Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Taas kolmet pienet

Lapaskuu jatkuu ja lapasia valmistuu.  Kaksi viikkoa ja kuudet lapaset ja vielä on monet suunnitelmissa.  Luulen, etten ehdi kaikkia tehdäkään marraskuun aikana, mutta jatkanpa sitten joulukuussa.

Tämän kasan pieniä lapasia olen siis tikuttanut viikon aikana.  Kaikki ovat toivon mukaan 3-4 vuotiaan käteen passeleita.


Malli omasta päästä sydänkuvioiset lapaset
Lanka Novita Wool, jota kului 30 g
Puikot 2.5 mm, silmukoita taisi olla 44

  Muutenhan nämä ovat ihan peruslapaset, mutta katsopas peukalokiilaa.  Jo kaksi vuotta sitten Lapaskuussa Nna esitteli intialaisen peukalokiilan, joka tuntui kovin kiinnostavalta ja jota päätin kokeilla joskus.  Nyt se joskus sitten putkahti mieleeni ja näihin pikkulapasiin sen tein.  Oli helpompi tehdä kuin etukäteen oletin.  Olisi kiva sovittaa omaankin käteen tuollaista peukaloa, joten pitänee tehdä isommatkin.  Nämä kun eivät käsiini mahdu, vaikka käteni S-kokoa ovatkin.  Kiitos ohjeesta ja vilkutukset Nnalle Langanluonti-blogiin!



Malli näissäkin oma tuplalapaset
Lanka Novita Wool, jota kului  50 g
Puikot 2.5 ja 3.5 mm
Silmukoita varressa 44, kämmenosassa 36

Lintukuvio on osa isommasta kuviosta ja peräisin lintulapasista täältä (rav.link.)


Seuraavaksi hyppäsivät tällaiset tuplat puikoilleni.  Näihinkin löytyi vaikutteita bogiystävien vanhoista töistä. Nimittäin Pirjo-Riitta teki vuosi sitten Lapaskuun aikana söpöt lapaset, jotka joutuivat heti silloin tehtävien listalleni.  No eivät nämä ole samanlaiset, mutta tuo tyttökuvio on sentään samaa.  On sen verran paksumpi lanka, ettei kuvioita mahtunut enempää.  Kiitokset Pirjo-Riitalle ideasta!


Tein nämä aivan samankokoisiksi ja samalla ohjeella kuin nuo lintulapaset tuossa edellä.  Lankakin on Woolia, ainoat erot ovat lankojen väri ja kuvio.  Ai niin, kuvio on siis Eva Maria Lesznerin kirjasta Lasten lapaset.  Joskus vielä teen lapset, joissa kyseinen kuvio on kokonaan.  Ehkä ensi vuonna Lapaskuussa.

 Mutta nyt lähden seuraavien lapasten pariin. Ne ovatkin hiukan isommat, mutta tuplalapset silti. Niitä minulta toivotaan, joten niitähän minä teen.  Nyt siis vain toivottelen kaikille Lankapirtin vieraille mukavaa alkavaa viikkoa!


16 kommenttia:

  1. Tykkäilen kovasti lapasistasi ja tuo peukalokiila näyttää oikein kivalta!!
    Ja tuonee hiukan vaihteluakin...

    VastaaPoista
  2. Kauniita lapasia, jälleen! Tuo peukalokiila on minunkin mielessäni kummitellut ja sen meinaan jossian välissä opetella.

    VastaaPoista
  3. Söpöisiä lapasia. Sekä tuo erikoinen peukalokiila, että tuplana neulominen on minulla vielä opeteltavana...

    VastaaPoista
  4. Kauniita lapasia!
    Nuo molemmat tavat täytyy joskus opetella -eläkkeellä sitten. ;)

    VastaaPoista
  5. Upea määrä lapasia, ja kun ne ovat tuplalapasia, niin eikös määräkin ole todellisuudessa sitten kaksinkertainen? :)

    VastaaPoista
  6. Hurja lapasvauhti sulla! Peukalokiila näyttää mielenkiintoiselta.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  7. Lämpöisiä kauniita lapasia! Hauska tuo peukalokiila! Peukaloita taitaa olla kohta yhtä paljon erilaisia kuin kantapäitäkin;)

    VastaaPoista
  8. - Ai, jaha, linnutko niistä nyt tuli. Kauniita ovat linnut niinkuin kaikki muutkin lapaset.
    - Tuon intialaisen peukalon tulostin ja tuo sydän niissä ja sinun lapasissasi oli kans mukava.
    -tainaf-

    VastaaPoista
  9. Vaahteramäen emäntä: Juu tosi on, että vaihtelua tähänkin hommaan (käsitöihin) kaipaa, vaikka intohimo tämä onkin. Siis jotain pikkumuutoksia tuttuihin kuvioihin! :)

    Mammutti: Tuo peukalokiila oli kyllä tosi mukava tehdä. Nyt olen miettinyt, mitenhän tuo onnistuisi saisi tuplalapasiin. :O

    Kati: Vielä on minullakin paljon opeteltavaa, vaikka aina jotain kokeilenkin. ;)

    Iso gnu: Niin sitten! Minulla se "eläkkeellä sitten" on jo! ;D

    MariJ: Onhan näissä oikeastaan kaksinkertainen työ. Ainoastaan resori on yksinkertainen.

    Susu: Kiitos! :)

    Malli45: Pienetkin vaihtelut tuovat hiukan uutta ilmettä tuttuihin vaatekappaleisiin. ;)

    TainaF: Joo ja lisää on lintuja tulossa niihin isompiinkin lapasiin. ;)

    VastaaPoista
  10. Kyllä nuo tuplalapaset ovat söpöjä. minä en ole mukana lapaskuussa, mutta taidanpa ihan omaksi iloksi tehdä tuollaiset, enköhän vielä muista.

    VastaaPoista
  11. Kyllä niin lämpimiä , mukavia lapasia on valmistunut.

    VastaaPoista
  12. Leena: Joo ei muuta kuin tuplalapasia tekemään, niin ei tapa unohdu! :)

    Enkuli: Kiitos! :)

    Intsu: Kiitos! :)

    Marjut: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  13. Todella ihania lapasia ja vieläpä tuplana :).

    VastaaPoista
  14. Nyt sulla taitaa olla lapastehdas toiminnassa vaihteeksi sukkien jälkeen! ;-D
    Mukavan näköisiä lapasia! :-D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.