Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Sukkaa ja lapasta pukkaa


Vielä yhdet!  Nimittäin sukat, ja sitten lapasia.  Ainakin jonkin aikaa, kunnes taas sukkien tekohalu saa ylivallan.  Minusta sukkien teko on vaan niin kivaa, että voisin tehdä pelkästään niitä aika kauan.  Mutta välillä teen kuitenkin aina jotain muuta, sillä arvelen niin olevan parempi. Ei makiaa mahan täyveltä!






Malli palmikkosukat Dropsin ohjeella pienin muutoksin (=vahvistettu kantapää ja kärjessä sädekavennus)
Koko 39
Lanka Nallea, sen menekki 100 g
Puikot 3.5 mm, joilla ohjeen silmukkamäärät




Olen joskus aiemminkin tehnyt tällä ohjeella sukkia ja muistan tykänneeni siitä. Nyt muuttaisin ohjetta takaosan  2 o, 3 n -resorin osalta. Sitä en kyllä tiedä, miten sen muuttaisin, mutta jotain sille voisi keksiä.   


Muistatko vielä, kun ennen tehtiin syys- ja lokakuut sukkia ja sitten marraskuussa lapasia?  Nyt ei ole Lapaskuuta ollut pariin vuoteen, mutta jotenkin minusta vaan tuntuu, että marraskuu  on lapaskuu. Jäi kai minulle tavaksi.  Teenhän minä sekä sukkia että lapasia ympäri vuoden, mutta syksyisin on tunne, että tuossa järjestyksessä niitä kuuluu tehdä.




Saanko esitellä  oman lapaskuuni ensimmäisiksi siililapaset!




Ohje siililpasiin löytyy täältä Novitalta. Sitä mukaillen tein nämä pyörönä.
Lanka  7 veljestä ja Red Heart Las Vegas Color, joiden yhteismenekki 85 g
Koko teinille pieneen naisen käteen sopiva
Silmukoita 40, puikot 3.5 mm 





 Edellisen kerran olen tehnyt siililapasia vuosia sitten ja jo silloin kehitin itselleni tavan kutoa nämäkin lapaset pyörönä, ettei tarvitse kursia sitä sivua kiinni kuten ohjeessa neuvotaan. Aikoinaan kerroin tavastani näin: "Mittasin ensin, kuinka pitkästi pörrölankaa menee yhdellä kerroksella. Jatkossa sitten joka toisella kerroksella mittasin aina sen mitan pörrölankaa ja käänsin sillai, että sen sai kudottua paikalleen. Joka toinen kerros sitten tavallisesti. Onpa vaikea selittää, mutta onnistui se."  Näissä lapasissa pörrölankaa meni yhteen kerrokseen 40-41 cm. 


Niksini kuonoon ja silmiin:  
Kuonoksi kudoin viimeisen kavennuskerroksen mustalla langalla + yhden ylimääräisen kerroksen viimeisillä 8. silmukalla.
Silmiksi virkkasin mustalla Nalle-langalla kjs-lenkkiin 5 kiinteää silmukkaa ja yhdistin ne piilosilmukalla ympyräksi.  Sen verran pitkä langanpää, että sillä saa silmän kiinnitettyä.



Olipa muuten haastavaa näiden kuvaaminen. Ei mitenkään meinannut saada värejä onnistumaan eikä varsinkaan noita sukkia niin selkeästi esille, että kuvasta jotain tolkkua saisi.  Syytän siitä tätä pimeää vuodenaikaa, eihän minun kuvaajan taidoissani ole mitään vikaa!  ;)  Johtuipa kuvien huono laatu kummasta vaan, niin yrittäkää sulattaa se.



Ja nyt sitten seuraavien lapasten pariin, jotka valmistuvat tuplalapasina.




16 kommenttia:

  1. Ihania neuleita! :) Minä teen puolestani lapaset, pipot ja kaulaliinat tulevaksi talveksi aina elokuussa, jotta saan syys- ja lokakuun keskittyä sukkailuun, ja marraskuussahan on jo auttamattomasti liian myöhäistä alkaa talvivarusteita kutomaan, kun niitä yleensä jo syys-lokakuussa tarvitaan. Tietysti, jos vanhat asusteet mahtuvat ja ovat käyttökelpoiset, niin voihan niitäkin käyttää siihen asti, kun uudet valmistuvat. Lapsilla yleensä ne edelliset tamineet kuitenkin ovat jo käyneet pieneksi tai kuluneet roskiskuntoon. Tai kadonneet. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, minähän teen ympäri vuoden mitä kulloinkin huvittaa, mutta jotenkin nämä kolme kuukautta miellän erityisesti sukkien ja lapasten kuukausiksi. :) Mutta minullahan ei ole enää pieniä lapsia vaatetettavana eikä meillä aikuiset tarvii joka talveksi uusia villaisia, joten vapaasti voin toteuttaa mielihalujani. Ne vähät, mitä teen sukulaisten lapsille, ne tulee tehtyä, silloin kun niitä toivotaan.

      Poista
  2. Kaunis malli sukissa. Ja siililapset taisin itse tehdä tavallisesti sukkapuikoilla, mutta pörrölangan katkaisin aina rystyskerroksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, olen kuullut joidenkin muidenkin katkaisevan pörrölangan joka kerroksen jälkeen.

      Poista
  3. Kauniit sukat ja malli.
    Tykkään myös neuloa sukkia, mutta välillä on kiva tehdä jotain muutakin.
    Sama ongelma täällä, kuvat on mitä on. Salamalla kuvatessa värit ei näytä oikeilta.
    Tai saattais näyttääkin kun vain viitsisi säädellä kameraansa, siinä suhteessa olen toivottaman laiska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinikka, minä olen kai saanut kamerani jotenkin sekaisin, kun se tekee aivan kamalat värit jos käyttää salamaa. Siksipä kuvaan ilman sitä ja yritän järjestää muuten riittävästi valoa. Ennen saattoi joskus kuvata salamallakin, mutta ei enää.

      Poista
  4. Waude miten ihanat palmikot ja upeat siilit.

    VastaaPoista
  5. Kyllä on kauniit palmikot sukissa ja noi siililapaset on kivat, kiitos neulontavinkistä, eipä puutu muu kuin tuo pörrölanka jos ihan tekemään alkaisin ;D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lea P, pörrölanka onkin oleellinen osa siililapasia ja sitähän saa lankakaupasta. ;)

      Poista
  6. Tosi kauniit nuo harmaat palmikkosukat. Jotenkin minusta vaan harmaa väri on sukissa se kaunein väri. Minullakin on parit siililapaset keskeneräisinä, mutta meinasin kutoa sen pörröosan jälkeenpäin siihen lapasen päälle. En tiedä toimiiko, kun en ole yksiäkään siiliä vielä koskaan tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, minustakin harmaa on hyvä sukkaväri ja sillä saa monet kuviot kauniisti esille. Ai, että teet ensin lapaset ja sitten kudot pörrön ja ompelet päälle vai? Tuleehan ne niinkin eikä ainakaan pörrön langat sisäpuolella kutita kättä. :)

      Poista
  7. Voi miten kauniit palmikot noissa sukissa! :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat palmikkosukat ja paljon muutakin kivaa ja kaunista tuolla alempana. Mukavia ja luovia neulehetkiä jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, kiitos samoin sinullekin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.