Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 31. lokakuuta 2008

Ensi lumi

Meillä sataa lunta! Muutama tunti sitten alkoi ja nyt on jo niin paljon, että lumitöihin päästään vielä tänään. Neljän jälkeen parhaana ruuhka-aikana kävin kaupassa kolmen kilometrin päässä, oli vähän liukkaan tuntuista eikä huvittanut hurjastella vaikka on nastarenkaat alla. Muutamia autoja siellä näkyi vielä kesärenkailla luistelevan.



Tässä kuvaa etupihaltamme iltapäivällä, jolloin oli satanut lunta vasta vähän aikaa.


Orvokit siellä nurmikon seassa vielä sinnittelivät lumivaippaa vastaan, mutta nyt ovat jo peittyneet. Kuvien ottohetkestä on kolmisen tuntia.
Minulla on puikoilla vielä yksi sukkapari hiukan kesken, se pitäisi saada valmiiksi vielä tänään, että ehtii Heinälatoon. Toissa päivänä aloitetut kaksosten säärystimet ovat nyt tauolla, kun alkoi näyttää, että taitaa tulla liiankin lötköt. Tytöt ovat tulossa kai huomenna tänne yökylään, niin sittenpä asia voidaan tarkistaa. Nyt siis vielä sukkailemaan! Ja huomenna aletaan lapatella! :)

5 kommenttia:

  1. Meillä koko päivä ja viime yökin vettä,,,takapiha lainehtii, on vähän alaspäin niin kunnon lammikko.
    Kuuntelin aamulla tv:stä, että Sotkamossa ihan kunnolla lunta, kyllähän siellä ennenvanhaan ruukasi tullakkin talvi jo ihan hyvissä ajoin.
    Tuohan se on noitten tekeleitten kanssa, että tuleeko sopivat...harmi, jos säärystimen tekeleesi ovat liian isot.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kävit tutustumisreissulla blogissani :)

    Täällä kateudesta vihreenä katselen näitä lumikuvia, täällä on lösyyttänyt vettä vaan koko päivän :(

    Ihanaa viikonloppua ja tehokasta lapaskuun starttia :)

    VastaaPoista
  3. Hurjaa, lunta jo. Meillä täällä etelässä vielä ole sellaisesta tietoakaan. Hyvä, kun yöpakkasia on hieman ollut.

    VastaaPoista
  4. Tupuna: Nollaa mittari meilläkin näyttää, mutta maa on valkoisena ja teitä aurataan. Paikoin on Kainuussa kuulemma tullut kymmeniä senttejä lunta. Täällä ei taida tämä lumi pysyä, luulen niin.

    Huomennapa se säärystimen koko selviää, ei tätä jälkimmäistä yritystä ole kuin 18 cm, äkkiä sen tarvittaessa paksuilla puikoilla kutoo uudestaankin.

    Hanne: Luulen, että tämä lumi sulaa pois aika pian. On märkää lunta ja mittari nollassa.

    Sinullekin hyvää viikonloppua ja iloisia lapasteluja! :)

    VastaaPoista
  5. Nna: Ei meilläkään pakkasia ole ollut kuin parina kolmena yönä eikä tämä lumi tule pysymään kauan on niin märkää lunta ja mittari näyttää nollaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.