Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Hiljaiseloa


Viikko on kulunut edellisestä postauksestani eikä mitään ole valmiina esiteltäväksi.  Muutenkin täällä on vietetty hiljaiseloa. Minun hartiani ovat niin jumissa, että käsityöt ovat minimissä ja tietsikkaakin välttelen.  Minähän olen jopa ylpeillyt sillä, että hartiani ovat kestäneet oireilematta käsitöiden teon, kunhan vain olen muistanut venytellä ja jumpata niitä. Nyt minua siis rangaistiin ylpeilystä ja näytettiin, etten minäkään kestä kaikkea, huoh! Mutta kyllä minä selätän tämänkin vaivan. ;)  


Tänään kävin Lankamaailmasta hakemassa lankaa, kun juuri tarvitsemani lanka loppui kesken.  Samalla kysäisin, onko sinne tuotu sytomyssyjä. Ja olihan niitä, vaikka vain viikko oli edellisestä hausta.


 Oli sekä kudottuja että...


... virkattuja myssyjä yhteensä 18.  Kiitos näistä!

Hieno alku odottamassa uutta sytomyssysatsia OYS:aan vietäväksi. Kerään näitä taas sopivan määrän ja toimitan sitten kerralla kaikki sairaalaan.  



Jokohan me saadaan kunnon lumimäärä tällekin talvelle! Tänään on nimittäin satanut lunta ainakin viisi senttiä ja lisää tuli hiljalleen.



Mutta vielä puolilta päivin näkyivät metsikössä puolukan varvut lumen alta.




Kokonaisvaikutelma on sentään jo melko luminen.




Tämä kuva näyttää lumitilanteen vuosi sitten, siis selvästi enemmän.


Hyvää lauantai-iltaa ja suloista sunnuntaita kaikille!


18 kommenttia:

  1. Upeita myssyjä. Meillä pyrytti tänään koko päivän lunta.
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkuli, nyt täällä sataa vettä, joten lyhyt oli ilo uudesta lumesta. :(

      Poista
  2. Oi sentään, siunki hartiat on kippeet, kuin myös täällä vähä oireita on. Täytyy hiukka hiljentää, jospa menis ohi:) Kivoja myssyja siul on taas näytillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontuvan Anni, minä en tunne kipua hartioissa, ne on vaan jumissa ja se aiheuttaa huimaustakin. :( Ohimenoa odottelen. :)

      Poista
  3. Tervehdys Tampereelta!
    Tays:in sytokyssy keräystä / kerääjää kysele, onko sellaista tänä vuonna?
    Yritin löytää jonkinlaista yhteystietoa mutta näyttää siltä että kaikki aiemmat linkit ovat vanhentuneet.
    Onko Tampereella keräystä käynnissä?

    Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina Taalikka, eipä taida nyt olla käynnissä sytomyssyjen keräystä Tays:aan, en ainakaan minä tiedä, valitettavasti. Mutta yksikin ihminen voi tehdä myssyjä ja toimittaa ne itse Tays:n syöpätautien poliklinikalle tai jollekin sytostaattihoitoja antavalle osastolle. Ja keräyksen saa panna pystyyn kuka vaikka yksinkin. Neuvon ja opastan halukkaita, jos osaan. FB:ssa toimii julkinen ryhmä Sytomyssyt TAYS, mutta siellä on ollut aika hiljaista viime aikoina.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta!
      Jätin jo viikko sitten liittymispyynnön Fb:hen mutta hiljaista on.
      Minulla on muutama myssy valmiina vasta joten yritän kysellä tarvitaanko taysissa myssyjä.
      Onko sinulla tietoa ottavatko saattokodit vastaan myssyjä, sukkia, lapasia tai tilkkupeittoja?

      Poista
    3. Joo siellä sytomyssyt TAYS -ryhmässä on ollut kovin hiljaista viime aikoina, on tainnut jäädä ylläpitäjiltä unholaan.

      Minä luulen, että ottavat TAYS:ssa mielellään sytomyssyjä vastaan. Siitä taitaa nimittäin olla aikaa, kun sinne lahjoitettiin myssyjä enemmälti. Asiaa voi kysäistä vaikka syöpäpolin osastonhoitajalta. Saattokodeista en tiedä, mutta ainakin erilaiset vanhusten hoitopaikat ovat ottaneet mielellään vastaan ainakin sukka- ja peittolahjoituksia.

      Poista
  4. Tsemppiä sinne, toivotaan, että pian helpottaa. Täälläkin flunssan kourissa koitetaan vähän jotain näpertää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkimamma, kiitos helpotusta toivon niin itselle kuin sinne teille flunssaan. :)

      Poista
  5. Kyllä se talvi tuli - eilen -. Täällä Perämeren pohjukassa tuprutti lunta melkoisesti, toiovttavasti nyt saadaan hiihtoladut kelvollisiksi.
    Olethan sie ahkeroinut koko alkutalven kovasti, joskus meidän kroppa vain vaatii lepoa ja silloin se on vain sille annettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, tänään sataakin jo vettä. :( Yritän mukautua kropan vaatimuksiin. :)

      Poista
  6. Toivottavasti hartiajumitus menee pian ohi! Se on kyllä yksi ikävimmistä vaivoista. Minullakin on sitä aika usein, ja pahana päivänä siihen sisältyy vielä ankara päänsärky. Olen saanut apua hierojalta, ja häneltä sain myös hyviä venyttelyihjeita omiin ongelmakohtiini. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anniina, minulla ei onneksi ole päänsärkyä, sillä riittävän ikävää tämä on ilman sitäkin.

      Poista
  7. Nyt lepuutat niitä harteitas oikein kunnolla, niin sitten maistuu taas neulominenkin kahta mukavammalta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, joo yritän lepuuttaa. ;) Malttamattomana odotan, kuinka mukavaa kutominen on tämän jälkeen. ;)

      Poista
  8. Varaa aika hierojalle, jos auttaisi :) Hiljaiseloa on täälläkin. Vähän olen kutonut ja blogeja käyn lukemassa, mutta en ole juuri jaksanut kommenttia jättää. No, toivotaan että kohta taas vilkastuu meillä molemmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kävin eilen akupunktiossa ja maailma kirkastui eikä jumi enää tunnu kuten ennen sitä, vaikka vasta yksi hoito takana. :) Uskon ainakin, että elämä siellä ja täällä vilkastuu, kunhan olemme nauttineet hiljaiseloa sopivan annoksen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.