Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 4. tammikuuta 2019

Taas haastan sinut


Minä haastan taas kaikki käsityötaitoiset ympäri Suomen tekemään sytomyssyjä ja/tai -villasukkia johonkin sairaalaan ystävänpäiväksi.

Tammikuun 4. päivänä vuonna 2010  Seijasisko ja minä perustimme ensimmäisen sytomyssykeräyksenTuon kevään jälkeen olemme tempaisseet sytomyssyjä varsinkin ystävänpäivän merkeissä, joten eiköhän tehdä niin nytkin.  


Sytomyssy on lahja syöpähoitojen takia hiuksensa menettäneelle ihmiselle.  Itse sairauttahan myssy ei paranna, mutta se voi olla suuri ilo ja helpotus ikävää sairautta ja kovia hoitoja kokevalle ihmiselle. Myssyjä saaneet ovat kertoneet, kuinka helpottavalta on tuntunut saada myssy peittämään kaljua päätä, peruukit kun tahtovat olla hiostavia ja hankalia käyttää, kuulemma.  Myssyjä on lahjoitettu vuodesta 2010 alkaen ja lahjoitetaan edelleen hoitoja antaviin sairaaloihin, jotka jakavat myssyt edelleen niitä tarvitseville henkilöille. 



Myssyjä voi tehdä naisille, miehille, nuorille ja lapsille. Paitsi OYS:n lasten syöpäosastolle, josta osastonhoitaja Mertaniemi kertoi, että myssyjä siellä ei nytkään tarvita mutta sukkia sen sijaan sielläkin kyllä. Lapsia ei kuulemma kalju haittaa ja ovat mieluummin ilman myssyä.

Malliltaan myssy saa olla millainen tahansa, ratkaisevinta myssyssä on materiaali, sillä myssy ei saa kutittaa, hiostaa eikä mitenkään ärsyttää herkkä ihoa.  Tärkeää on myös, että myssy kestää hyvin pesua. Monet luonnonkuidut esim. puuvilla, bambu ja merinovilla ovat tällaisia. 

Myssyjä voi tehdä neulomalla, virkkaamalla tai ompelemalla. Malli ja väri on tekijän vapaasti valittavissa, suotavaa olisikin saada monenlaisia myssyjä, että jokainen saisi valita mieleisensä. Kaikenkokoisia myssyjä tarvitaan, isojakin aina yli 60cm:n päähän. Olen kerännyt 
tänne blogiini   linkkejä moniin sytomyssyiksi soveltuviin myssyohjeisiin, jos kaipaat ideoita tai ohjetta. Ohjesivu löytyy myös tuosta yläpuolelta klikkaamalla otsikkoa Hyviä sytomyssyohjeita. 




Villasukkien keräys on aloitettu henkilökunnan vinkistä, kun kuultiin, että hoidot huonontavat verenkiertoa ja siksi jalkoja palelee herkästi.  Ainakin OYS:ssa, KYS:ssa ja TyKS:ssa, HUS:ssa ja TaYS:ssa niitä otetaan mielellään jaettavaksi potilaille, joten niihin keräyksiin niitä saa lahjoittaa. Muualta kannattaa kysyä, voivatko ottaa vastaan. 

Myös sukat saavat olla malliltaan millaisia vaan. Ihan perussukkia tai jotain muita malleja tekijän maun mukaan. Saaja sitten valitsee itselleen sopivan koon ja mielesen mallin tarjonnan mukaan. 
HOX1! OYS:n lastenosastolla on sukkien tarvetta vaikka myssyjä ei tarvitakaan. Siellä hoidettavista lapsista on suurin osa 2-6 vuotiaita ja teinejä  neljäsosa, kertoo oh Mertaniemi.
HOX2! OYS:n syöpäpoliklinikan oh Kivirinta kertoi, että siellä kaivataan erityisesti villasukkia myös aikuispotilaille.


Minä itse kerään myssyjä Oulun yliopiston sairaalaan ja muihin Pohjois-Suomen sairaaloihin, jotka kuuluvat OYS:n alueeseen. Oulussa on keräyspaikkana toimii Lankamaailma, joihon sytomyssyt voi toimittaa ympäri vuoden, osoite Saaristonkatu 27.  Minä niitä sitten kuskaan sairaalaan.

Myssyjä voi toimittaa entiseen tapaan myös suoraan OYS:n syöpätautien poliklinikalle, josta myssyjä jaetaan kaikille osastoille, joissa hoidetaan kyseisiä potilaita. Minullekin voi toimittaa myssyjä tänne kotiin, osoitteen saat  kysymällä s-postilla  aikkara08 @ gmail. com  (jätä välit pois, numerot ovat nolla ja kahdeksan). Lähialueelta voin myös sovittaessa noutaa myssyjä (asun Kempeleessä).

Toimitusosoitteita muihin sairaaloihin löydät täältä tai klikkaamalla tuosta yläpuolelta sivua Sytomyssyily.

Voit osallistua joko yksin tai yhdessä muiden käsitöitä tekevien kanssa. Voit osallistua myös haastamalla muita vaikkapa blogisi välityksellä, jos sellaista pidät. Voit osallistua tiedottamalla asiasta sopiville henkilöille. Ja kaikin muin sytomyssyjen saantia sairaaloihin tukevin tavoin. 

Mukaan pääsee kuka vaan eikä tarvitse ilmottautua minnekään vaan riittää, että tekee myssyn/myssyjä tai sukat/sukkia ja toimittaa ne haluamaansa keräyspaikkaan tai sairaalaan. Ulkomailtakin voi osallistua, sillä postihan kulkee.  Jos jokainen tekisi edes myssyn tai pari, niin saataisiin taas valtava myssykasa sairaaloihin.  Aikaahan ystävänpäivään (14.2.19) on  vielä mukavasti, joten hyvin ehtii tehdä muutaman myssyn. 


Mikäli sinulla on sytomyssyihin tai keräykseen liittyviä kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni, ota siis minuun yhteys s-postilla siinäkin tapauksessa.


8 kommenttia:

  1. Hienoa, että järjestät tämän taas. Otan haasteen vastaan :)

    VastaaPoista
  2. Ihana haaste. Käykö sukkiin ihan 7veikka langaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, 7veikka käy oikein hyvin kuten myös kaikki muutkin tavalliset sukkalangat. :)

      Poista
  3. Myssyjä en hirveesti ole tehnyt, joten jospa pitäytyisin villasukissa ja saisin edes yhdet villasukat tehtyä haasteeseen :)

    VastaaPoista
  4. Osallistu taas mielelläni - Mulla ajatuksenan että myssyjä on kumminkin tehty enemmän eli aion neuloa ainakin yhdet perussukat yhdestä kivasta langasta js sit mulla kahdet valmiina kahdet tassustossut , jotka voisin ihan hyvin lahjoittaa keräykseen. Yksi keskeneräisen merinovillamyssy on odottaut insipiraatiota ja teen myös keräsykseen. Vien sitten Lankamaaimaan hyvissä ajoin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, totta myssytilanne OYS:ssa on nyt parempi kuin sukkatilanne, mutta myssyjäkään ei riitä loputtomiin. Kiitos osallistumislupauksestasi! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.