Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Sinivalkoiset villasukat


Joulukuu jo näin pitkällä ja minulla vasta ensimminen neuletyö valmiina. Ei ole joulunvalmistelujen syytä moinen, ei toki. Meillähän joulu tulee omassa rauhassaan ilman isompia valmisteluja, kun vain aikuisia ihmisiä kuuluu perheeseemme. Ei ole sitä salamyhkäistä tunnetta ja jännitystä joulun odotuksessa ja joulussa kuten lapsiperheissä on. Hyvin siis ehdin tekemään käsitöitäkin ja niiden parissa kuukausi onkin vierähtänyt. Teen nimittäin ahkerasti torkkupeittoa ja sehän vie aikansa, kuten tiedämme. Mutta viikko sitten sukuun kuuluva vaimoihminen otti yhteyttä ja kyseli, ehtisinkö vielä ennen joulua tehdä villasukat. Ja ehdinhän minä, kun panin muutamaksi päiväksi peiton tekeleen lepoon.


Niinpä syntyi perussukat koko 43, varsi 22 cm kantalapun yläreunaan mitattuna
 Langat 7veikkaa paitsi keskisininen Jannea, menekki yhteensä 155 g, josta raitalankoja vaaleansininstä 11g. keskisinistä 17 g ja valkoista 21 g
Silmukoita 60, puikot 3.5 mm


Sukkien värit vaimon toivomuksen mukaan ja varren värileikki hänen lähettämäänsä sukkatoivetta matkien, mutta minun näkemykseni mukaan.



Olipa näitä kiva tehdä! Yleensähän minä tykkään tehdä sukkia, mutta erityisen mukavaa se on varsinkin toisen toiveita toteuttaessa. Lisäksi nämä ovat minusta oikein kauniit sukat ja luulen, että jatkossakin samantapaisia sukkia voi täällä syntyä. Tämä on myös mainio tapa kuluttaa melko pieniäkin lankakeräsiä sopivaan käyttöön.


Nyt toivotan kaikille oikein hyvää ja leppoisaa joulunalusaikaa! Älkäähän turhaa hosuko, tulee se joulu vähemmälläkin.


12 kommenttia:

  1. Onpa nätit sukat tasapainoisin värein. Hyvä idea ja aion ehdottomasti tätä kopioida kun pikku nyssäköitä pitäisi saada hyötykäytettyä.
    - Enni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Enni! Tällaisia raitasukkia siis syntyy siellä ja täälläkin jatkossa. ;)

      Poista
  2. Näissä sukissa on kauniit värit ja silmää miellyttävä rytmikäs kuviointi! Laitoin s-postin sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kauniit raidat noissa sukissa. On sinulla värisilmää.:)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Anni, näitä oli tosi mukava tehdä varsinkin peiton teon piristykseksi. :)

      Poista
  5. Tulinpa pitkästä aikaa katselemaan tännekin ja toivottamaan
    sinulle oikein Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinikka, kiva, kun poikkesit, tuli hyvä mieli. :) Hyvää joulua sinulle ja läheisillesi!

      Poista
  6. Kauniit sukat on minustakin :)
    Ei hosuta, normi viikkosiivous riittää ja kaupasta saa jos ei jaksa/ehdi tekemään.
    Hyvää joulua myös Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kuulostaapa hyvältä jouluun valmistautumisesi, niin täälläkin. Hyvää joulua sinnekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.