Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Kahta eri kokoa

Pikku hiljaa käsityöt etenee vaikka väliin takkuaakin.  Tämänpäiväinen yritelmäni pitänee purkaa, jos en keksi siihen parannuskonstia.  Mutta siitä en nyt enempää halua puhua, sen verran se harmittaa.  Sen sijaan esittelen sukkia, joiden tekemisessä ei ollut ongelmia.


Kahdet sukat hiukan eri kokoa!  Nuo isommat ovat kokoa 46 ja menevät kummipojalle, jos ne häntä miellyttävät.  Oli nimittäin puhetta, että hänelle voisi tehdä sukat. Mutta sitä en tullut kysyneeksi, millaiset hän haluaa.  Niinpä tein ihan perussukat 7veikasta (silmukoita 60, puikot 3.5 mm, langan menekki 155 g). Jos nämä ei tunnu mieleisiltä, niin otan sitten tarkemmin selvää toiveista ja teen niiden mukaan toiset.  Ja siinä tapauksessa nämä jäävät jemmapussiini odottamaan sopivaa tarvitsijaa.
Pienemmäthän ovat kai kaikille tutut "junasukat", joihin kulutin taas muutamia nyssäköitä jämälankojani. Nyt käytin Nalle Marjaretki Mustikkaa yhteensä 30g.  Menevät hyväntekeväisyyteen jonnekin, kohde ei ole vielä selvillä.


Eilen minäkin sitten sain käsiini uusimman Novita-lehden.  Totta kai minun piti kiirehtiä sitä ostamaan, kun olin kuullut, että nyt siinä on pieni juttu meidän sytomyssyilystäkin.  Sieltähän se löytyi sivulta 33 ja ihan asiallinen juttu olikin.  Seijasisko oli loppukesästä Novitaan yhteydessä ja ehdotti tällaista aihetta. Toiveenahan meillä on saada tietoisuutta sytomyssyilystä edelleen leviämään ja lisää myssyjä sairaaloihin.  Vaikka monissa sairaaloissa on nyt hyvä tilanne, niin joistakin ne ovat jo loppuneet. Eikä kaikkiin sairaaloihin ole edes kerätty yhtään myssyä. Ja syöpäsairaudethan sen kun vain lisääntyvät, joten tarvitsijoita riittää.  


Katselin minä sen lehden läpi ihan muutenkin ja löysin joitakin kivoja malleja, joita ehkä toteutan jossain vaiheessa. Se minua vain hiukan harmittaa, kun niin monet ohjeet tässäkin lehdessä ovat aika paksulle langalla tarkoitettuja. Minähän teen mieluummin ohuesta langasta.  Voihan ohjeen tietenkin muokata ohuemmalle langalle, mutta se vaatii aika kovan työn.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!  Se onkin sitten tammikuun viimeinen viikko.

11 kommenttia:

  1. Hyviä sukkia olet tehnyt. Kyllä pienemmän pitää syödä monta kertaa puuroa ennenkuin jalka tuohon isompaan sukkaan on sopiva!

    VastaaPoista
  2. Minäkään en oikein löytänyt uusimmasta Novitasta mitään mieluista, mutta niinhän tuo on sukkalinjalla mennyt viime aikoina muutenkin, että ei edes ole haaveissa muuta neuloa... Minäkin bongasin sytomyssyjutun. Mukavaa viikkoa myös sinulle1

    VastaaPoista
  3. Minäkin sain eilen kirjastossa käsiini uusimman Novitan, mutten muistanut tuota juttua bongata. Harmi :(

    VastaaPoista
  4. Hyvä kuva sukista, kokoeroa on!
    Meillä on satanut "villasukkia" taivaalta ja sähköt pätkineet tiheään, nyt lähti pakkaselle menemään. Talvista viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  5. Mukava sukkasommitelma :). Kylläpä se tammikuu on vilahtanut nopeasti, ainakin omalta osaltani! Ja tänään ainakin täällä Savon suunnalla pilkahteli pitkästä aikaa aurinko. Sieltä se kevät tulee!

    VastaaPoista
  6. Intsu: Joo, monta puuroannosta pitää pienen popsia, että jalka kasvaa yhtä isoksi. ;)

    Kati: Minulla meinaa jäädä kai virkkaus päälle! :o Nytkin katselin virkkauslehtiä, jos jotain kivaa löytyis, mutta ei vielä sattunut sopivaa kohdalle. :)

    -H-: No, et paljon menettänyt, ihan pieni juttu se oli. :)

    Mammutti: Vai satoi "villasukkia"! ;DD Ilmankos siellä sähköt pätkii! Meillä oli tänään pitkästä aikaa ihana auringonpaiste. :)

    Maikki: Sanos muuta, äkkiä tämä tammikuu kului. Meilläkin paistoi tänään aurinko. :)

    VastaaPoista
  7. Sieviä perussukkia olet ahkeroinut.:)

    VastaaPoista
  8. Luin myös sytomyssyjutun ja paria malliakin katselin sillä silmällä:) Söpö kisuli tuolla alempana.

    VastaaPoista
  9. Kylläpä ovat söpöt nuo pikkusukat isojen rinnalla.
    Ja niin söpönen on tuo edellinen kissaneitokin, kyllä Veera tykkää!
    Pitääpä katsastaa tuo uusin Novitakin!

    VastaaPoista
  10. Marleena: Eiköhän se viikonlopun aikana selviä, tykkääkö Veera kissaneiodosta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.