Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Ruusuinen tunnustus


Ruusuinen tunnustus ja salaisuushaaste




Lettu haastoi minut vastaamaan seuraavaan haasteeseen:

Kiitä sitä, jolta sait tunnuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
Laita linkki, keneltä sait tunnuksen.
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut ei vielä tiedä.
Anna tunnustus seitsemälle.
Linkitä nämä blogissasi.
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.


Ja sitten asiaan! Mitähän minä kertoisin itsestäni, jota te ette tietäisi.

1. Aloitanpa aamusta kuten Lettukin. Herään ja käynnistyn hitaasti päivän touhuihin. Olen helposti aamuäreä, siksi mielelläni hoidan aamutoimet kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa.

2. Viime aikoina olen ollut kovin laiska liikkumaan ja siihen puoleen minun pitää kyllä saada parannusta aikaan. Olen nähkääs huomannut, että ikä tekee tehtävänsä minunkin kropassani. Ja niiden muutosten hidastamiseksi minä tarvitsen lisää liikuntaa.

3. Kaulassani kannan aina jotain kaulakorua, yleensä se on kultainen vitja. Muita koruja käytän hyvin harvoin, oikeastaan vain juhlissa tai muissa vastaavissa tilaisuuksissa. Tämä ei johdu siitä, ettenkö pitäisi koruista, vaan käytännön syistä. Sormuksia en voi käyttää säännöllisesti sen takia, että ihoni ärtyy helposti ja menee rikki sormusten alta. Ja korvakorut jätin pois käytöstä, koska korvalehteni tulivat niistä kipeiksi. Nyt ovat reiätkin jo umpeutuneet, joten voin käyttää vain klipsimallisia korviksia. No rannerenkaita, rintaneuloja yms. koruja voisin haitatta käyttää, mutta en kovin usein tule niitäkään käyttäneeksi.

4. Olen mielestäni jonkin verran syrjäänvetäytyvä ihminen ainakin isommissa ryhmissä. Mielelläni seurailen ja kuuntelen toisten juttuja. Eikä tämä johdu siitä, että olisin ujo tai arka esiintymään, vaan toteutan vain omaa itseäni. Mielipiteeni kyllä sanon, jos se minusta on tarpeen.

5. Kävin tässä välillä saunassa ja pitää kyllä sanoa, että on taas mukava olo. Siis pidän saunomisesta! Tämän kyllä ainakin kaikki vakilukijani taitavat jo tietääkin, mutta sanonpa siltä varalta, että joku ei tiedä. Heh heh!

6. Minulle ei edes kauniiden tavaroiden hankkiminen ja omistaminen ole enää tärkeää. Nuorempana olin innokas sisustamaan kotia ja hankkimaan erilaista somistetta kotiin. Nykyään se ei ole merkityksellistä eikä ollenkaan tärkeää. Olemme asuneet reilun puolitoista vuotta nykyisessä talossamme ja sisustaminen on vielä kesken. Joku ehkä sanoo, että ainahan se on kesken. Niinhän se tietenkin onkin, mutta meillä esim. roikkuu muutamia tavaroita niissä nauloissa, johon ne satuttiin ripustamaan väliaikaisesti tänne tultaessa. Ja aikaa olisi kyllä ollut, intoa vain on puuttunut. Mutta tehdään sitten, kun huvittaa.

7. Ja jospa lopettaisin iltaan, kuten Lettukin. Minä olen illanvirkku ja kupsehdin mielelläni ainakin puolille öin. Viimeiseksi yleensä luen sängyssä jotain romaania tai runoja. Katselen mielelläni myös "katselukirjoja", joissa on kauniita kuvia. Ne voivat olla jotain käsityökirjoja, luontokirjoja, historiallisia kirjoja... Tunnin puolitoista lueskelen, sitten jo unikin tulee.

Nyt olen luopio enkä jaa tätä haasttetta eteen päin. Napatkoon tämän mukaansa, ken haluaa paljastaa salaisuuksiaan. Mutta kerro siitä kommentissa, niin tiedän tulla lueskelemaan paljastuksiasi!


Rentoa ja leppoisaa viikonloppua kaikille! Luvattiin koko Suomeen aika huonoa säätä, joten nautitaan vaikkapa kynttilöiden tuikkeesta ja käsitöistä.


3 kommenttia:

  1. Täytyypä sanoa, että monessa asiassa "siulla on miun luonto" ;). Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Minulla aamut on parasta aikaa, olen virkeä. nyt ilta ja olen poikkeuksellisen virkeä- kävin illan suussa vesijuoksemassa kuten aina kerran viikossa. Ja se on nostanut kuntoani, virkistänyt mutta paino ei ole tipahtanut, muttei ole jatkanut nousuaan. Osin illan väsymys johtuu taudeistani. hyvä se on välillä olla lunkisti eli laiskotellen.

    Ennen muuta Mukavaa viikonlopua Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Päivi, Lankakomero: Ollaankohan me sukulaissieluja! ;)

    Iso gnu: Ja me ollaan sitten vissiin ei-sukulaissieluja (vrt vastaus Päiville)! ;DD Tuo vesijuoksu on muuten varmaan hyvä juttu, olen kuullut siitä pelkkää hyvää. Itse en ole koskaan edes kokeillut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.