Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Tuubihuivi


Alkuvuoden olen tehnyt pääasiassa sukkia ja myssyjä, mikä alkoi tuntua turhan ykstotiselta. Siispä kehiin jotain muuta.  Minulla on ollut jo pitkään neljä kerää lahjaksi saatua Novitan Rose Mohairia, neljää eri ruskean sävyä, siis yksi kutakin väriä. Yhtä pitkään olen miettinyt, mitä niistä tekisin. Itselle en niistä voi mitään tehdä, koska ne kutittavat minua niin paljon, värit kyllä miellyttävät. Ainoastaan kämmenet ovat niin parkkiintuneet, että  voin onneksi kutoa niistä. Nyt päätin ruveta tuhoamaan ne langat ja kokeilla ensimmäiseksi, tuleeko yhdestä kerästä tuubihuivi.  Ja tulihan se.




 Eilen valmistui nimittäin tämä tuubihuivi, kooltaan 120 cm x 14 cm
Lanka Novitan Rose Mohair 50 g
Silmukoita 151 s ja puikot 5 mm:n pyörö


Huivi menee hyväntekeväisyyteen ja on PHHT-työni  n:o 4, päätyy luultavasti Oulun HOPEn kautta jollekin tarvitsijalle.



Mallia ei minulla ollut tähän, siis ihan omasta päästä ja lisäksi tarkemmin suunnittelematta tuon tikutin. Alkaessa ajattelin tehdä reunoihin muutaman kerroksen helmineuletta rullaantumisen estämiseksi ja muuten sileää. Pian tuli mieleen, että voisin tehdä muutaman nurjankin kerroksen elävöittämään sileää pintaa. Kun tein ensimmäistä nurjaa kerrosta, putkahti mieleeni tehdä myös yksnkertaista pitsineulettakin. Siispä  sellainen raita seuraavaksi ja taas nurjan jälkeen sileää.  Sitten olikin lanka sopivasti niin vähissä, että kun oli tehnyt helmineulekerrokset ja päätellyt, jäi lankaa vajaan kahden metrin pätkä.  Sehän meni melkein kuin Strömsössä!  ;)


Korkeutta tuubissa olisi varmaan saanut olla enemmän, mutta yhdestä kerästä ei enempää tullut. Nyt pitää miettiä, miten käytän ne loput langat. Teksinköhän kaksivärisiä tuubeja vai jotain muuta. Vinkkejä otan mieluusti vastaan.




Tuo Hesarin väittämähän me ollaan tiedetty aina todeksi, eikö. Nyt on tutkittuakin tietoa, millaisia hyviä vaikutuksia sillä on. Lue täältä koko juttu.





6 kommenttia:

  1. Olipas hauska lukea tuota miten tuubihuivi sai mallinsa! Hesarin juttu oli ihan asiaa, sehän on selvä. Minun muisti ei paljon ehdi neulomisesta parantua, mutta vähän kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marle, ja minusta oli kiva kuulla, että höpinäni hauskuutti sinua. :)

      Poista
  2. Käsityöt ovat minusta kuin meditaatoistunto. Silloin saa kädet työtä omaan tahtiinsa ja ajatukset kulkevat leppeasti mukana. Olo rentoutuu minusta aina neuloessa. Tuo tuubihuivi on ihana kirjoitin ohjeen muistiin , kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, saman suuntaiset ovat omatkin kokemukseni neulonnan vaikutuksesta. Ilmankos siihen olen jäänyt koukkuun niin, että pakkoneuloosiksi sitä kutsun. ;) Kiva, jos voit hyödyntää ohjettani tuubihuivin teossa. Itsekin taidan tehdä samantapaisia huiveja lisää ainakin niistä lopuista Rose-keristä. Nyt olen virkkaamassa tosi riemunkirjavaa huivia, saa nähdä, tuleeko siitä kauhistus. :D.

      Poista
  3. Kiva tuubi. Minäkään en pysty mohairia pitämään neulomaan kylläkin.

    VastaaPoista
  4. Kivasti neuloessa suunniteltu tuubihuivi:) Ja kaunis tuli.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.