Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Nyt pari pientä...


Nyt viime päivinä on käsityötahti hiukan hidastunut. Lienee kuitenkin vain tilapäistä, niin uskon. On ollut kaikenlaista muuta, joka on vienyt aikaani. Rehellisesti kyllä tunnustan senkin, ettei kamalasti ole käsityöt houkutelleetkaan. On siis ollut helppo paneutua muihin asioihin. Pihatyötkin ovat saaneet minut kyykkimään tuolla pihalla, vaikka en niin kovin niistä nykyään pidäkään.


Pari pientä liinasta olen saanut valmiiksi. Yhdet sukat ovat puikoilla ja monia suunniotelmia on. Lisää kivoja löytyi uudesta Ullasta, josta tehtävien listalle hyppäsi heti ainakin parit sukat: Adelheidin Dude&Dudette ja Hepsin Polkuja. Ensimmäisten ohjeen jo printtasinkin, jos vaikka juhannuksen aikana saisi puikoille.


Nämä pari liinasta siis olen virkkaillut viime päivien aikana. Ensin tein yhden ja, kun sitä tehdessä oli ohjeen ymmärtämisen ongelmia, niin päätin tehdä toisenkin, jospa sisälukutaitoni ja ymmärrykseni siitä hivenen kehittyisivät.



Malli n:o 15 lehdestä LEA Virkkausideoita n:o 2
Lanka Puppets Eldorado, jota kului näihin kahteen yhteensä n. 25 g
Virkkauskoukku 1.5 mm
Liinan halkaisija n. 20 cm (pingottamatta).


Tykkään näistä! Ovat mielestäni nättejä ja näitä oli mukava tehdä, kun muutamista hankaluuksista selvisin. Nämäkin, kuten hiljattain esitelty isompi liinakin, odottavat tärkkäämistä ja pingottamista. Saavat odottaa sitä yli juhannuksen.


Näitä tehdessä mietin mielessäni, mikä minut saa aina tarttumaan näihin virkkaustöihin. Minähän en oikeasti tykkää virkata, mutta silti minä kuitenkin sitä teen. Kai se on tämä lopputulos, kun se miellyttää, niin itse tekemisen hankaluus jää kakkoseksi. Nytkin muuten suunnittelen jotain virkkaustyötä.

Liinojen loppusijoituksesta ei vielä ole tietoa, mutta ainakin vien ne näytille Virkkausrinkiin. Siellä kun on sopivasti nyt menossa Virkkaa ympyrää -jakso.


Juhannus on pian ja hyvää säätäkin on lupailtu ainakin osittain. Ihanaa! Me vietämme juhannusta mökillä, jonne odotamme myös rakkaita ystäviämme vieraaksi. Ainakin savusaunassa kylvetään vastalla vihtoen, muusta ohjelmasta ei ole vielä varmuutta. Mutta kesästä aiomme nauttia. Nauti sinäkin!


Suloista keskikesän juhlaa kaikille!


19 kommenttia:

  1. Hienoja, todella hienoja liinoja olet virkannut. Se pingottaminen ja tärkkäys ovat tosi inhottavia hommia, olen mahdottoman huono niissä.
    Otahan nyt käsityötarvikeita tarpeeksi mukaan, ettei tarvitse niiden takia tulla ennenaikojaan takaisin, muulle tavaralle, kuten syömisille ei niinkään ole väliä.
    Hauskaa jussia!
    -tainaf-

    VastaaPoista
  2. Kauniita liinoja! Minäkin aina suunnittelen liinojen virkkausta ja neulomista, mutta...
    Ullassa oli kivoja neuleita, katsoin kans niitä sukkia. Minä teen vielä sitä yhteistyötä, johon ensimmäiset palaset sain sinulta.
    Miten olisi vihdalla vastotaan?
    Oikein ihanaa keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista
  3. Oi, mikä ihana saunavanhus!
    Mukavaa Juhannuksen aikaa ja makoisia löylyjä!

    VastaaPoista
  4. Makoisia löylyjä!
    Leppoisaa ja Rentouttavaa Juhannusta!

    VastaaPoista
  5. Ihania liinoja!<3

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  6. oikein mukavaa juhannusta!

    Juhannuspäivänä juhlimme vanhempieni timanttihäitä jälkikasvun kanssa kotiseudullani Länsirannikolla.

    VastaaPoista
  7. Oikein mukavaa juhannusta sinulle myös!

    Liinasi on tosi nättejä.

    VastaaPoista
  8. Kauniita liinoja.
    Oikein lämmintä Juhannusta.

    VastaaPoista
  9. Kauniita liinoja!
    Suloista suvijuhlaa koko porukalle:)

    VastaaPoista
  10. Kauniita liinoja olet virkkaillut.
    Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  11. Mukavaa juhannusta Sinulle myös!

    VastaaPoista
  12. Kauniita liinoja!
    Rentouttavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  13. Hienoja liinoja! Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihastuttava sauna. Tuoksuu lämpöiselle löylylle.

    Hyvää juhannusta sinulle. Kauniita liinoja olet virkannut.

    VastaaPoista
  15. Kauniita liinoja, kuin kukkasia. Mukavaa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  16. Oi miten tunnelmallisen näkönen saunapömpeli!
    Virkatut liinat on aina kauniita. Kun tekee välillä jotain muuta, kun sitä mistä eniten tykkää, niin kylläpä se sitten maistuu vielä paremmalta se paras juttu. Minulla on ton virkkaamisen kanssa vähän sama juttu.

    VastaaPoista
  17. Vasta nyt ennätin tänne!
    Liinat on tosi kivoja.

    Kiitos viimeisestä. Savusaunan löylyt olivat niin lempeän suloisia, että kaipaamaanhan niitä jäi!

    Mukavaa kesäkuun loppua!

    VastaaPoista
  18. Kiitos kaikille juhannuksen toivotuksista ja liinojen kehuista! :)

    TainaF: En minäkään tykkää tärkkäämisestä ja pingottamisesta, mutta kun niiden avulla saa liinat kauniimmiksi, niin saan homman sen uluvalla tehtyä. ;)

    Malli45: Kohtahan se yksi työ on kai valmiskin ja var0aan 24v5a saadaan näytille. :)

    Enpä kyllä ole kuullut sanottavan, että vihdalla vastotaan, mutta miksei niinkin päin. Kyllä vastalla vastotaankin! ;D

    Iso gnu: Timanttihäät, siis vanhempasi ovat olleet 65 vuotta aviossa! Teillä onkin ollut arvokkaat juhlat. :)

    Marleena: Kiitos itsellenne käynnistä! Ja saunominen voidaan ottaa uusiksi. Ehkä ei mene seuraava kertaa suunnitellessa yhtä kauan kuin nyt! ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.