Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Ossaakko nää...


Ossaakko nää sanua, mikä päivä tännään on?  Sen lisäksi, että on keskiviikko tammikuun 12. päivä.  Ja Toinin nimipäivä, onnittelut muuten kaikille Toineille!

No, tänään Lankapirtti täyttää kolme vuotta.   Tänään tarkalleen klo 15.07 tuli kolme vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäisen hapuilevan postaukseni.  Ja siitä se minun bloggaajan urani alkoi.  Tosin olin siihen mennessä seurannut jo kai pari kolme vuotta neuleblogeja ja pikku hiljaa uskaltautunut kommentoimaankin joskus.


Paljon mukavaa ja ihanaa olen saanut kokea täällä Blogistaniassa tänä aikana. Paljon mukavia blogiystäviä, joista olen aika monta tavannut ihan oikeastikin.  Ja vaikka ei olla tavattukaan, moni tuntuu niin tutulta ja rakkaalta kuin vuosikymmenten ystävyyden jälkeen.  Olen löytänyt monia kivoja blogeja, joita voin seurata ja elää mukana niiden pitäjien elämässä, niin iloissa kuin suruissakin. Paljon olen saanut myös virikkeitä ja uusia ideoita käsitöihini.  Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että elämäni olisi paljon köyhempää ilman tätä omaa Lankapirttiäni ja kaikkea sen myötä tullutta.


Nyt on myös kiitosten aika.  Kiitän teitä kaikkia, jotka poikkeatte joskus tai säännöllisesti täällä.  On ollut ilo seurata tuota kävijälaskuria, joka kertoo yli 150.000 käynnistä.  Kiitos teille jokaiselle ja erityisesti teille, jotka olette jättäneet kommentin edes joskus.  Kommentit tuovat bloggailuun sitä vastavuoroisuutta ja sen myötä iloa, jota ilman tämä olisi sangen yksinäistä touhua.


Arpajaisten järjestäminen blogisynttäreiden kunniaksi on ollut yleistä, mutta nyt minä ohitan tämän merkkipäivän ilman sellaista tohinaa. Mutta lupaan jossakin lähitulevaisuudessa palata aiheeseen jossakin sopivassa tilanteessa.  Nyt jatkan vain sukkien kutomista.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!


34 kommenttia:

  1. Oikein sydänlämpöiset onnittelut tälle Lankapirtille kolmesta ihanasta vuodesta! Sinulle halauksia ja kiitoksia tästä blogista täällä on ollut aina yhtä kiva käydä:) Ja onpa täältä saanut hyviä ohjeita myös kukkien hoitoon.... ja toiminut on:)Minun blogini täyttää huhtikuussa 4v. Ja niin se on,että ei olisi ikinä uskonut mitä kaikkea tään blogin myötä saa! Kaikkein ihaninta ja kauneinta antia on ystävyys!

    VastaaPoista
  2. Intsu: Kiitos onnitteluista ja ihanista sanoistasi ja haleista! :) Ja totta ovat kaikki nuo sanasi bloggailusta.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut synttärin johdosta! Tuleehan täällä säännöllisesti vierailtua.

    VastaaPoista
  4. No onneks olkoon! Olet vuoden vanhempi kuin minä :) Mukava on ollut sinuunkin tutustua tätä kautta.Yksinäistä olis tosiaan olo, jos ei olis blogi-ystäviä, joille voi kirjoitella milloin vaan ja mistä asiasta vaan.
    Paljon, paljon lisää blogivuosia sinulle !

    VastaaPoista
  5. Onnea blogillesi! Säännöllisesti käyn, mutta nykyään tulee harvoin laitettua kommenttia :)

    VastaaPoista
  6. Onnea synttärisankarille :-D. Sytomyssyilyn myötä sait minusta vakiolukijan, on niin kivoja käsitöitä sinulla säännöllisesti ♥.

    VastaaPoista
  7. Onnea Lankapirttiin! Aika alusta olen tämän suosikkeihini laittanut. Monta mukavaa käsityötä olen aloittanut sinulta virikkeen ja ohjeenkin saatuani.
    Kiitos myös sinulle kommenteistasi!
    Ystävyys ja kanssakäyminen on mukavaa!

    VastaaPoista
  8. Sulla on säilynyt sama lämpöinen ote näihin kirjoituksiin koko ajan. Sydämellisesti onnea ystäväiseni!

    VastaaPoista
  9. Oikein paljon onnea sinulle ja blogillesi, täällä on aina kiva käydä. Olen saanut monia ideoita täältä ja hurahdin tuohon sytomyssyilyynkin aivan totaalisesti. Niitä tuli neulottua ja virkattua monta. Terveisin Lea P.

    VastaaPoista
  10. Onnea!
    Täällä on mukava poiketa :-)

    VastaaPoista
  11. Onnittelut ja kiitos mukavasta blogista. Sinun blogissa on niin kodikas, lämmin tunnelma :)

    VastaaPoista
  12. Lämpimät onnittelut 3-vuotiaalle lämminhenkiselle blogillesi!
    Täällä on tosi kiva aina pistäytyä kyläilemässä. Kaikkea hyvää jatkossakin toivon Sinulle! :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  13. Lämpimät onnittelut Lankapirttiin<3, jonne on aina niin mukavaa tulla vierailulle!

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea uhmaikäiselle blogillesi! ;D

    Blogiasi on aivan ihana seurata, tykkään kovasti tyylistäsi kirjoittaa :)

    VastaaPoista
  15. Onnea blogille ja kiitos bloggaamisesta sinulle! Blogisi on yksi suosikeistani.

    VastaaPoista
  16. Onnea, onnea, onnea vaan,
    punainen sukkalanka ja puikkokoppa!

    VastaaPoista
  17. Vaikka en olekaan seurannut blogiasi kovin kauaa, on se tuntunut juuri sellaiselta lankapirtiltä, johon on aina mukava palata uudelleen ja uudelleen. =)
    Onnittelut 3-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  18. Kirjoitustyylisi miellyttää. Tänne tulee palattua kerta toisensa jälkeen lueskelemaan sekä katselemaan kauniita kättesi töitä.
    Onnittelut näiden kolmen upean virtuaaliruusun (näethän) kera blogillesi nyt sekä jatkossa.

    VastaaPoista
  19. Voi te ihanat blogiystävät, lämpimät sananne ovat tuoneet huulilleni 24. iloista hymyä - kiitos niistä jokaisesta! <3

    VastaaPoista
  20. Onnea blogin synttärin johdosta! Täällä on aina mukana käydä.

    VastaaPoista
  21. Onnittelut minultakin, yhdyn kaikkien edellisten kommentoijien pitkään rimpsuun. On täältä monenmoista osviittaa saanut, niinkuin orkideoiden hoitoohjeitakin. Puhumattakaan monista neulevinkeistä.

    VastaaPoista
  22. Oikein paljon onnea! Täällä on aina niin mukava käydä:)

    VastaaPoista
  23. Onnea kolmivuotiaalle. Et sinä ole sitten pitänyt blogia kuin muutaman kuukauden pitempää kuin minä. Pidin sinua alusta saakka blogimaailman konkarina. Mukava on ollut taivaltaa yhdessä.

    VastaaPoista
  24. Sydämelliset onnittelut synttärisankarille ja "äidille"! :)

    VastaaPoista
  25. Kiitos kaikille ihanista onnitteluista! Näillä eväillä jatkan taas innolla eteen päin Lankapirtissä! :)

    VastaaPoista
  26. Hupsista, kun missasin tuon kolmivuotispäivän!
    Onnea tuhannesti!
    Yhdyn noihin edellisiin kehujiin, TÄÄLLÄ on tosiaan mukava käydä!

    VastaaPoista
  27. Oikein paljon onnitteluja niin Lankapirtille kuin pitäjälleenkin! Blogiasi on aina niin ilo lukea. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.