Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 23. marraskuuta 2019

Sukkasatoa taas

Edellisen postaukseni aiheena oli pääasiat eli päänlämmittimet. Sen postaukseni jälkeen ja oikeastaan jo osittain aiemminkin keräsin sukkasatoa eli tein sukkia. Varsinainen Sukkasatohan kerättiin viimeksi vuonna 2014. Sukkasadot kuten monet muutkin yhteiset tempaukset ovat jo kai blogimaailman historiaa, joita meikä muistelee lämmöllä. Nykyisin taitavat erilaiset mysteerineulonnat ja -virkkuut korvata ne. Ihminenhän on sosiaalinen eläin ja haluaa tehdä yhdessä myös käsitöitä. Olen siis tehnyt taas sukkia, niitä lempitekeleitäni.

Mutta ensin vilautan pari kuvaa kokeilustani. Olin nimittäin tehnyt ensimmäiset kirjoneulesukat jo valmiiksi, kun höyrytyksen jälkeen huomasin toisessa virheen. Enkä voinut hyväksyä sitä. Niinpä purin sen väärin tehdyn sukan. Lanka olikin melko kippuraista. Tavallisesti olen sellaisen langan suoristanut kastellemalla.



Mutta nyt kokeilin FB:ssa saamaani vinkkiä purkulangan höyryttämisestä. Kattilaan vaan vettä hiljalleen kiehumaan ja  kippura lanka vedetään hiljalleen kannen reiän läpi.

Ja sehän toimi hyvin, lanka suoristui kivasti ja nopeasti eikä rakennekaan muuttunut miksikään. Tulen tarvittaessa käyttämään tapaa vastakin.




Nämä kirjoneuleiset sukat siis ovat nyt esittelyssä. Langat pääosin samoja ja kuviotkin osittain.



Ensin valmistuivat polvisukat  kirjoneuleena 
Koko 37, varsi 37 cm kantalapun yläreunasta mitattuna
Langat Novitan 7veljestä, joiden menekki yhteensä 165 g
Silmukoita 55-56, nilkassa 44, terässä 40.

Miniämme, joka on villasukkafriikki, lähetti pari sukkakuvaa malliksi ja toivoi niiden kaltaisia sukkia itselleen. Nämä ovat minun näkemykseni kyseisistä sukista, kummastakin mallista on mukana jotain, mutta myös aivan omaa näkemystäni. Miniä ei ole vielä nähnyt sukista edes kuvaa, joten mielenkiinnolla odotan hänen kommenttiaan.


Tässä sukat poseeraavat minun liian isoissa jaloissani niin viattomina, vaikka aiheuttivat minulle melkoisen päänvaivan. Tai siis vaivan aiheutti se toinen sukka, joka meni purkuun. Pähkäilin nimittäin pitkään ennen kuin tein purkupäätöksen. Näin jopa kolmena yönä untakin sukista, puranko vai annanko olla. Lopulta päädyin purkamiseen. Ja nyt olen itse näihin tyytyväinen.


Kirjoneulesukat JonSukkien tapaan omana muunnelmanani
Koko 38-39, varren korkeus 26 cm kantalapun yläreunasta mitattuna
Langat Novitan 7veljestä, menekki yhteensä 140 g
Silmukoita 55-56, nilkassa 48, terässä 44.


Näihin sukkiin käytin purkulangan, jonka suoristin ylläkertomallani tavalla.



10 kommenttia:

  1. Jösses miten hienoja kirjoneulesukkia! Wautsi wau. Paksummalla langalla näyttää kuviotkin pysysvän kuvioina eikä veny semmoseks rikkinäiseksi kuvaksi kuten mulla ohuet kirjosukat näyttää tekevän. Ja noin monet oot tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, sen minäkin olen huomannut, että paksummalla langalla saa kirjoneulekuvion paremmin esiin kuin ohuella. Ainakin minun tekeleissänio on niin. Olen kyllä nähnyt joidenkin taitureiden töitä, joissa kuviot ovat hyvin esillä ohuesta langasta huolimatta.

      Poista
  2. Ihania sukkia. Olet kyllä oikea kudonnaisten mestari, aina niin kaunista saamme ihailla.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos taas mieltä lämmittävistä kehuista!

      Poista
  3. Voi miten upeat sukat. Kyllä nyt on miniä onnellinen. Tuota langansuoristamisvinkkiä täytyy minunkin kokeilla. Tähän asti olen vain vyyhtinyt, pessyt, kuivattanut ja kerinyt uudelleen, aika hidasta ja työteliästä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, kokeilehan sinäkin tätä langansuoristusta, johon ainakin minä olen tyytyväinen ja aion käyttää sitä vastakin. Saa langan suoraksi huomattavasti vähemmällä työllä ja nopeammin.

      Poista
  4. Upeat sukat! Ja tuo langan oikomisprosessi taltioitu, kiitos että jaoit sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, on ilo jakaa muillekin se, mistä itsekin saa hyvän mielen.

      Poista
  5. Hienot kirjoneulesukat olet neulonut. Kelpaa niissä kävellä.
    Hieno idea kihartuneen langan suoristamiseen, Täytyy pistää korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, kokemuksesta voin kyllä suositella tätä langan suoristusta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.