Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Hyvä alku ystiskeräykselle


Keskiviikkoiltana olin Oulun Lankamaailman neuletapaamisessa kannustamassa osallistujia sytomyssyjen ja -sukkien pariin. Osallistujia oli hiukan vajaa 20, tarkkaa lukua en saanut laskettua, kun porukka oli niin eläväistä.  Mukana oli muutamia ensikertalaisiakin vaikka suurin osa oli sitä samaa porukkaa kuin monena muunakin vuotena. Totesin, että onpa moni muukin jäänyt sytomyssyilyn koukkuun kuin vain minä itse. Ja hyvä kun on uusiakin mukana.  Näin, saadaan helpotusta ja ehkä hiukan iloakin syöpäsairaiden elämään. (Jos joku kysyy mikä sytomyssyily, niin täältä blogistani löytyy siihen vastaus esim. täältä, kannattaa lukea)

Nappasin osallistujista pari kuvaakin, mutta kaikki eivät mahtuneet näihin.

Kuten näkyy, ahkerasti puikot ja koukut siellä kilkuttivat, mutta ehdittiin välillä nauttia talon tarjoamasta kahvista ja teestäkin.


Nähtiin siellä kauniita neulepuseroita ja -jakkuja osallistujien yllä huiveista puhumattakaan.




Pois lähtiessä sain mukaani kolme täyttä muovikassillista myssyjä ja sukkia OYS:aan toimitettavaksi. Täytyy kehua, että hyvin ovat täkäläiset muistaneet varautua tulevaan. Suurin osa näistä oli tuotu jo aiemmin Lankamaailmaan, mutta neljältä tekijältä sain myssyjä paikan päällä. 


Kassit avasin kotona ja sieltä löytyi yksi lapsen lapanen. Olikohan vahingossa lipsahtanut myssyjen sekaan, kun ei toista löytynyt. Hiukan oli käytön jälkiä, mutta ihan hyväkuntoinen lapanen vielä. Toimitan lapasen ystävänpäivään mennessä Lankamaailmaan, josta sen saa hakea, jos joku tunnistaa tämän omakseen. 


Kassien muu sisältö olikin sitten odotetunlaista, yhteensä 94 myssyä ja 25 paria sukkia.


Eipä ollut tyhjä reissu, vai mitä tuumaat!


Julkaisen tässä samalla kotikuntani Asukastuvalta jo ennen joulua saamani 19 myssyä ja sukkaparin. Nämäkin ovat odottamassa täällä OYS:aan pääsyä.

 Kiitos kaikille!

Ehkä joku ihmettelee, miksi esittelen näitä myssyjen kuvia täällä. Se johtuu siitä, kun moni on kertonut minulle seuraavansa blogistani lahjoittamiensa etenemistä. Joku sanoi, että tuntuu mukavalta tietää, että tavara ei jää kaupan varastoon makaamaan. Minä puolestani lupaan, että kaikki minulle päätyneet myssyt ja sukat päätyvät sairaalaan, vaikka en siitä siirrosta kerrokaan aina erikseen täällä.




tiistai 8. tammikuuta 2019

Huomenna...




Huomenna keskiviikkona 9.1. klo 18-20 on Oulun Lankamaailman (osoite Saaristonkatu 27) neuletapaamisessa aiheena sytomyssyt ja -sukat. Olen itsekin paikalla ja kerron projektista. Saatavilla sytomyssyohjeita ja Lankaamaailman tarjomat kahvit/teet sekä 20%:n alennus normaalihintaisista neulelangoista. Tervetuloa!



perjantai 4. tammikuuta 2019

Taas haastan sinut


Minä haastan taas kaikki käsityötaitoiset ympäri Suomen tekemään sytomyssyjä ja/tai -villasukkia johonkin sairaalaan ystävänpäiväksi.

Tammikuun 4. päivänä vuonna 2010  Seijasisko ja minä perustimme ensimmäisen sytomyssykeräyksen. Tuon kevään jälkeen olemme tempaisseet sytomyssyjä varsinkin ystävänpäivän merkeissä, joten eiköhän tehdä niin nytkin.  


Sytomyssy on lahja syöpähoitojen takia hiuksensa menettäneelle ihmiselle.  Itse sairauttahan myssy ei paranna, mutta se voi olla suuri ilo ja helpotus ikävää sairautta ja kovia hoitoja kokevalle ihmiselle. Myssyjä saaneet ovat kertoneet, kuinka helpottavalta on tuntunut saada myssy peittämään kaljua päätä, peruukit kun tahtovat olla hiostavia ja hankalia käyttää, kuulemma.  Myssyjä on lahjoitettu vuodesta 2010 alkaen ja lahjoitetaan edelleen hoitoja antaviin sairaaloihin, jotka jakavat myssyt edelleen niitä tarvitseville henkilöille. 



Myssyjä voi tehdä naisille, miehille, nuorille ja lapsille. Paitsi OYS:n lasten syöpäosastolle, josta osastonhoitaja Mertaniemi kertoi, että myssyjä siellä ei nytkään tarvita mutta sukkia sen sijaan sielläkin kyllä. Lapsia ei kuulemma kalju haittaa ja ovat mieluummin ilman myssyä.

Malliltaan myssy saa olla millainen tahansa, ratkaisevinta myssyssä on materiaali, sillä myssy ei saa kutittaa, hiostaa eikä mitenkään ärsyttää herkkä ihoa.  Tärkeää on myös, että myssy kestää hyvin pesua. Monet luonnonkuidut esim. puuvilla, bambu ja merinovilla ovat tällaisia. 

Myssyjä voi tehdä neulomalla, virkkaamalla tai ompelemalla. Malli ja väri on tekijän vapaasti valittavissa, suotavaa olisikin saada monenlaisia myssyjä, että jokainen saisi valita mieleisensä. Kaikenkokoisia myssyjä tarvitaan, isojakin aina yli 60cm:n päähän. Olen kerännyt 
tänne blogiini   linkkejä moniin sytomyssyiksi soveltuviin myssyohjeisiin, jos kaipaat ideoita tai ohjetta. Ohjesivu löytyy myös tuosta yläpuolelta klikkaamalla otsikkoa Hyviä sytomyssyohjeita. 




Villasukkien keräys on aloitettu henkilökunnan vinkistä, kun kuultiin, että hoidot huonontavat verenkiertoa ja siksi jalkoja palelee herkästi.  Ainakin OYS:ssa, KYS:ssa ja TyKS:ssa, HUS:ssa ja TaYS:ssa niitä otetaan mielellään jaettavaksi potilaille, joten niihin keräyksiin niitä saa lahjoittaa. Muualta kannattaa kysyä, voivatko ottaa vastaan. 

Myös sukat saavat olla malliltaan millaisia vaan. Ihan perussukkia tai jotain muita malleja tekijän maun mukaan. Saaja sitten valitsee itselleen sopivan koon ja mielesen mallin tarjonnan mukaan. 
HOX1! OYS:n lastenosastolla on sukkien tarvetta vaikka myssyjä ei tarvitakaan. Siellä hoidettavista lapsista on suurin osa 2-6 vuotiaita ja teinejä  neljäsosa, kertoo oh Mertaniemi.
HOX2! OYS:n syöpäpoliklinikan oh Kivirinta kertoi, että siellä kaivataan erityisesti villasukkia myös aikuispotilaille.


Minä itse kerään myssyjä Oulun yliopiston sairaalaan ja muihin Pohjois-Suomen sairaaloihin, jotka kuuluvat OYS:n alueeseen. Oulussa on keräyspaikkana toimii Lankamaailma, joihon sytomyssyt voi toimittaa ympäri vuoden, osoite Saaristonkatu 27.  Minä niitä sitten kuskaan sairaalaan.

Myssyjä voi toimittaa entiseen tapaan myös suoraan OYS:n syöpätautien poliklinikalle, josta myssyjä jaetaan kaikille osastoille, joissa hoidetaan kyseisiä potilaita. Minullekin voi toimittaa myssyjä tänne kotiin, osoitteen saat  kysymällä s-postilla  aikkara08 @ gmail. com  (jätä välit pois, numerot ovat nolla ja kahdeksan). Lähialueelta voin myös sovittaessa noutaa myssyjä (asun Kempeleessä).

Toimitusosoitteita muihin sairaaloihin löydät täältä tai klikkaamalla tuosta yläpuolelta sivua Sytomyssyily.

Voit osallistua joko yksin tai yhdessä muiden käsitöitä tekevien kanssa. Voit osallistua myös haastamalla muita vaikkapa blogisi välityksellä, jos sellaista pidät. Voit osallistua tiedottamalla asiasta sopiville henkilöille. Ja kaikin muin sytomyssyjen saantia sairaaloihin tukevin tavoin. 

Mukaan pääsee kuka vaan eikä tarvitse ilmottautua minnekään vaan riittää, että tekee myssyn/myssyjä tai sukat/sukkia ja toimittaa ne haluamaansa keräyspaikkaan tai sairaalaan. Ulkomailtakin voi osallistua, sillä postihan kulkee.  Jos jokainen tekisi edes myssyn tai pari, niin saataisiin taas valtava myssykasa sairaaloihin.  Aikaahan ystävänpäivään (14.2.19) on  vielä mukavasti, joten hyvin ehtii tehdä muutaman myssyn. 


Mikäli sinulla on sytomyssyihin tai keräykseen liittyviä kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni, ota siis minuun yhteys s-postilla siinäkin tapauksessa.


tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuoden ekat valmiit



Alkajaisiksi toivotan oikein hyvää alkanutta vuotta! Toivon iloa, terveyttä, onnea ja paljon hymyä jokaiselle!



Ja sitten esittelen vuoden ensimmäisen käsityöni. Tosin tein nämä sukat melkein kokonaan vuoden 2018 puolella, ainoastaan toisen sukan kärkikavennuksen tänään vuoden ensimmäisenä aamuna. Mutta tapani mukaan kirjaan vain työn valmistumispäivän.



Toiset minun tekemät JonSukat, koko 39-40, 
Langat 7veikkaa paitsi punainen Jannea, menekki yhteensä 181 g
Silmukoita varressa 60, nikasta alkaen 48, joita tkutin 3.5 mm:n sukkiksilla.




Näihin käytin Jonsukkien säärystimien kaaviota, jota hiukan muokkasin omaan makuuni kuten  edellisen postauksen sukkiakin tehdessä.


Sukat eivät jää itselleni vaikka ovat aivan sopivan kokoiset jalkoihini.




sunnuntai 30. joulukuuta 2018

JonSukat


Taas taisin hurahtaa minulle uuteen sukkamalliin! Jonsukkiin. Jotenkin tämä malli vaan hyppäsi silmiini vasta nyt, vaikka on minun näitä pitänyt nähdä jo aiemminkin ainakin netissä ja ehkä joissakin blogeissakin. Mutta hyvinpä taisin mukaan ehtiä. nyt jo seuraavatkin puikoilla.


Tässä minun ekat Jonsukat melkein ohjeeella tehtyinä, koko 36-37.
 Langat 7veikkaa paitsi punainen Jannea, menekki yhteensä 153 g
Silmukoita alun valeresorissa 55, varren yläosassa 56, joita vähensin nilkkaan mennessä 44:ään
Puikot 3.5 mm:n sukkikset

Ohje löytyy FB:n ryhmästä "Villasukkarakkautta -ohjeet JonSukkiin " ja jossakin lehdessä lienee 
ollut juttu mallin kehittäjästä ohjeineen. Alkuun on lähdetty pelkällä sukkaohjeella, muta nyt löytyy ohjeet myös säärystimiin, lapasiin ja myssyihin, ainakin.



Ideana on muutaman kerroksen korkuiset kirjoneuleraidat ja vaihtelevat kauniit värit. Kirjoneuletta voi vaihdella makunsa mukaan ja käyttää myös vaikkapa eläinkuvioita, autoja, traktoreita...




Nämä sukat matkaavat huomenna miniällemme. Sattumalta sukista nimittäin tuli juuri sopivan kokoiset hänen pieniin jalkoihinsa ja muutaman viestin jälkeen lupasin lähettää nämä hänelle. 



 Meillä oli tänään pitkästä aikaa kirkas päivä vaikka ei aurinkoa näkynytkään. Pakkasta kymmenisen astetta. Tuntui aivan kuin päivän jatkumisen jo huomaisi. Muistaakseni olen kuullut vanhan sanonnan "päivän jatkuneen tapanina kukonaskeleen ja uunna vuonna uuninlämmityksen verran". Tänään se melkein tutui pitävän paikkansa.




torstai 27. joulukuuta 2018

Myssy ja sukat


Eletään jo joulun jälkeisiä päiviä ja odotellaan uuden vuoden alkamista. Meidän joulurauhaamme ei mikään rikkonut, jos ei oteta huomioon ikäviä tapahtumia muualla kotimaassa ja ulkomailla. Sääkin oli mukavan talvinen, kun lopultakin saatiin lunta ja pientä pakkasta. 

Oli joulu tai juhannus, käsityöt ovat käsissäni. Niin tänäkin jouluna sopivissa tilanteissa. Kuten vakikävijät tietänevät minulla on nyt päätyönä torkkupeiton teko. Se saavutti joulun alla noin puolet koostaan, niinpä lupasin itselleni lomaa sen teosta loppiaiseen asti. Päätöstä perustelin itselleni sillä, etten tympäänny sen kutomiseen, kun teen välillä muutakin.


 Niinpä aatonaattona tikutin valmiiksi jo aiemmin OYS:n käynnille aloitetun sytomyssyn, malli on vanha tuttu Irman perhoset
Lanka Novitan Aamu (50% puuvillaa, 50% akryylia), menekki 64 g
puikot  muistaakseni 50 cm:n pyörö 4 mm, silmukkamäärä unohduksissa.

Lanka oli minulle uusi tuttavuus, en muista olenko ostanut kokeeksi vai saanut joltakin. Kaksi kerää à 100 g sitä kuitenkin varastossani oli, joten vielä pari myssyä lopuista saan. Hiukan oli tihkasta kutoa tämä lanka, muuten ei moittimista.



Eilen valmistuivat nämä kirjoneulesukat kokoa 38-39. Kuviot tein tallentamieni kaavioiden mukaan, yhdistelin eri töiden kaavioita ihan mieleni mukaan.
Langat pinkki ja suklaanruskea Gjestal Maija, menekki yhteensä 98 g
Silmukoita työssä 56 ja 3 mm:n puikoilla tikutin.


Aluksi en tykännyt ollenkaan  tekeleestäni, väritkin näyttivät toisiinsa sopimattomilta kuvioista puhumattakaan. Jossain vaiheessa meinasin purkaakin koko työn ja ja jättää langat odottamaan uutta inspiraatiota. Nyt kuitenkin olen näihin ihan tyytyväinen ja uskon näillekin löytyvän käyttäjän.

Kävin tänään kauppakeskus Zeppelinissä kirjastossa ja ruokaostoksilla. Totesin, että joulunjälkeiset alennusmyynnit olivat houkutelleet ihmisiä liikkeelle. Käytävillä puikkelehdittiin toistemme lomassa ja monilla näkyi olevan isoja ostoskasseja, joten kai sieltä löytyi hyviä tarjouksiakin. Itse en niihin kiinnittänyt huomiota. Tärkeintä oli saada kirjastosta uutta luettavaa ja ruokavarastoome täydennystä.


lauantai 22. joulukuuta 2018

Joulutervehdys


Kohta loppuu kiire, lento
– alkaa joulun aika rento.
Hiljaisuutta kuulostele,
nuku, syö ja nautiskele.
Kunnossa on silloin kuosi
kun taas alkaa uusi vuosi!



Toivon jouluusi rauhaa ja hiljaisuutta.
Toivon tähtien valoisuutta.