Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Maaliskuun raportti


Huhtikuu on kääntynyt jo lopun puolelle ja minulla on ollut maaliskuun raportti tekemättä. Ensimmäinen syy, miksi en tehnyt sitä ajallaan, oli puuttuvat langankulutuksen määrät. Olimme silloin Ylläksellä ilman vaakaa ja jätin asian kotona hoidettavaksi. Kotiin tultiin reilu viikko sitten ja sain loputkin työni punnittua. Mutta flunssani jälkitauteineen oli niin ärhäkkä, että eipä edes mielessä käynyt, että raportoisin maaliskuusta. Nyt vointini on kohentunut sen verran, että uskon saavani raportin tehtyä.

Maaliskuun työni olivat pääasiassa sukkia ja sytomyssyjä, sukkia lukumäärältään eniten, joten aloitetaan niistä.


 4.3. perussukat koko 40, Nalle ja Schachenmayr Regia  design line 98 g
6.3. perussukat koko 38, Schachenmayr Regia  design line 84 g
8.3. lapsen sukat koko 27, Nalle ja Schachenmayr Regia  design line 53 g
10.3. perussukat koko 38, Nallea ja kahta väriä Schachenmayr Regia design line 72 g
18.3. raitaperussukat koko 41, Auroora ja Janne 109 g
24.3- 26.3. vauvasukkia 2 paria Nallea ja Maijaa 55 g




16.3. sytomyssy "perhosmyssy", Essentials Cotton 51 g
21.3.  sytomyssy "perhosmyssy", Novitan Butterfly 60 g
28.3.  sytomyssy Xeranthemum, Novita Soft Cotton 48 g
30.3. sytomyssy Karoliina, Novitan Butterfly 50 g



18-23.3. kolme neulelappua peittoon, Fris Soft Acryl 64 g

Langan kulutus näihin kaikkiin oli yhteensä  744 g, mikä on tavanomaista kuukautta vähemmän. Uutta lankaa hankin yhteensä 250g, pienen laskutoimituksen jälkeen totean, että lankavarastoni keveni maaliskuun aikana 494 g.

Koko vuoden langankulutuksen kehitystä seuraan myös tavoitteena saada lankavarastoni mahdollisimman pieneksi.Tammikuussa ostin lankaa 2 kiloa, mikä suurensi lankavarastoani kovasti eikä vielä helmikuun lopussakaan kokonaiskulutus saanut varastoni määrää miinusmerkkiseksi. Nyt sentään ollaan jo luvussa -325 g. Hyvä minä! :)




6 kommenttia:

  1. Täällä on muuten vaan ollut niin kiireistä, ettei ole ehtinyt bloggailla. Olen ollut lapsenvahtina pääkaupunkiseudulla ja 4-v totesikin: miksi mummi, sinulla on kiire? Sinä et ole töissä. Sitäpä tässä olen mietiskellyt.

    Aina sitä jotakin "laariin" tipahtaa, kun silmukan silloin tällöin pistelee. Kivoja töitä sinulla on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, lasten suusta kuuluu monesti elämänviisauksia ja niitä kannattaa pohtiakin. Sinä olet onnellinen, kun sinulla on lapsenlapsia, joita saat hoitaa. :)

      Poista
  2. Hyvinhän sinä olet saanut neulottua :) Toivottavasti tauti on jo antanut periksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, pikku hiljaa mennään parempaan suuntaan, tosin kovin on hitaasti. Mutta varmaan kesään mennessä olen taas kunnossa. :)

      Poista
  3. Hyviä töitä ja hyviä tekoja paljon!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.