Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Sukkasatoni



Niin on syksy ehtinyt jo näin pitkälle, että on taas aika tehdä katsaus syksyn sukkasatooni.   Minä kuten kolmattasataa muutakin neulojaa olen tikutellut sukkia parin kuukauden ajan.  Minä olen kärrännyt omani Perunalaariin.  Osa sadonkorjaajista on vienyt omansa joko Hillokellariin tai Heinälatoon.  Sukkien kokonaismäärä saadaan tietoon loppuviikosta, mutta huikeaa lukua odotamme.




Kuvakollaasiin kokosin kuvia kaikista 17. parista, jotka minä sain tehtyä syys- ja lokakuun aikana.  Kuusi paria lapsille, muut ovat aikuisten kokoja.  Yhdet ylipolvensukat.  Kahdet noista on mennyt TYKS:n sukkiskampanjaan ja vielä muutamia muitakin pareja menee hyväntekeväisyyteen ainakin Pelastusarmeijan joulupatakeräykseen.  Yhdet sukat ovat jo menneet ystävälle nimipäivälahjaksi ja  kolmet sukat odottavat pääsyä postin välityksellä ystäville.  Ja sunnuntaina illalla pikkuinen Veera kävi hakemassa omat sukkansa isotädiltä.  Osa sukista jää vielä jemmapussiini odottamaan kohtaloaan.


Mukavaahan tämä tällainen yhdessä tekeminen on, vaikka jokainen puurtaakin omissa oloissaan.  Olin nyt kolmatta kertaa mukana ja tavoitteeseeni pääsin.  Sehän oli tehdä sukkia niin paljon kuin huvittaa.  ;DD   Kampanjan aikana päätin opetella magic loop -tekniikan.  En tiedä, voinko sanoa oppineeni tekniikan, mutta yritin ainakin ja alkutaipaleella olen.  Lisäharjoituksia tarviin vielä, ennen kuin voin sanoa hallitsevani sen kunnolla.


Kaisalle ja muille emoille suuret kiitokset taas kovasta työstä!  Ilman teitä emme olisi saaneet hauskuuttaa itseämme tässä projektissa.


   

14 kommenttia:

  1. Hurja määrä nättejä sukkia! :D

    VastaaPoista
  2. Runsas on sato sielläpäin! Täydet 10 paria sain kokoon minäkin.Oli niin kovasti lastenlapsilla toiveita Baktus-huivista,että piti vaihtaa sukkapuikot huivipuikkoihin.

    VastaaPoista
  3. on sinulla sukkia vähän liikaakin
    voisiko noista ostaa.
    ter.lumivilla

    VastaaPoista
  4. Valtavan kasa kauniita sukkia ehdit kutoa!

    VastaaPoista
  5. Onpa siinä melkoinen sukkakimara! Kauniita! Näkyypä noissa vissiin joulun lähestyminen.Useammat niin joulunväriset sukat!Nyt sitten aloitetaan se lapastelu. Minäkin olen jo vähän harjoitellut.Ei vaan meinaa nuo sukkapuikot irrota käsistä.
    Mukavaa viikonjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Onpa monenlaista kaunista lämmikettä jaloille!

    VastaaPoista
  7. Komea sukkajono kivan tempauksen tiimoilta. Jatketaan lapastelussa.

    VastaaPoista
  8. Komea saldo sukkia, ja kaikki vielä noin kauniita!

    VastaaPoista
  9. Hienoja sukkasaalis ja vielä noin runsas!!

    VastaaPoista
  10. Kiitos taas jokaisesta kommentista! :) On aina ilo lukea niitä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.