Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 7. elokuuta 2009

Vanhoja muistellen

Eilen tuosta vanhasta radiosta kertoillessani nousi mieleen monia muistoja. Pitihän minun ruveta katselemaan sitten vanhoja valokuviakin. Niitä, jotka olen skannannut ja tallentanut tietsikalle. Pari niistä haluan nyt esitellä teillekin.


Tätä voisi kutsua vaikkapa kihlakuvaksi, kun siinä kihlapari poseeraa valokuvaajan edessä vanhaan tyyliin. Rovaniemen torilla oli pitkään valokuvaaja, joka kuvasi ihmisiä kuvausteltassaan vanhalla kamerallaan. Taustana oli maalaus jostakin pohjoisesta. Minulla on muistikuva, että kuva olisi Lemmenjoelta, mutta en ole asiasta varma. Me olimme kihlautuneet muutamaa kuukautta aikaisemmin ja kerran torin poikki kävellessämme päätimme piipahtaa kuvattavaksi. Elettiin vuoden 1967 syksyä.
Edit. 13.8: Piti sanomani, että elettiin syksyä 1968! Noin se muisti pätkii!


Tämäkin kuva on samoilta ajoilta. Tuo eilisen postauksen radio näkyykin osittain tuossa hyllyllä kirjojen alapuolella. Kuvassa etualalla on ystävättäreni Marleena ja istumassa minä itse. Kuvan otti muistaakseni mieheni, silloin siis sulhaseni. Aika lyhyitä ovat hameet olleet silloinkin. Ja nuoret naiset hoikkia! Nyt he ovat vähän vanhempia ja tukevampia, mutta liekö muuta muutosta tapahtunut. No, tosiasiat täytyy myöntää, siis muutosta on tapahtunut muutenkin, mutta ei sitä itsestään huomaa oikeastaan.


Näihin nostalgisiin tunnelmiin lopettelen ja toivottelen taas kaikille oikein ihanaa kesäistä viikonloppua! Nautitaan vielä kesästä ja lämpimistä päivistä!

22 kommenttia:

  1. Tuttua vaatemuotia; hauska katsella vanhoja kuvia.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat. Voi teitä tyttösiä!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania kuvia. Minä luulin tuota ekaa kuvaa paljon paljon vahemmaksi, johtuen varmaan taustasta ja ihmettelin hameen pituutta mutta vuosi -67 selittääkin sen :) Oletkos muuten pohjosen tyttöjä? Piirteistä voisi nimittäin päätellä.Tuo toinenkin on hauska ajan kuva.

    Eihän sitä ikääntymistä huomaa kun mieli kuitenkin pysyy aika samana, tai siis huomaa kun peiliin katsoo :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Minäkin luulin tuota kihlakuvaa paljon vanhemmaksi, vaan tarkemmin katsottuna olisin voinut olla siinä vaikka itse :D

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka ihania kuvia!

    Itse olen syntynyt selkeästi väärään aikaan, 6t-70 luvun muoti ja valokuvat viehättävät silmää erittäin paljon. Täytyykin taas äitini luona vieraillessa selailla valokuva-albumia - kuvia samoilta ajoilta ja ihan yhtä lyhyin hamein.

    VastaaPoista
  6. Kyllä sinut noista kuvista sinuksi tunnistaa, vaikken vielä edes tekstiä ehtinyt lukea, niin tunnistin. :) Tietysti niitä pieniä muutoksia on havaittavissa, niin kuin itsekin kirjoitit. ;) Marleena on myös ihan saman näköinen kuin hänen blogin käyttäjäkuvassaan. :) Mukavia kuvamuistoja! :)

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia:) Tuota ensimmäistä kuvaa luulin minä myös paljon vanhemmaksi. Sitten luin kirjoituksesi ja tajusin jujun.

    Edellisen postauksen radio toi minullekkin nostalgisia muistoja:)

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Vielä siitä liperistä. Mies luki blogiani ja näki kysymyksesi ja sanoi, että liperi pitää leikata sen takia, että lehtisato on sitten suurempi. Jos ehtii kukkimaan, niin sitten ei tule niin paljon lehtiä. Meillä leikataan yleensä heinäkuun lopulla ja sitten vielä syyskuussa uudelleen.

    VastaaPoista
  9. Onpa mukava katsella tuon ajan kuvia! Oma nuoruuskin tuntuu olevan ihan lähellä - liekö sisäinen persoona paljonkaan muuttunut...

    VastaaPoista
  10. Hauskoja vanhoja kuvia. Eikös tule jotenkin nostalginen olo, kun katselet noita?
    HYvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia! Vaikka aikaa on mennyt niin tunnistan tuosta teltassa otetusta kuvasta hyvin teidät molemmat. Mulla on kans muistikuvia tuosta torin reunalla olevasta kuvausteltasta. Eikös vain ollutkin siinä linja-autoasemaa vastapäätä tien toisella puolella?

    VastaaPoista
  12. Kuvaa katellessa tulee mieleen, miten nuoret on eri aikoina kuitenkin niin samanlaisia. Tulevaisuus isosti edessä ja haaveita ja suunnitelmia. Isomapana on jo paljo viisaampi :D

    VastaaPoista
  13. Vanhat kuvat ovat kivoja katsella.

    Kauniita nuoria tyttöjä. :)

    VastaaPoista
  14. Heippa!
    Terveisiä täältä Hämeenlinnasta, oli pakko kommentoida täältä "lomareissulta", kun katselin noita kuvia. Ihan harmittaa, kun ei itsellä tullut käytyä tuossa kuvaamossa, niin söpö tuo kuvanne on <3.
    Voi ei! pääsi suusta kun toinen kuva tuli esille. Niin ihanan nuoria me silloin oltiin. Kiva kuva ja kivat muistot! :-D

    VastaaPoista
  15. Oi, ihana nuoruus!
    Pitääpä penkoa vanhoja kuvia...

    VastaaPoista
  16. Tulen toistekki. Ja tervetuloa blogiini vierailulle

    VastaaPoista
  17. Kylläpä on suloisia kuvia :)! - Minäkin luulin tuota ensimmäistä kuvaa vanhemmaksi, ainakin yhtä sukupolvea taaksepäin. Liekö syynä juuri tuo "poseeraus" taustakuvineen...

    VastaaPoista
  18. Kiva katsella noita vanhoja kuvia, varsinkin mustavalkoisia. Vaatemuoti on ollut tuollaista tuolloin.Itse olen ollut pikku- likka tuolloin.

    VastaaPoista
  19. Ai että, oli ruutuhameet, hihattomat puolipystyllä kauluksella olevat paidat ja tietysti piti olla ne valkoiset saapikkaat. Voi, siitä on niin kauan :D

    VastaaPoista
  20. Kiitos kaikille "vanhoja" kommentoineille! Ihania muistoja on noilta ajoilta, kuten moni teistä on arvellutkin. Ja kun katselee kuvia, niin muistoja ikään kuin herää aina vain lisää. ;)

    Annikainen: En ole pohjosen tyttöjä vaan Pohjanmaalta.

    Päivi, Lankakomero: Kiitos miehellesi liperin hoitovinkeistä! Kukan minäkin olen napsassut pois, mutta pitääpä jatkossa leikatakin.

    Seijasisko: Joo siinähän se kuvausteltta oli. Meillä on toinenkin kuva, joka on otettu samaisessa teltassa 1970-luvulla. Ehkä panen sen joskus blogiin.

    VastaaPoista
  21. Olipa ihania kuvia : )tuli oikein nostalginen tunnelma.
    Eka kertaa täällä vierailen...löysin blogiisi siskoni blogin kautta.
    Tulen kyllä toistekkin.

    VastaaPoista
  22. AnneHelena: Kiitos käynnistä, minäpä tulen vastavisiitille! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.