Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 9. lokakuuta 2020

Syyskuun raportti

Katsastetaanpa, mitä sain aikaiseksi syyskuussa käsityörintamalla. Edelleenkin olen innolla kutonut ja vähän virkannutkin, kun keväisen sairastelun jälkeen taas kykenen. Mutta tämä tietokone kiusaa minua ja postausten teko on vaikeutunut. Ensinnäkin bloggeri muutti systeemiään ja uuteen totuttelu on edelleen käynnissä. Kun aloin sitä hiukan hallita, niin kuvankäsittelyohjelma rupesi oikuttelemaan. Sen kanssa on edelleen hankaluuksia, mutta jospa saisin senkin jossain vaiheessa selätettyä.

Mutta niistä käsitöistähän minun piti kertoa. Mitä tein ja paljonko kulutin niihin lankaa. Ryhmittelin ne neljään osaan: päähineet, sukat, lapaset ja patalaput.


Päähineitä
1.9. sytomyssy, jämälankoja 43 g
3.9. pääpanta n:o 1, lahjalankaa 26 g
4.9.. pääpanta n:o 2, lahjalankaa 31 g
9.9. pääpanta n:o 3, Novitan Mohair-lanka 46 g
18.9. pääpanta n:o 4, lahjalankaa 35 g
22.9. sytomyssy, Cotton Soft  44 g



Sukkia viisi paria
3.9. kirjoneulesukat koko 32, 7veikkaa 80 g
8.9. Hauki on kala -sukat koko 44, 7veikkaa 151 g
20.9. raitasukat koko 34, 7veikkaa 96 g
21.9. sydänsukat koko 30, 7veikkaa 76 g
29.9. sukat koko 45, 7veikkaa 167 g



Lapasia tuplana kolme paria
14.9. kahdet n. 6-vuotiaan tuplalapaset, Maijaa 116 g
17.9. tuplalapaset n. 7v:n Maijaa 62 g


Ja lopuksi patalappuja
24.9. patalappuja  koko 17x17 cm 2 kpl, jämälankoja  96 g
25.9. patalappu  koko 18x20 cm, jämälankoja 72 g
27.9. patalappu  koko 18x19 cm, jämälankoja 66 g.


Yhteen laskettuna näihin kului lankaa 1207 g. Uutta lankaa hankin 700 g, joten hiukan lankavarastoni keveni ja siihenhän minä pyrin. Vuoden alusta lukien olen käyttänyt 2497 g enemmän lankaa kuin ostanut/saanut. Mutta vieläkin lankaa on minulla varastoituna turhan paljon  -niin paljon, etten viitsi edes punnita sitä-  ja yritän sitä pikkuhiljaa vähentää. Uuttakin lankaa joudun hankkimaan aina silloin tällöin voidakseni tehdä sellaisia töitä kuin haluan.


Syksy etenee ajankohtaan nähden lämpöisenä ja krassit jaksavat kukkia autokatoksen kaiteen päällä.


Mutta puut ovat pudottaneet lehtensä ja odottavat nurmikolla haravoijaa.

10 kommenttia:

  1. Taas niin monta kaunista neulette. Mä en oo saanut oikeastaan mitään aikaiseksi. Monta päivää saattaa mennä ettei puikot ole lainkaan käsissä. Mitä lie haahuilen. Nyt oon neulonu sukkia uudesta tuttavuudesta: Olli villasukkalanka, Taiton oma lanka. Sillä tuleekin vauhdikkaasti sukkaa kolmepuolikkaan puikolla. Yleensähän neulon vain ohutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, eihän sitä aina tarvii olla ahkera tekemään jotain, pitää nauttia elämästä ja tehdä sitä, mitä kulloinkin haluaa, vaikka sitten haahuilla! 😊

      Poista
  2. Hei Matleena, olet kovasti ollut työteliäs, tehnyt upeita kudoksia, monia mieluisia, kauniita myssyjä.
    Minun into on laantunut,keltainen sukkapari valmistui itselle,valmistui äskettäin.Tupulta on toive saada raidalliset säärystimet,saas nähdä koska alan niitä kutomaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, sinullekin sanon kuten Kristiinalle tuossa edellä, ettei aina tarvii olla työteliäs, vaan voi kaikessa rauhassa vaikka laiskotella. Kunhan taas pääset alkuun, niin sitten taas syntyy Tupulle säärystimetkin. 😊

      Poista
  3. Oi miten paljon ihania myssyjä, sukkia ja vanttuita, näin ihanissa väreissä olet ahkeroinut. Neuleet ovat iselläni jääneet hieman vähemmälle, kun olen viettänyt aikaa vippeläloimen kanssa. Eilen aloittelin ns lovikkavanttuiden tekoa, siinä samalla kun katselen tv:tä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, minä vaan näiden pienten kutomisten parissa askartelen, joskus vaihteeksi virkkaan, kun sinä taas ahkeroit hieman vaativimmissa töissä. 😊

      Poista
  4. Taas aivan ihania neuleita olet saanut aikaan.

    VastaaPoista
  5. Paljon kaunista ja hyvin on lankaa hujahtanut noihin neuleisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, lukumäärältään aika paljon, kun ovat niin pieniä. 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.