Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Kesäkuun viimeiset

Samoilla linjoilla mentiin koko kesäkuun ajan. Siis sukkia kutoen. Ainoastaan yhden pussukan virkkasin välityönä tosi tarpeeseeni, muuten siis vain sukkia.


Kolmet raitasukat vasemmalta oikealle koot 39, 28 ja 30

Langat Novitan 7veljestä jämälankoja, joiden menekit 104 g, 58 g ja 64 g

Silmukoita 48, 40 ja 40, puikot 3 mm:n sukkapuikot

 Aivan "tavissukat" omaan tapaani tehden, raidat kahden kerroksen korkuisia, kantapäät vahvistettuja.

Noiden valmistumisen jälkeen onkin ollut tauko käsitöissä, mutta se ei tarkoita, että intoni niihin olisi loppunut. Ei toki, jotain on jo aloitettu, mutta nyt muuta touhua välillä. Tultiin nimittäin muutamaksi päiväksi mökille ja täällä on monenlaista puuhaa. Ihanat kesäiset päivät, vaikkakin hiukan liian lämpimät, tosin hiukan hidastavat töiden etenemistä. Tämä käynti onkin vasta kesän toinen, mikä on kovin harvinaista meille. 

Hellettä täälläkin riittää kuten koko maassa, mutta en valita siitä, kun lämmintä aurinkoista säätä olen toivonut. Vaikka se selvästi rasittaa tätä vanhaa naista ja vie voimia. Uskon kuitenkin, ettei tätä kestä tänäkään vuonna loputtomiin vaan pakkasetkin tulevat,



Pieniä retkiä järvelle päivittäin, tässä minä lähdössä sinne


Ja tässä jo järvellä matkalla kokemaan kalaverkkoja, saataisiinko muutama siika syötäväksi. Ja saatiinhan niitä sen verran, että kalaruokia riittää.



6 kommenttia:

  1. Nyt tosiaan ei valiteta, NAUTITAAN. Päivällä otetaan kevyemmin ja illan vähän viiletessä tehdään niitä hikisempiä hommia. Ihanaa kesää sinullekin.🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sude! Eilen meillä oli hiukan viileämpi päivä ja satoi vähän vettäkin, mutta nyt taas entisellään.

      Poista
  2. Oikein mukavaa loppukesää, järvellä ja maissa tikuttaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KristiinaS, loppuviikosta ollaan taas kotona.

      Poista
  3. Söpöjä sukkia! Ihanaa, että saitte siikaa. Se on yksi lempikaloistani ja toinen on kuha. Hyvää heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikoillanikin, harvemmin täällä muuta kalaa saadaankaan kuin siikaa verkoilla ja ahvenia ongella tai katiskalla, mutta hyvin maistuvat.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.