Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Rannekkeita

Parin viime viikon aikana olen tikuttanut rannekkeita. Olen pohtinut, voiko näitä sanoa kämmekkäiksi vai joksikin muuksi. Olen aina ajatellut, että kämmekkäissä on ainakin peukalolle oma lokeronsa ja ehkä myös sormille. Näissä on vain osassa aukko peukaloa varten ja osa sitten vain pelkkää putkea.

Tämmöisen kasan sain siis aikaan. Päätyvät aikanaan OYS:n syöpäpotilaille, ovat tällä hetkellä Oulun Lankamaailmassa odottamassa matkaa OYS:aan.  Siis kuusi paria ehdin tehdä, ennen kuin eräs toinen käsityö rynni edelle.

Minulla on ollut jo pitkään Dropsin Alpaca -lankaa täyttämässä lankakaappiani. Osan niistä olen saanut lahjoituksena ja taitaapa pari kerää olla itsenikin ostamia. Uein olen pohtinut, mitähän noistakin tekisin, mutta vasta nyt taisi olla huhti-toukokuun vaihdetta, kun jostakin keksin että tässä tarkoituksessahan Alpaca-lanka on oikein sopivaa.

Alla yksittäiskuva vielä jokaisesta parista valmistumisjärjestyksessä.






Lanka siis kaikissa Dropsin Alpacaa, menekki yhteensä 206 g, 29-37 g/pari, Silmukoita työssä 48-52  ja 3.5 mm:n sukkiksilla mentiin. Korkeus vaihtelee 20-22 c:m välillä. Ilman ohjetta mentiin paitsi palmikkoisiin käytin jostakin löytämääni. kaaviota. Lankaa muuten jäi vielä muutamaan pariin ja teenkin loputkin langat rannekkeiksi jossain vaiheessa.

8 kommenttia:

  1. Kivoja lämmittimiä, ja tuo peukaloaukko on hyvä olla niin ovat monikäyttöisemmät. Kyllä tuon nimi mun käsittääkseni on ranneke, ranteenlämmitin. Kämmekkäissä on peukalo neulottu, ja kynsikkäissä ne sormen tyngät. Tai siis enhän tiedä onko ihan oikeasti näin mutta olettaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, sama se on minullakin, kun ei oikein tiedä vaan olettaa jotain. Ja sitten rupeaa pohtimaan asiaa. 😃 Vahvistit minun ajatuksia noista eroista, joten päätetäänpä ollea oikeassa. 😉

      Poista
  2. Tuo rannekkeiden/ kämmekkäiden teko on hyvä idea. Kivoja olet neulonut ja kämmekkäitä on ihana käyttää. Itsellänikin on useammat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, minäkin käytän kämmekkäitä varsinkin lukiessani makuultaan, muuten ranteet palelevat helposti.

      Poista
  3. Rannekkeet 🙂, oletpa ahkeroinutkin monta paria. Alpakkalangasta neulotut ovatkin tosi lämpimät. Minä pidän ranteenlämmittimiä joskus talvella kirjaa lukiessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ailari, ja lisää tulee rannekkeita, kunhan saan nyt aloittamani työn valmiiksi tai haluan välityötä. Minä pidän lähes ympäri vuoden kämmekkäita makuultaan lukiessani. Minulla on niitä useita pareja, eri pituisia, että voi valita riittävän pitkät yltämään hihan päälle.😂

      Poista
  4. Olen huomannut että rollaattorin kanssa kulkiessa kämmekkäät ovat tosi kätevät ja juuri semmoiset joissa on reikä peukaloa varten. Rollaattoria työntäessä hihat tahtovat nousta ylöspäin ja ranteita palelee. Samoin on hyvä kun on neuletta myös kämmenessä sillä rollaattorin sangat ovat välillä kylmät. Tämmöisiä toiveita rollattorimummojen kämmekkäisiin.😊

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Sude, vinkistä, panenpa mieleeni. Itse tykkään pitää kämmekkäitä lukiessa ja ristikoita ratkoessa, kun silloin olen makuullani ja ylös päin olevat kädet alkavat herkästi palella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.