisesta ja oranssista Woolista ja keskiruskeasta Nallesta, mutta en saanut värejä tämän paremmin onnistumaan kuviin. Jotta jännitys säilyisi, en paljasta vielä mihin kukat kiinnitin, vaan vasta sitten joulun jälkeen. ;D

torstai 18. joulukuuta 2008

Ristipistoiltuja

Eilen ja tänään on meilläkin valmisteltu joulua. Tänään siivottiin tavallista viikkosiivousta perusteellisemmasti, mutta mistään suursiivouksesta ei voi puhuakaan. Ensi viikolla sitten vain imuroidaan pölyt ja roskat pois ennen juhlan alkua. Joululauluja on kuunneltu ja joitain joulutavaroita haettu esille. Kynttilöitä on poltettu jo viikkoja.

Joulutavaroita katsellessa tuli mieleen esitellä täälläkin muutamia vanhoja töitäni, kun ei uusiakaan nyt ole valmistunut. Sieltä joulutavaroistamme nousi esiin mm. kolme ristipistoiltua seinätaulua. Nämä olen pistellyt lähes 15 vuotta sitten.


Tämän tonttutaulun taisin tehdä näistä ensimmäisenä. Olin silloin mukana työväenopiston kirjontapiirissä ja opettajalta sain tämän mallin. Tummansiniselle aidalle on muliinilangoilla pistelty.



Jeesus-lapsi ja Maria on tehty pakkauksesta, jossa oli piirretyn ohjeen, lankojen ja pohjakankaan lisäksi myös kehys valmiina. Kangas tässäkin aidaa ja langat muliinilankoja. Tästä taulusta pidän itse erityisesti. Siinä on sellaista rauhaa henkivää harrasta tunnelmaa, joka ei tule kuvassa esiin.


Tämäkin taulu on tehty muliinilagoilla samalle aidakankaalle kuin tonttutaulu. Taulun tein äidilleni, mutta on nyt ollut äidin kuolemasta saakka sitten meillä. Ostin Ruotsista jouluaiheisen ristipistomallilehden, jossa on yksittäisiä kuvioita, joita sitten voi oman valinnan mukaan tehdä yhden tai useammankin samaan työhön. Niistä sitten kokosin tällaisen ryhmän.




Vasemman reunan enkeli vähän lähempää


ja samaten oikean reunan enkeli.



"Heinillä härkien kaukalon..."



Lopuksi vielä Itämaan tietäjät.


Jotakin muutakin kätköistäni saattaa löytyä, mutta palataan niihin toisella kertaa.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Joulumeemi

Kiitos taas kaikille kommentoijille! Monet olivat ottaneet kantaa eiliseen pohdintaani "joulun tekemisestä". Olipa mukava kuulla, että on muitakin, joilla ei ole tarvetta suorittaa niin kamalasti ennen joulua ja jotka tietävät, että tulee se joulu kuitenkin.



Kommentteja pohtiessani lähdin blogikierrokselle ja törmäsin jouluiseen meemiin blogissa Suomalaisperhe Siperiassa . Sehän sopii juuri minulle ja varsinkin juuri nyt, siis nappasin sen mukaani. Tällaisia aatoksia tämä herätti minussa.


Pidätkö joulusta? Miksi?
Voi kai sanoa, että pidän, kun se kuitenkin tuntuu ihan mukavalta. On mukava rauhoittua perinteiseen tapaan viettämään hiljaista juhlaa perheen omin tavoin. Mutta siitä en pidä, että joulu tehty niin kaupalliseksi. Vaikka siitä yrittää itse pysyä poissa, niin joka paikassa se tulee esille.

Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?
Nykyinenkin tapamme viettää joulua kotona oman perheen kesken (mieheni, minä, molemmat lapsemme ja tänä vuonna myös miniämme) on ihan hyvä enkä ole kaivannut siihen muutosta. Joskus kuitenkin voisi olla mukava kokeilla joulua jossakin hiljaisessa ja rauhallisessa paikassa kaukana maailman hälystä, vaikkapa jossakin erämaamökissä Lapissa.

Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
Ei ole. Paikalliselta sanomalehdeltä tuli, mutta se oli niin tylsä, että nakkasin pois.

Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
En muista. Ne joulut, jotka muistan, en ainakaan silloin pelännyt.. Jännitti se kyllä kuitenkin.

Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
Olin silloin 5-vuotias ja olin juuri oivaltanut, ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa. Äidille kerroin nähneeni joulupukin vaatteet vintissä ja kysyin, onko sitä oikeasti olemassa. Ja sain tietää totuuden. Sitten aattoiltana isä lähti viemään kirjettä postiin ja kas kummaa, pukki tuli sinä aikana käymään. Minä, iso tyttö, olin ylpeä, kun tiesin, kuka oli pukkina, ja pienemmät veljeni eivät tienneet. Muuta minä en siitä sitten muistakaan.

Missä vietät joulusi tänä vuonna?
Kotona. Tämä onkin ensimmäinen joulumme tässä talossa ja tällä paikkakunnalla. Muutimme tänne huhtikuussa.

Oletko ollut tuhma vai kiltti tänä vuonna?
Totta kai kiltti! ;D

Mitä toivot eniten jouluksi?
En toivo mitään erityistä.

Nimeä mieluisin jouluruokasi:
Mikähän se olisi? Sanotaan vaikka riisipuuro sokerin ja kanelin kanssa. Mutta lähes kaikki perinteiset jouluruoat ovat minusta hyviä.

Oletko kenties jo ostanut/saanut valmiiksi kaikki aikomasi lahjat?
Emme laita juurikaan lahjoja, jotain pientä vain. Nyt on pari kesken ja yhden ostan vielä.

Mikä on sinun kaunein joululaulusi?
Ei ole mitään erityissuosikkia, mutta vaikkapa Varpunen jouluaamuna.

Paras jouluaiheinen leffa?
En katso elokuvia.

Paras joulumuisto?
Monia mukavia muistoja tulee mieleeni ajalta, jolloin lapset olivat pieniä. Tätä seuraavaa ei voi sanoa, että olisi paras joulumuistoni, mutta hauska tämä on. Silloin tyttäremme oli 5- ja poika 2-vuotias. Lapsillemme oli kerrottu, että joulupukki on sellainen satu, jota aikuiset ja lapset leikkivät jouluna. Oli puhuttu, että isä pukeutuu kellarivarastossa joulupukin vaatteisiin ja tulee sitten joulupukkina sisälle. Suunnitelmiin tulikin muutos ja naapurimme ja hyvä ystävämme Masa olikin pukkina. Kun pukki sitten tuli, lapset huusivat riemastuneina: ”Olihan se joulupukki sittenkin olemassa!” Mutta hetken kuluttua tytär tunnisti pukin ja sanoi, että Masahan se on! Ja poika heti perään, että Mahahan he on! Siis muutaman minuutin ajan ovat meidän lapsemme uskoneet joulupukkiin! ;D

Mitä joulussa odotat eniten?
Rauhallista ja mukavaa oloa läheisten kanssa.

Minkälainen joulukuusi teillä on?
Meillä on aina ollut aito joulukuusi ja siinä aidot kynttilät. Usein kuusi on tuotu omasta metsästä mökiltä, niin tänäkin vuonna. Perinteenä on, että lapset (nyt jo aikuisia) koristelevat sen jouluaattona lounaan jälkeen.

Osallistutko salaiseen pikkujoululahjojen vaihtoon koulussa tai työpaikalla?
En ole enää työelämässä.

Onko sinulla pikkujouluja tiedossa?
Ei ole. Tänä vuonna ei ole ollut pikkujouluja.

Kuinka monta joulukorttia lähetät?
Perinteisiä kortteja taitaa lähteä vuosittain siinä 60:n paikkeilla. Lisäksi sitten sähköiset tervehdykset.

Joulutoiveesi?
Rauhaa ja hyvää oloa kaikelle kansalle.


Meemi on tässä vapaana mukaan otettavaksi ja omaan blogiin liitettäväksi!

maanantai 15. joulukuuta 2008

Joulu lähestyy

Se on sitä aikaa, että joulukortteja alkaa tupsahdella postilaatikkoon. Vaikka monet ovat siirtyneet erilaisiin sähköisiin joulutervehdyksiin, niin onneksi monet vielä lähettävät paperisiakin. Ja jotkut jopa tekevät itse joulutervehdyksensä. Niitä minä ihailen ja arvostan erityisesti. Ostokortteja emme talleta, mutta itsetehdyt kyllä.


Yksi sellainen itsetehty saapui meille tänään. Ja sille oli jälkikäyttökin suunniteltu valmiiksi, se ripustetaan joulukuusta koristamaan. Kiitos J&J!

Tällainen sievä lankaruusu *vai mikä tämä lienee nimeltään*! Nyt nimeän tämän omani jouluruusuksi. *Onkohan niitä punaisiakin*


Sitten muutama sananen omista käsitöistäni. Tikuteltu on nytkin ja jotain on valmistunut. Ensin tein hahtuvalangan lopusta kaksi patalappua virkkaamalla. Lanka menikin niin tarkoin, että toiseen piti hakea ruskeaa hahtuvan jämää metrin verran, että sain valmiiksi. Ilman ohjetta virkkailin, koukku taisi olla 6 tai 7 mm:nen.

Tässä ne odottavat vielä pesukoneeseen pääsyä ja ovat nyt kuivumassa, joten valmiita ei vielä voi esitellä.

Lapaskuussa valmistuneille kaksivuotiaan lapasille olen tikutellut seuraa. Nyt valmistuivat sukat ja kaulahuivi. Nämähän ovat tilattuja ja vielä setistä puuttuu myssy, kun lanka loppui kesken. Tytär ilmoitti tuovansa lankaa lisää lauantaina, kun tulee joulun viettoon tänne.



Malli Kurttuvarsisukat, joissa vaihteeksi tiimalasikantapää Ullan ohjeella, kärjessä sädekavennus

Lanka Novita Wool kulutus n. 40 g

Puikot 3 mm, joilla silmukoita 40





Malli läpivedettävä kaulaliina, johon ohjetta löytyy Kristiinan Silmukoista

Lanka Novita Wool kulutus hiukan vajaa 50 g

Puikot 3 mm

Jokohan sitä pitäisi alkaa varsinaisiin jouluvalmisteluihin? Monissa blogeissa kerrotaan joulutouhuista ja -kiireistä niin, että koen melkein huonoa omaatuntoa, kun en ole tehnyt kai muuta kuin piparit paistanut ja lähettänyt joulukortit. No eihän sitä kovin paljon tarvitse höösätä, tuleehan se joulu joka tapauksessa. Ja kun meillä on vain aikuisia joulunviettäjiä, niin sekin vähentää hössötystarvetta. Vielä on reilu viikko aikaa loihtia tarvittavat herkut joko itse tehden tai ostaen ja laittaa koti jouluiseksi. Eiköhän se onnistu!

Kaikille hyvää alkanutta viikkoa, älkää stressatko joulun kanssa!

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Minäkin allekirjoitin

Nyt minä sen tein kuitenkin! Siis lopultakin allekirjoitin adressin keltaisen Isoveljen säilyttämiseksi! Muutama päivä siinä meni ensin asiaa miettiessä.




Siis Novitahan aikoo poistaa keltaisen Isoveli-langan tuotannosta. Tiina aloitti adressin, jossa vedotaan kyseisen langan säilyttämiseksi. Ensin ajattelin, ettei tuo koske minua, mutta sitten sitten tulin toisiin aatoksiin. Voihan sitä ajatella muidenkin tarpeita, vaikka en itse paksuista langoista erityisemmin pidäkään. Ja värihän on todella kaunis värinä.


Jos sinäkin haluat olla mukana, niin täällä voit allekirjoittaa adressin.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Minä jouluihminen

Kummasti sitä vain eksyy täällä Blogistaniassakin! Koskaan ei tiedä miltä ja millaiselta sivulta itsensä löytää. Niin kuin hetki sitten menin ystäväni Tupunan sivulle katsomaan hänen juttujaan. Siinä kommenttia jättäessä sitten eksyin aivan oudolle sivulle, nimittäin Villikissan blogiin. Ja hänen vinkkaamanaan sitten HS:n sivulle ja tietenkin testiä tekemään. Testaa joulumielesi! No eihän sellaista ehdotusta voi vastustaa. En ainakaan minä, joka olen aina valmis leikkimielisiin testeihin! ;D Ja tässä nyt sitten tulokset kaiken kansan nähtäville!


Taidat olla jouluihminen

Ajoissa lähetetyt kortit, itse tehdyt laatikot, viimeisen päälle jouluiseksi koristeltu koti... Vain itse tehty ja omassa kodissa vietetty joulu on täydellinen. Miksei joulu voi olla useammin kuin kerran vuodessa?

Työ: Paljon työtä, mutta niiin palkitsevaa. Muistithan pyyhkiä lattialistojen päälliset?

Raha: Rahaa palaa, vaikka säästät itse tekemällä. Toivottavasti joulukalenteriarpa tuo yllätyksen.

Rakkaus: Toivottavasti stressi ei vedä pinnaa liian tiukalle. Kääriydy viltin kanssa sohvan nurkkaan, heti kun joulu on suoritettu.

Mitä pukki tuo sinulle: Lasten vessapaperirullista askarteleman ”joulukoristeen”.


Jaa-a, noinkohan on! En kyllä erityisemmin pidä itseäni jouluihmisenä. En höösää lahjojen enkä ruokien kanssa jalkalistojen pyyhkimisestä puhumattakaan. Koristeluakin varsin kohtuullisesti. Mutta uskottavahan se on, kun painetussa sanassa noin sanotaan. *virn!

perjantai 12. joulukuuta 2008

Vastoinkäymisiä, onneksi vain pieniä

Nyt kyllä vastustaa joka työn kanssa. :( Aloitanpa alusta. Minä olen luvannut tehdä kurttuvarsisukat 1- ja 2-vuotiaille tytöille. Langaksi valitsin Novitan Sävyä ja Woolia, joita oli ennestään varastoissani. Ensin tein Sävystä yhden pienemmän sukan ja se alkoi vaikuttaa liian pieneltä. No jätin sen odottamaan ja siirryin tekemään isompia Woolista. Ensimmäisen tein valmiiksi ja toinenkin oli lähellä kärkikavennuksia, kun huomasin, että minulla onkin ollut kahta eri värjäyserää vaaleanpunaista Woolia. Ja ne tietenkin sattuivat näihin sukkiin. Ensimmäinen sukka erää A ja toisessa sukassa noin 10 kerrosta A:ta ja loppu erää B. Ja väriero niin selkeä, ettei voi ajatellakaan samaan sukkapariin, mutta hämärässä vähillä valoilla kun tikuttelin, niin en eroa heti huomannut. Luulin tarkistaneeni vyötteistä värjäyserätkin. Eipä siinä sitten muuta kuin puikot pois ja purkuun!


Heti ei huvittanut jatkaa sukkien tekoa, vaan jotain muuta piti saada tekeille. Niinpä kaivoin edellisessä postauksessa mainitsemaani puuvillalankaa ja hain Anpalin vinkistä Ullasta Ananas-rätin ohjeen ja sitä tikuttelemaan.


Tällainen siitä tuli minun mukaelmanani. Reunat tein ohjeesta poiketen aina oikein-neulosta. Mutta joku tökki tämänkin teossa. Alkuun minulla silmukat lisääntyivät, mutta syytä en keksinyt. Kaventelin vain liiat pois. Ja reikäkin näkyy tulleen tuonne vasempaan reunaan, mutta olkoon. Tätä en pura, eiköhän tämä tehtävänsä hoida, vaikka ei aivan virheetön olekaan. Tuskin sitä tulee enää kovin tarkoin katseltua, kunhan pääsee täyttämään tarkoitustaan.

Näitä tiskirättejä tikutellessa ja edellisen postauksen kommentteja lukiessani olen muistellut vanhoja aikoja. Tupunan kanssa pohdittiin näiden nimitystä. Molemmat olemme oppineet, että tiskirätillä pestään astioita ja luutulla pyyhitään pöydät. Ainakaan minun lapsuudessani ei meillä ollut tiskiharjaa vaan joku tiskirätti, jolla astiat pestiin. Mitä materiaalia se oli, siitä minulla ei ole muistikuvaa. Varmaan jotain vanhaa vaatetta. Ja niin se taisi olla se luutukin, jota käytettiin pöytien pyyhkimiseen ja muuhunkin siivoukseen. Lattialuutut oli tietenkin erikseen. Olin vuonna 1965 talouskoulussa ja siellä kuuluin ohjelmaan tehdä itselle omat luutut. Niitä oli useampia, eri tarkoituksiin omansa, mutta muistan ainoastaan lattialuutun, joka tehtiin tukevahkosta flanellista ja oli harmaa väriltään. Se palvelikin pitkään tehtävässään ja hyvä luutu olikin. Ja ekologinenkin!

Taitavat nämä kolme nyt tekemääni tiskirättiä riittää minulle toistaiseksi. Saa nähdä, tykästynkö näihin, kuten monet täällä Blogistaniassa ovat kertoneet heille käyneen. Parin päivän kokemus ei vielä vakuuta tämän paremmuutta entiseen systeemiini. Olen nimittäin jo vuosia käyttänyt trikoisia tiskirättejä. Vanhoista yö- ja T-paitojen helmoista vain olen leikellyt sopivan kokoisia paloja ja rättejä on riittänyt. Nekin on helppo pestä pyyhkeiden kanssa ja nämäkin maatuvat poisheitettyinä, joten ovat ekologisia, kun käyttää 100% puuvillavaatteita. Ovat mielestäni jopa ekologisempia kuin uudesta langasta kudotut rätit. Niiden ulkonäkö ei kyllä ainakaan aina ole kovin kaunis, mutta sitäkinhän voisi kehitellä. Kuivausominaisuudet ovat ehkä paremmat kuin kudotuilla. Tosin siihen vaikuttaa varmaan myös langanlaatu. Minullahan on kokemusta vain tästä yhdestä puuvillalangasta.

Hyvää viikonloppua ja kolmatta adventtisunnuntaita kaikille!