Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Vihreä possu



Tämä isotäti sai viikko sitten haasteen, kun ekaluokkalainen Veera näitä sukkia hakiessaan kysyi, osaisinko tehdä pehmolelun.  Minähän lupasin yrittää ja ehdotin nallea, pupua, nukkea ja muita tavanomaisia pehmojuttuja. Lopulta ymmärsin, että Veera angryfanina haluaisikin Angry Birdsien vihreän possun.  Lupasin sitäkin yrittää, vaikka en noista linnuista ole ollenkaan perillä. Olenhan minä nähnyt niiden lentelevän netissä siellä täällä ja kahdet sukatkin olen niillä koristanut, mutta en ollenkaan tunne niiden sielunelämää enkä tapoja. Siksi tunsin itseni kovin epävarmaksi tämän haasteen edessä.


Mutta nyt voin esitellä teille tekemäni possun hyvällä mielellä, sillä ainakin minusta se näyttää kuuluvan netistä löytyvien esikuviensa heimoon.




 Mallia otin Ravelrysta löytyvästä ilmaisohjeesta  Angry Birds - Pig, jota soveltaen  mentiin.
Lanka vihreä SandnesGarnin Sisu, jonka menekki oli 25 g. Musta ja valkoinen Nallen jämiä.
Virkkuukoukku 2 mm, että sain tiiviin linnun, josta ei täytevanu pursu kovin helposti ulos.
Täyte dacronvanua.



 Hyvänä apuna olivat googlettamalla löytyvät possujen kuvat.  Niitä tuijottelin monessa vaiheessa ja varsinkin possua viimeistellessäni.




 Possuthan tykkäävät ruoasta, eritoten omenista, vai! 




Hyvin possu tuntui viihtyvän lankakerienkin joukossa lankakorissani.


Mukava haaste ja lopputulokseen olen tyytyväinen. Veera itse ei ole vielä nähnyt tätä, joten voin vain toivoa hänenkin olevan tyytyväinen possuunsa.




28 kommenttia:

  1. Hieno possu! Varmaan Veerakin on tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, ainakin kuvan perusteella Veera oli ollut tyytyväinen possuun. :)

      Poista
  2. Possuhan on ihan näköinen. Olisin tunnistanut sen pelihahmoksi, vaikkei sitä olisi edes tekstissä kerrottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nna, kiva kuulla, että on esikuvansa näköinen! :)

      Poista
  3. Täyden kympin possu! Neiti on taatustti aivan myyty :)

    VastaaPoista
  4. Hieno possu! :) Nämä vihreät possut taitavat omenien sijaan olla kyllä enemmän niiden vihaisten lintujen munien perään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, ai lintujen muniako nämä himoitsevat! :o Jos tuon olisin tiennyt, niin olisin valinnut vaikkapa kananmunan rekvisiitaksi. ;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Sirkkis, minäkin alan pitämään tästä! ;)

      Poista
  6. Tosi hienosti onnistuit possun teossa. Tuski jää ainoaksi nyt kun Veera näkee tämän ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, täytyy tunnustaa, että isotäti jo harkitsee, tekisikö lisää angryja. ;)

      Poista
  7. No varmasti Veera on enemmän kuin tyytyväinen noin ihanaan 'angry'possuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, possun saamien kehujen jälkeen uskon minäkin niin. :)

      Poista
  8. Voi kun tuli söpö possu, ja aivan näköinen! :)

    VastaaPoista
  9. Ihana possu, kyllä varmasti tyttö tykkää ja varmasti lisääkin pääset tekemään!
    Terveiset täältä tihkusateisen harmaasta ja lämpimästä (äsken +10 astetta) eteläisestä Suomesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammutti, eilen meilläkin vielä satoi vettä ja oli mittari +:lla, mutta nyt kuivaa ja hiukan kylmän puolella. Huomiseksi on luvassa aurinkoa! :)

      Poista
  10. Ihan on näköisensä!
    Kyllä varmasti kelpaa ja luultavasti haluu lisää possukavereita.

    VastaaPoista
  11. Ihana! Täällä meillä asustaa "lintupeli"fani, pitäiskö pistää itsekin työn alle moinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappikujan Anni, pistä toki, koska sielläkin possu voisi saada suosiota! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.