Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Kaksinkertaisen patalapun ohje



Vuosien varrella olen nähnyt useitakin kuvan patalapun tapaan tehtyjä lappuja ja tehnyt itsekin niitä muutamia. Aluksi käytin Sohvaneulomosta löytämääni ohjetta, mutta hyvin pian aloin kehitellä tekotapaa itselleni mieluisammaksi. Nyt olen saanut sen mieleni mukaiseksi ja lupasin hiljattain kirjoittaa ohjeenkin ja jakaa sen täällä Lankapirtissä. Tässä tavassa virkata pataappu on minusta hyvää se, että työssä ei tarvitse käyttää neulaa muuta kuin loppulangan päättelyyn. 


Langaksi kannattaa valita tukeva kuumuutta kestävä lanka (ei siis 100 % keinokuituista) vesipesun kestävä lanka. Itse olen käyttänyt  Novitan Nallea ja 7veljestä sekä muita niitä vastaavia jämälankoja. Eikä haittaa, vaikka osa olisi hiukan paksumpia/ohuempia kuin toiset. Tarvittaessa ohuen langan voi käyttää kakisnkertaisena.

Virkkuukoukku, jolla syntyy valitsemastasi langasta melko napakkaa jälkeä.

Aloita virkkaamalla ketjusilmukka jono. Näihin 19 x 19 cm:n kokoisiin lappuihin virkkasin 53 kjs, pituus n. 25 cm. Tämän ketjusilmukkajonon pitää yltää patalapun kulmasta kulmaan..

 Jatka virkkaamalla kiinteä silmukka jokaiseen ketjusilmukkaan ketjusilmukkajonon molempiin reunoihin ja yksi silmukka molempiin päihin. 

Tämän jälkeen virkataan spiraalina kiinteitä silmukoita jokaiseen edellisen kerroksen kiinteään silmukkaan (ei siis lisätä eikä vähennetä silmukkamäärää). Syntyy ikään kuin pussi. 


Lankaa voi vaihdella halunsa mukaan.

Tässä kuvassa aloituskohta näkyy tuolla alapuolella keskimmäisenä harmaana raitana.

Virkkaamista jatketaan kunnes reunat yltävät toisiinsa kiinni. Älä katkaise lankaa vaan...

...virkkaa reunasilmukat takareunoistaan yhteen piilosilmukoilla.

Kun reunat on kiinnitetty toisiinsa, virkkaa ripustuslenkkiä varten ketjusilmukoita haluamasi pituus (minä tein 19 kjs) ja palaa takaisin virkkaamalla piilosilmukka jokaiseen ketjusilmukkaan.  Katkaise lanka n.15-20 cm päästä ja kiinnitä lenkki napakasti pannulapun nurkkaan ja päättele lopuksi lanka. 

Reunojen yhdistämisestä jää näkymään hiukan koholla olevat piilosilmukat, mutta se kohouma ei tunnu käytössä.



Ja patalappusi on valmis.



Sisälle jääviä langanpäitä ei tarvitse päätellä, kunhan kiinnittää ne vain sen verran, ettei lähde helposti purkautumaan. Itse jätin langanpään kahden kolmen uuden silmukan alle ja loppupää sitten tuonne sisään. 




Jos ohjeessa on virheitä tai muuta huomautettavaa/kysyttävää, ota minuun yhteys joko kommentilla tai sähköpostilla, jonka osoite löytyy oikeasta sivupalkista esittelyn lopusta.


   Ohjetta saa vapaasti käyttää muuten kuin kaupallisiin tarkoituksiin. Mielelläni kuulisin käytöstä ja  näkisin kuvankin, mikäli mahdollista. 


8 kommenttia:

  1. Eipä ole jämälankojen hävitystä, vaan käyttöä viimeiseen senttiin. Noin minäkin mietin työjärjestystä, mittaaminenkin helppoa. Aurinkoista pyhää. Irmeli

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiva ohje, pitää kokeilla, kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, mukavia hetkiä patalappujen teon parissa! :)

      Poista
  4. Kiitos selkeästä ohjeesta. Jämälangat saan käytettyä näin mukavasti ja myös hyvä tuliainen.

    VastaaPoista
  5. Kiitos selkeästä ohjeesta. Näin nimittäin eräällä muulla sivulla tämän kaksinkertaisen patalapun ohjeineen. En ymmärtänyt yhtään mitään. Sinun ohjeesi löytyminen oli ilo minulle. Kiitos vielä kerran.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.