Sorminukkeja

Viikko toista sitten sain mieluisan pyynnön.  Veljentytär kysyi hyvin varovasti, ehtisinkö ja viitsisinkö tehdä sorminukkeja, joilla voisi leikkiä Hannan 1v3kk kanssa.  Totta kai ehdin ja viitsin, oikein mielellänikin toteutan tuollaisen pyynnön.

Pikku hiljaa olen sitten toivetta toteuttanut.  Ennen en olekaan sorminukkeja tainnut tehdä, käsinukkeja kylläkin, mutta ommellut nekin.  Googlettamalla löysin Käspaikan sorminukkeohjeet, joita sitten muokkasin omaan makuuni.  Ja työn edistyessä nukke kerrallaan tapahtui kehitystä, ainakin omasta mielestäni.

 Tässä koko porukka. Materiaali 7veikan jämiä paitsi silmien ja suiden kirjontaan muliinilankaa.  Nelikon yhteispaino on 35 g, joten eivät jämäni kovin paljon vähentyneet. Mutta monta pientäkin pätkää sain käyettyä pois.  Puikot olivat 3.5 mm:n sukkikset.

Nuo 35 g kartuttavat sentään hiukan omaa Jämäkuun saldoani, siksipä vien nuket myös Jämäblogiin..


Eivät nämä nukkeni ole kyllä kovin kauniita,  kuten kuvastakin näkee.  Mutta jospa Hanna ne kelpuuttaisi.  Lapsethan ovat ennakkoluulottomia eivätkä kaihda vähemmän kaunistakaan, jos se heitä jotenkin puhuttelee. 

 Ensimmäisenä syntyi Pupu Laiheliini.  Häntä tehdessä silmukkaluku oli Käspaikan ohjeen mukainen, joka on aivan liian vähän minun käsialalleni näin korkeaan  (9 cm) pupuun.

 Seuraavaksi oli Kisun vuoro syntyä. Hän on selvästi paremmin syönyt vaikka naamavärkki ei kovin edustava olekaan.  Olisi aihetta käydä kissojen plastiikkakirurgilla.  ;D

 Nyt taisi Kisu loukkaantua puheistani, kun kääntyi selin ja houkutteli vielä Pupunkin mukaansa.  No nähdäänpä nyt niiden edustavat hännät.

Eläimille piti saada hoitajakin, joten syntyi neiti Lettipää.  Tällainen hän on edestä ja...

 ...tällainen takaa.  Lettinauhatkin on jotain jämää. Olen muistaakseni irrottanut ne jostakin ja nakannut siihen tuolini vieressä olevalle kässäpöydälle.  Nyt ei tarvinnut muuta kuin ojentaa käsi ja kaivella sieltä kaiken muun tarpeellisen alta nämä.  Olivat ihan sopivan mittaisetkin, ei tarvinnut saksia niitä ollenkaan.

 Ja vielä kurkistus helman alle. Kudoin ensin tuotaa sisäosaa sopivaaan korkeuteen ja sitten samanpituisen hameen ja yhdistin ne jatkoin yläkropan verran.  Sitten kaula jaa pää.

Lettipäälle kaveriksi syntyi tämä Lippispää.  Musta vyö pitää farkut jalassa. Minulle ei ole vielä selvinnyt, onko hän tyttö vai poika.  Eiköhän Hanna selvitä sen aikanaan.

Lippiksen  virkkasin ja siihen käytin monta hiukan erisävyistä sinistä langanpätkää.  Lippiksen ompelin päähän kiinni, ettei se joudu hukkaan.

Apinani, joka yleensä vartioi kliiviaani, ilahtui uusista tulokkaista niin, että halusi yhteispotrettiin heidän kanssaan.


Jonkinasteinen halu kehitellä ohjetta edelleen ja tehdä näitä lisääkin jäi mieleeni. Saaattaapa näitä siis valmistua joskus lisääkin, aika näyttää.