Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 19. lokakuuta 2020

Kukkatuplalapasia


Saatiin mekin tänne Oulun kupeeseen syksyn ensilumi. Eilen jo sateli räntää, niin että maa oli ajoittain valkoinen. Yön aikana sitten oli tullut lunta reilummasti ja aamulla peltikattomme romisi, kun lumet tulivat maahan. Mittarissa 1-2 astetta lämpimän puolella, joten tuskin kovin kauan valkoisuus säilyy.


Viime viikolla tikutin kahdet kukkakuvioilla somistetut tuplalapaset. Tummemmat ovat kokoa M ja vaaleammat kokoa S.
 Ihan sitä omaa ohjettani noudattaen mentiin, uutta ainoastaan nuo kukkakuviot, joiden kaavion löysin jostain netin syövereistä.
Langat Novitan Nallea, menekki isompiin 88 g ja pienempiin 80 g, puikot olivat 3 mm ja 2.5 mm.


Kämmenpuolella on vain yksi kukka.


Kääntöpuolet näyttävät tältä.

Alunperin minulla oli tarkoitus tehdä niin suositut kehäkukkalapaset, mutta hermostuin niiden ohjeen etsimiseen ja päätin pärjätä ilman niitä lapasia. Ajattelin, pakkokos minun on tehdä niitä, kukka kuin kukka. 

4 kommenttia:

  1. On niin komeita lapasia taas sinun käsistäsi syntynyt ja taatusti ovat lämpimiä.

    VastaaPoista
  2. Kivat kukkalapaset! Hattuani nostan niille sun tuplalapasillesi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.