Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 30. kesäkuuta 2011

vielä valmistui

Kesäkuu päättyy pian, mutta vielä ehdin esitellä pari työtä.  Ne valmistuivat eilen.  Ensin sain valmiiksi sytomyssyn puuvillalangasta ja sen jälkeen nappasin hiukan keskeneräiset tossut viimeisteltäväksi.

Myssyn tein langasta, jonka ostin oululaisesta Nappi Kikasta hetken mielijohteesta, kun ihastuin sen väreihin.  Aioin tehdä siitä itselle jotain ja teinkin lierimyssyn, jota ajattelin käyttää hellehattuna.  Hiukan alkua teille jo vilautinkin täällä.

Tällainen siitä tuli.  Eikä tämä vastannut ollenkaan sitä kuvaa, jonka olin sieluni silmin nähnyt.  Kuva näyttää vielä paremmalta kuin todellisuus oli.  Minusta nuo värilliset raidat pylväillä virkattuina eivät näyttäneet mukavilta. Ne korostuivat liikaa mielestäni.  Ja ei kun purkuun.  Ensin harkitsin virkata myssyn uusiksi kiintein silmukoin, mutta sitten muutin suunnitelmaa alla näkyvään malliin.



  Siis sytomyssyyn, jonka tein Hurrikaani-ohjetta mukaellen.  Lankani Fusione trendi on ohjeen lankaa huomattavasti ohuempaa ja siksi lisäsin silmukkaa määräksi 120.  Mallineuleen tein 15. silmukan jaolla niin, että kudoin 13 o, 2 n  (ohjeessa 9 o, 1 n). Puikot olivat 2.5 mm ja lankaa kului 40 g.  Neuleena raidat näyttävät paljon kivemmilta, joten nyt olen tulokseen tyytyväinen.





 Nämä tossut virkkasin jo kevättalvella Äkäslompolon reissulla melkein valmiiksi. Vain nuo kuvassa valkeina näkyvät reunukset tossun suuhun jäivät kotona tehtäviksi, kun sininen hahtuvalanka loppui kesken.  Nyt ne tein ja ehdin vielä illalla pyörittää näitä pesukoneessakin kaksi kertaa: ensin hienopesu 50.asteessa ja linkous 900x/min ja seuraavaksi vielä minipesu 40. asteessa ja linkous 900x/min.


 Tässä lopputulos, joka lienee sopiva koon 38 jalkaan.  Ovat nimittäin hiukan naftit minun numeroa isompaan jalkaani. 

Tossut virkkasin Gjestalin harmaasta Naturngarn no. 1 -langasta, jonka lisäksi oli yksi säie liukuvärjättyä hahtuvalankaa. Hahtuva on tossuosassa sinisävyistä ja varren suussa siis luonnonvalkoista. Naturngarnia meni 135 g ja hahtuvaa 25 g.  Koukku oli paksuin omistamani kokoa 8 mm.  Ohjeena käytin jostakin vanhasta lehdestä (ehkä Suuri Käsityölehti) kopioitua ohjetta, mutta valitettavasti kopiossa ei näy lehden nimi saati numero.
 
 
Huomenna sitten alkaa heinäkuu.  Sehän on aika usein kesän kuumin kuukausi, ainakin minä luulen niin.  Nyt on ollut pari niin lämmintä päivää, ettei ainakaan tämän lämpimämpää tarvistsi olla, mutta lämmintä kylläkin.  Minähän rakastan lämpimiä kesäpäiviä.  Siispä kaikille ihanaa heinäkuuta!


9 kommenttia:

  1. Ihana lakki ja tossukat. On nää käsityöt mitä näissä blogeissa näkee niin upeaa! Näistä saa kyllä niin hyviä fiiliksia ja virtaa omaan tekemiseen!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihastuttavat tossut! Olen niin samaa mieltä Aulin kanssa, jokaisesta blogista saa aina uusia inspiraation lähteitä :) Eli tekemättömien töiden kasa eikun kasvaa

    VastaaPoista
  3. Hienot myssy ja tossut! Minäkin pidän lämpimistä kesäpäivistä, mutten näin kuumista, kun mittari näyttää jo aamulla 27 astetta.

    VastaaPoista
  4. Minä niin ihastuin noihin lakkeihin ja tossuihin.

    VastaaPoista
  5. Mukavannäköiset tossut ja tuossa lakin teossa minulla on ihan samanlaisia kokemuksia, purkuun menee ja uusiksi jos ei värit asetu sopivasti. Tänään on Kiteelläkin hellettä ja säätiedotusten mukaan jatkuukin, vesikannu mukaan ja kiikkuun sytomyssyilemään. Terv. Lea P.

    VastaaPoista
  6. Todella nämä langat osaavat yllättää. Hurrikaanimyssy näyttää aivan erilaiselta kuin lierimyssy.
    Lämpöiset kauniit tossut ovat taas kohta tarpeen, vaikka tänään heti aamulla oli 24 astetta ja aurinko on pilviharson takana. Lupailivat meille ukkosta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ohoh, ollaanpa sitä oltu ahkerana! Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Auli: Olen aivan samaa mieltä kanssasi käsityöblogeista. Virtaa niistä saa joskus vähän liikaakin. ;D

    Sari: Ja sinunkin kanssa samaa mieltä! ;D

    Marjut: Joo kohtuus riittäisi kesäpäivän lämpimyydessäkin. ;)

    Tupu: Kiva kuulla, että tykkäät! :)

    LeaP: Varjoon kiikkuun, siinä voisikin olla päivän motto. :)

    Heleena: Nyt on valmistumassa samasta langasta vielä kolmas versio, joka on eniten näistä minun mieleeni.

    Ihalaiska: Eikös ahkeruus ole ilomme! Ainakin käsitöiden suhteen. ;D

    VastaaPoista
  9. Voi mikä veikeä hattu ..mukavaa lankaa tosiaan. Tossutkin on hienot.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.