Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Myssyjä ja sukat


Kesä etenee huimaa vauhtia vaikka aika vilpoista on enimmäkseen ollut. Viime viikolla me teimme talvesta asti suunnitellun pienen matkan kohteena Hailuoto, saari Perämeressä Oulun edustalla. Siis aivan tässä meidän lähellä. Matkan aihe oli tavata vanhoja tuttuja miehen opiskelukavereita, joiden kanssa on treffattu jo puoli vuosisataa. Käsityönä ajomatkalla minulla oli sukat ja perillä ollessa tikutin myssyä. Ei siellä tosin paljon työ edennyt, kun en harrastanut tällä kertaa julkineulontaa. Tuon matkan jälkeen tehtiin sitten parin päivän reissu mökillekin ja sen matkan aikana jatkoin myssyjen tekoa.




Tällaisia perusmyssyjä tein sytomyssyiksi. Langan ostin lähimarketista puolen hintaan, kun sattui sopivasti kohdalle ennen matkaa.



Ihan perusmyssyjä nämä ovat aina oikein -aloituksella


Ensimmäisessä myssyssä silmukoita aina oikein osuudessa 92 ja sen jälkeen 104
Puikot 3 ja  4 mm:t 
Lanka Red Heart Soft (100%  akryyli)  ja menekki tähän myssyyn 66 g

Toinen myssy on hiukan isompi, silmukoita 96 - 110
Puikot samat 3 ja  4 mm:t
Lanka sama Red Heart Soft ja menekki nyt 70 g

Kolmas myssy on pienin, silmukoita 80 - 96
Puikot  ne samat 3 ja  4 mm
 Lankaa (Red Heart Soft) kului tähän 59 g.


Kaksi kerää à 100 g ostin lankaa, joten melkein kaikki meni näihin kolmeen myssyyn, vain pieni 9 g:n nyttönen jäi. Ehkä sillekin joku tarve löytyy.

Värit ovat mielestäni kauniit, mutta raidoittuvat liian levottomasti. Ja tuota keltaista riittäisi vähempikin, mutta joku on tällaisen suunnitellut. Eiköhän nämäkin myssyt miellytä jonkun silmää, päätyvät nimittäin OYS:n syöpäpolille aikanaan..





Lapsen perussukat koko 26, tiimalasikantapää
Langat Novitan tico-ticon, Fabelin ja Austermann Stepin jämiä yhteensä 29 g
Silmukoita 48, puikot 2.5 mm.


Minulla on tavoitteena saada käytettyä kaikki mahdolliset pienetkin lankanyttöset pois. Nyt keräsin sinisävyiset ohuiden sukkalankojen jämät yhteen ja totesin, että niistä tulee pienet sukat. Niinpä panin toimeksi ja yllä näet lopputuloksen. Nämä päätynevät syksyllä Oulun Hopen kautta jonkun pienen varpaita lämmittämään.



Hyvää heinäkuun loppuosaa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kauniit värit myssyissä ja pienissä sukissakin.

    VastaaPoista
  2. oisko myssyin väreissä ennuste syksystä,? onko tuo tiimalasikantapää vaikea kutoa? minä kun en tahdo saada tavallistakaan kantapäätä "istuvaksi"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MAK, totta, myssyissä on syksyn ruskan värejä, enpä ollut itse huomannutkaan. Ei tiimalasikantapää ole vaikea, mutta vaatii alkuun paneutumista. Kun on muutamat sukat niillä tehnyt, niin sujuu jo helposti. Kannattaa kokeilla. :) Minä opettelin sen teon nettineulelehti Ullan ohjeella, joka löytyy täältä http://www.ullaneule.net/0104/neuvot_tiimalasikantapaa.html

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.