Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Hyvä alku ystiskeräykselle


Keskiviikkoiltana olin Oulun Lankamaailman neuletapaamisessa kannustamassa osallistujia sytomyssyjen ja -sukkien pariin. Osallistujia oli hiukan vajaa 20, tarkkaa lukua en saanut laskettua, kun porukka oli niin eläväistä.  Mukana oli muutamia ensikertalaisiakin vaikka suurin osa oli sitä samaa porukkaa kuin monena muunakin vuotena. Totesin, että onpa moni muukin jäänyt sytomyssyilyn koukkuun kuin vain minä itse. Ja hyvä kun on uusiakin mukana.  Näin, saadaan helpotusta ja ehkä hiukan iloakin syöpäsairaiden elämään. (Jos joku kysyy mikä sytomyssyily, niin täältä blogistani löytyy siihen vastaus esim. täältä, kannattaa lukea)

Nappasin osallistujista pari kuvaakin, mutta kaikki eivät mahtuneet näihin.

Kuten näkyy, ahkerasti puikot ja koukut siellä kilkuttivat, mutta ehdittiin välillä nauttia talon tarjoamasta kahvista ja teestäkin.


Nähtiin siellä kauniita neulepuseroita ja -jakkuja osallistujien yllä huiveista puhumattakaan.




Pois lähtiessä sain mukaani kolme täyttä muovikassillista myssyjä ja sukkia OYS:aan toimitettavaksi. Täytyy kehua, että hyvin ovat täkäläiset muistaneet varautua tulevaan. Suurin osa näistä oli tuotu jo aiemmin Lankamaailmaan, mutta neljältä tekijältä sain myssyjä paikan päällä. 


Kassit avasin kotona ja sieltä löytyi yksi lapsen lapanen. Olikohan vahingossa lipsahtanut myssyjen sekaan, kun ei toista löytynyt. Hiukan oli käytön jälkiä, mutta ihan hyväkuntoinen lapanen vielä. Toimitan lapasen ystävänpäivään mennessä Lankamaailmaan, josta sen saa hakea, jos joku tunnistaa tämän omakseen. 


Kassien muu sisältö olikin sitten odotetunlaista, yhteensä 94 myssyä ja 25 paria sukkia.


Eipä ollut tyhjä reissu, vai mitä tuumaat!


Julkaisen tässä samalla kotikuntani Asukastuvalta jo ennen joulua saamani 19 myssyä ja sukkaparin. Nämäkin ovat odottamassa täällä OYS:aan pääsyä.

 Kiitos kaikille!

Ehkä joku ihmettelee, miksi esittelen näitä myssyjen kuvia täällä. Se johtuu siitä, kun moni on kertonut minulle seuraavansa blogistani lahjoittamiensa etenemistä. Joku sanoi, että tuntuu mukavalta tietää, että tavara ei jää kaupan varastoon makaamaan. Minä puolestani lupaan, että kaikki minulle päätyneet myssyt ja sukat päätyvät sairaalaan, vaikka en siitä siirrosta kerrokaan aina erikseen täällä.




4 kommenttia:

  1. Mahtava määrä jo myssyjä ja sukkia, ja vielä on ystävänpäivään aikaa :)

    VastaaPoista
  2. Virpi, niin minustakin! :) Tällä seudulla on ihmisiä, jotka ovat ottaneet sytomyssyt ja -sukat sydämenasiakseen.


    VastaaPoista
  3. Onpa niitä taas paljon :) Minä tykkään kuvista, näkee miten monenlaisia myssyjä/sukkia on lahjoitettu.
    Kauniita ihan kaikki ja kun on monenlaisia niin saaja voi valita itselleen mieluisensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Eija, ihanan paljon on, vaikka keräys vasta alkoi. Kiitos sinunkin sukistasi! :) Monet kertovat jo odottavansa sytokeräystä ja valmistautuvansa siihen etukäteen.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.