Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 13. elokuuta 2021

Jämälankojen kulutusta

Elokuu alkaa olla puolessa välissä, mutta minun elokuun käsityöni eivät juuri ole valmistuneet. Ja siksi postauksiakaan ei ole tullut aikaisempaan tahtiin. Koko ajan olen käsitöitä kyllä tehnyt, mutta valmiiksi olen saanut vain yhden patalapun. 


Melkoisen kasan olen kuitenkin kuluttanut jämälankoja, yhteensä 515 g. Ensin virkkasin isoäidinneliöitä torkkupeittoon ja sitten vielä lopuista jämälangoista patalapun. Nyt ovat pienet jämäkerät kaikki käytetty ja osa isommistakin keristä.



Kaksinkertainen virkattu patalappu lopuista jämälangoista, koko n. 18 x 19 cm
Langanmenekki yhteensä 61 g ja tätä ohjettani mukaillen tein

Tämä on aivan pariton patalappu, mutta saanee parin, kunhan lankavarastooni joskus tulee sopiva määrä jämälankoja.


Kaksinkertaisena tällainen patalappu on jämäkkä ja hyvä suoja käsille kuumia kattiloita tai muita astioita nostellessa. Molemmat puolet ovat eri värisiä vaikka pyrin saamaan samoja värejä molemmille puolille. Lyhyet pätkät virkkasin kokonaan kerralla, mutta kun ne olivat loppuneet, jouduin käyttämään keriä, joita vielä säästelen isompiin töihin. Niitäkin käytin vain enimmillään hiukan yli yhden kerroksen verran kerrallaan.


Nyt pitäisi ruveta kokoamaan isoäidinneliöt peitoksi, mutta mitenhän ja millä värillä sen tekisin. Se on vielä pohdittavana.

Olen muuten nauttinut virkkauksesta erityisesti. Yleensähän se ei ole ollut minun suosikkikäsityöni, mutta nyt se tuntui tosi kivalta. Aina halutti vain jatkaa virkkausta eikä panna käsityötä pois. Alkuun sain jopa hartiaseutuni jumiin, mutta onneksi omalla jumpalla ja venyttelyllä sekkä päivän tauolla se rauhottui. Ja sitten jo muistinkin pitää taukoja ja jumpata. Totesin taas asahin ja pilateksen edut, kunhan niitä vain muistaa harrastaa.



Koko kesän kukkinut pelakuu, kuten olen lapsesta asti kutsunut pelargoniaa.


Hyvää elokuun jatkoa kaikille! Nautitaan vielä kesästä niin kauan kuin sitä riittää.

8 kommenttia:

  1. Tuo kaksinkertainen patalappu on ihan paras varsinkin mökillä puuhellan kanssa! Mulle virkkaaminen on aina ollut vastenmielistä, mutta kun väkisin on päässyt alkuun, niin yllättäen siihen jääkin koukkuun. Nyt tosiaan voi jo nauttia kesästä kun ei ole liian kuumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, vaikka minulla itsellä ei ole käyttökokemusta tällaisesta pannulapusta, niin uskon tämän olevan niitä parhaita mahdollisia. Minäkään en yleensä tykkää virkata, mutta kummasti siihen jää koukkuun, kun vaan alkuun pääsee. Taashan se tuli todistettua. 😊

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Puikko, koukku ja pmpelukone, mutta huomasithan, että kyseessä oli vain yksi pannulappu molemmilta puolilta kuvattuna.

      Poista
  3. Kivoja töitä ja tuo patalappu on ollut mielessä usein, mutta ei ole vielä päässyt toteutukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, niinhän se on, ettei kaikkea kivaa näkemäänsä ehdi tekemään ainakaan heti. Minullakin on monta ajatusta toteuttamatta vielä, mutta ehkä joskus. 😄

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.