Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 19. tammikuuta 2012

Tällä viikolla


 Tämän viikon käsitöistä ajattelin kertoa teille. Siis valmistuneista, yksi työ on kesken ja siitä kerron jahka se valmistuu joskus. Sen olen alottanut jo ennen joulua eikä se ole edes iso työ, mutta sopivan ohjeen puuttuessa siihen menee aikaa. 

Eräs nuori pari, tai en tiedä, ovatko niin nuori parikaan, kun ovat olleet jo monta vuotta avioliitossakin ja sitä ennen pitkään yhdessä. Mutta meidän vanhojen silmissä ovat siis nuori pari.  Ja heidän kanssaan on ollut jo pitkään puhetta lapasten kutomisesta. Viime talvena jo suunniteltiin, millaiset tehtäisiin ja mistä langasta. Kesäksi asia unohdettiin ja talven tullen kaivettiin uudelleen esille ja niinpä lopulta päästiin toteutuksen asteellekin.

 Kuvioksi valittiin vanha tuttu kärrynpyörä tai sitrus, molempia nimiä siitä olen kuullut käytettävän. Kuvion olen joskus löytänyt jostakin vanhasta neulekirjasta, jonka nimeä en nyt muista.

  Ensin tein rouvan lapaset, ne kun oli helpompi tehdä, kun sai mitata omaan käteen niiden kokoa.  Niihin mahtui sopivasti kaksi kärrynpyötää päällekkäin. Tässä kuvassa ovat värit lähinnä todellista, siis tumma harmaa ja luonnonvalkoinen.


 Sitten puikoille ne isommat, isoon miehen käteen sopivat.  Oman mieheni käsi on samaa kokoa, joten näitäkin oli suhteellisen helppo sovittaa.  Kolme kärrynpyörää päällekkäin ja silmukoita leveyteenkin hiukan enemmän.

Näiden isompien lapasten teko oli aika takkuista.  Ensin tein aivan liian kapean lapasen ja purkuun. Sitten tein leveämmät ja ensimmäiseen peukalonkin.  Sovituksessa huomattiin, että peukaloaukko on liian ahdas, joten molemmat purkuun aukkoon saakka. Ja taas toteutui vanha sanonta "kolmas kerta toden sanoo".  Siis vasta kolmas versio on sopiva ainakin mieheni käteen, mutta lopullinen totuushan selviää vasta lähiaikoina, kun lapaset pääsevät omistajilleen.

 Käsi kädessä uusin lapasin.  

Lankana käytin Novitan 7veljestä, jota kului pienen naisen lapasiin 60 g ja ison miehen 100 g.  Resorit tikutin 3mm:n ja sileät osuudet 3.5 mm:n puikoilla. Naisen lapasissa silmukoita reosrissa 40, lisäsin kämmenosaan 2 s.  Miehen lapasissa resorin silmukkamäärä 52 ja lisäys sama 2 s.


 Sen verran turhauttavalta tuntui noiden isompien lapasten teko purkamisten takia, että seuraava ja työ pitikin saada saman tien puikoille, kun nuo edelliset sain valmiiksi. Ja sellaine työ, että oikean kokoisen työn saaminen aikaan ei ole kovin vaativaa. Siis sytomyssyhän on sellainen.  Ja mallikin minulla oli jo valmiiksi mielessä.


 Mammuttihan esitteli hiljattain täällä ensimmäiset nurinpäinmyssynsä. Minusta se myssy näyttää niin mukavalta ja sen syntytarinakin on niin hauska, että pitihän sellainen minunkin tehdä.  Ja tässä se nyt on!  Nurja puoli päällä päin ja...


... tässä oikea puoli päällä.  Päättelin langanpäät oikein huolella mahdollisimman näkymättömiksi, että myssyä voisi pitää kumminkin päin.  Alunperinhän Mammutti oli ollut tekemässä tämän näköistä myssyä, mutta kurkattuaan nurjalle puolelle oli ihastunut siihen niin, että päättikin muuttaa sen päällypuoleksi.  Ja nyt minä tein samoin. Mallineule on 3 o, 2 n ja joka kerroksella nurjat silmukat siirtyvät yhden silmukan verran joko oikealle tai vasemmalle. Minulla oli työssä 96 s, joilla kaikilla tein tuota neulosta ja nurjien silmukoiden raidat siirtyvät oikealle.  Lankana oli Novitan Tennesee, jota kului 45 g ja sain 3.5 mm:n (resorissa 3 mm) puikoilla aikaan omaan 57-senttiseen päähäni sopivan myssyn.

Myssyn voi tietenkin kutoa myös 3 n, 2 o -neuleena, jolloin sitä ai tarvitse enää kääntää nurin päin. Tai sittenkin voi kääntää!  ;DD 


Kavennusosuuden tein sitten ihan mutuna, kun en pähkäilyistäni huolimatta keksinyt mitään sopivaa järjestelmää kaventamiselle niin, että raidoitus etenisi mahdollisimman ylös. Mutta eiköhän tuo kelpaa.

Myssy menee OYS:n Sytomyssyjä Ystävänpäiväksi keräykseen, totta kai.



11 kommenttia:

  1. Kiva malli lapasissa:) Ja hauska tuo sytomyssy.

    VastaaPoista
  2. Kauniit lapaset! Hieno tuo kärrynpyörä-kuvio, ja jos tekis keltaisella niin olis ihan selvä sitruuna ja oranssi taas kuin appelsiini, aika hauska :)

    VastaaPoista
  3. Ihana malli lapasista. Sopii hyvin sekä miehelle että naiselle. Miehille on todella vaikea löytyy hyvää mallia kirjoneuleesta, joka ei ole tylsä tai liian "värikäs, kirjava" kuten veljeni sanoo :D

    VastaaPoista
  4. Kauniit lapaset! Kiva tuo kuvio,pitääkin pistää korvan taakse muistiin.

    VastaaPoista
  5. Tosi nätit lapaset olet teheny :D
    ja myssyki on hieno, joskus on tullut itellekkin mieleen tuo sama idea: nurin tai oikein päin aina yhtä hieno :D

    VastaaPoista
  6. Mulle tulee noista lapasista ihan mileen täkänä, joka meillä kotona olin kun olin lapsi. Sama väri ja sama kuvio!

    VastaaPoista
  7. Mukavasti retroa noissa lapasissa, minullekin tuli 1960-luvun täkänät mieleen kuten Aulilla.

    VastaaPoista
  8. Kauniit lapaset. Minäkin yritin tehdä kirjoneulelapaset, vaan ovat tuolla laatikon pohjalla keskeneräisinä... Tuskinpa edes koskaan valmistuvat.

    VastaaPoista
  9. - Ahaaaa, ahaaaa, aaaaaa, että tuollaiset. Mitähän tuohon oikein sanois? - - - sanompa sitten spostissa.
    Mukavaa viikonloppua!
    -t-

    VastaaPoista
  10. Marjut: Kiitos! :)

    Sipi: Tuotapa en ollut hokannutkaan, siis sitruunan ja applesiinin tekoa! ;)

    Gloriosa: Miehiäkin on kai niin moneen makuun, kun minulta eräs odottaa värikkäitä sukkia! ;)

    Kisa: Minustakin tämä kuvio on kiva! :)

    Casa: Minulla on harvoin tullut katsottua nurjaa puolta "sillä silmällä", mutta varmaan jatkossa katson sinne useammin. ;)

    Auli: Niinpä tosiaankin, ennen oli täkänöitä samanatapaisella kuviolla. :)

    Pirle: Siis retroakin voi nähdä näissä lapasissa! :)

    Kirsi74: Kaivahan joskus ne lapaset esille sieltä laatikon pohjalta ja kokeile uudestaan. Saattaa jo onnistua, kun on muhinut aikansa. :)

    -t-: Joo tällaiset! ;D

    VastaaPoista
  11. Onpas sulla vastustanut noiden lapasten kanssa.Kiva malli ja lopputulokset oikein mukavia. Varmasti tykkäävät. Kiva on tuo myssykin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.