Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen valmiina



Edit. 21.4.13 klo 14.49 lisäsin langan menekin.



 Niinpä huhtikuun 15. päivä meni menojaan ja aloitti samalla Jämäkuun, jolloin siihen osallistuvat käyttävät mahdollisimman paljon jämälankavarastojaan.  Minä olen yksi osallistujista ja aloitin jämistelyni eilen tekemällä sytomyssyn.





 
Perusraitamyssy, jossa lankoina kahta sinistä Cotton8-kerää ja ikivanhaa valkoista Alabama. Alkuun tein resorin 1o, 1n, jossa oikeat silmukat kiertäen. Sitten sileää aina kaksi kerrosta sinisillä ohuemmilla langoilla ja yksi kerros paksummalla valkoisella. Silmukoita oli 104 ja 3mm:n puikoilla mentiin.  Kavennukset kahdeksassa sektorissa kuten usein tapaan tehdä.  Langan menekki selviää aikoinaan kotona.  Ja se oli 40 g.


Viime aikoina olen tykännyt elävöittää sileitä perusmyssyjä tekemällä väliin kerroksen tai kaksi nurjalla.  Niin tein nytkin kutomalla yhden nurjan kerroksen joka kolmanteen vaaleamman siniseen raitaan. 

Tummempaa sinistä ja valkoista lankaa jäi vielä "siemeneksi", mutta tuon vaaleamman sinisen sai käytettyä täysin loppuun. Tein sillä kavennuksen viimeiset kerrokset, joihin lanka riitti just ja just, sitä jäi vain sopivasti päättelyyn.

Mitähän seuraavaksi jämätyöksi, se on vielä mietinnässä. Ehkä saan uusia ideoita, kun Jämäblogiin alkaa kertyä valmistuneita töitä.





12 kommenttia:

  1. Vastaava jämäkampanja pitäisi ehdottomasti järjestää myös kangaspinojen madalluttamiseksi!! ;o)
    Vai onkohan sellainen jo perustettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. satunNainen Paula, kangaspinojen madallushan olis ihan hieno homma, mutta enpä ole moisesta kuullut. Tosin en seuraile ompelublogeja juurikaan, kun en nykyisin ole sellaisesta kovin innostunut. Joku innostunut vaan perustamaan kankaiden jämistelyä. :) Sinä? ;)

      Poista
  2. Niin ihanan suomalaiset värit kauniissa myssyssäsi!

    VastaaPoista
  3. Jopas olit nopee, taisit ehtiä ensimmäisenä jämistelemään :) Laitoin sulle eilen pienen paketin tulemaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, nopea olin, mutta vien tämän vasta punnitsemisen jälkeen Jämäblogiin.
      Me mennäänkin lauantaina kotiin, joten siellä onkin sitten ihanaa seuraa odotettavissa. ;)

      Poista
  4. Ihanan raikkaan värinen myssy. Järjestelin tässä lankanurkkaustani, joten jämiä on tuossa odottamassa johonkin myssyynkin!
    Ipana on mummilassa, joten tikutteluaika on nyt vähän kortilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, minut tämä myssyn teko tuntuu imaisseen kokonaan mukaansa. ;)
      Ihana Ipana! ❤

      Poista
  5. Moikka! Pistin sulle tuolla jämäblogissakin huhuilua, että kummalla myssyllä olet osallistumassa kauneimman työn äänestykseen? Tämä on viimeinen epäselvyys äänestysilmoittautumisissa ja sitten päästään äänestämään, kun ehdit vastaamaan. :) Postaus löytyy siis täältä linkistä http://jamablogi.blogspot.fi/2013/04/jotain-valmista-taallakin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Puputsi, kun huomautit. Harmi, että aiheutin sinulle ylimääräistä vaivaa. Nyt asia on hoidettu.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.