Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kesäretkellä


Kävin pari päivää sitten tutustumassa minäkin Ranuan eläinpuiston tämän kesän vetonaulaan, siis siihen pieneen  - nyt jo aikaa suureen -  jääkarhun poikaseen. Kuten olemme saaneet kuulla mediasta ja lukeneet myös monesta blogista, poikanen on saanut suuren yleisön suosion. Enkä ihmettele sitä ollenkaan. 

Mutta ensin muutama sananen itse matkastamme. Olin mieheni kanssa muutaman päivän kestävällä kesäretkellä. Auntovaunun kanssa kuljettiin, joten koti oli mukana ja siinä yövyttiin sopivissa paikoissa. 

Ensimmäinen yöpymispaikkamme oli Tähtiranta, jonne saavuimme lauantaina.  Illalla tietenkin kävimme tanssimassa tutulla parketilla, kun "tanssihulluja" ollaan. Edellisestä käynnistämme siellä olikin jo viisi vuotta, mutta entisiä tuttuja löytyi vieläkin.  

Seuraavana aamuna ajelimme Marleenan luo viettämään sunnuntaipäivää ja illalla sitten vielä Ranualle.  Siellä majoituimme Eläinpuiston viereiselle karavaanarialueelle.  Seuraava päivä kuluikin rattoisasti puistossa eläimiä ihailemassa. Illalla vielä ajoimme Pudasjärvelle Jyrkkäkosken Campingalueella.  Seuraava päivä, siis eilinen, olikin sitten jo niin sateinen, että oli oikein mukava istua autossa sukankutimen kanssa, kun mies ajeli kotiin. Muina päivinä sää oli mukavan kesäinen. Kokonaisuudessaan mukava pikku matka!


Mutta siihen pääasiaan, eli eläinpuistoon ja jääkarhun poikaseen. Pennulle muuten etsitään nimeä, ehdotuksensa voi jättää täällä ja osallistua kilpailuun. Minä en ole vielä keksinyt mitään nasevaa ja hauskaa, mutta mietinnässä on!


Tästä tuttavuutemme alkoi: poikanen oli päiväunilla ja Venus-emo valvoi, ettei mikään vaara uhkaa pientä


 Mutta sitten pentu heräsi  ja meni töykkimään emoa 


 Venus lähti karkuun ja poikanen perään


 Peräkkäin kulkivat, pentu emoa töykkien


 Jahas, nälkähän se sai pennun liikkeelle! Taisi emo ensin ehdotella, että odotetaan vielä hetki ruokinta-aikaa.


Kun pennun masu oli maitoa täynnä, matka kävi lammikon rantaan emon nuuhkiessa odottavana ilmaa.  Pian eläintenhoitaja saapuikin ja alkoi ruokintanäytös: omenoita ja porkkanoita loiskahti hiljalleen lammikkoon, josta jääkarhujen oli helppo napsia ne suuhunsa.


 Tässä pentu näyttää miettivän, menisinköhän tuonne.


 Roiskis!  Sinne se hyppäsi. Venus muuten laskeutui arvokkaasti kävellen veteen eikä roiskutellut sitä ollenkaan.


 Voi miten maukasta porkkanaa!


 Menenpä rannalle syömään.


Jokohan ne loppuivat porkkanat ja omenat, kun jäätelökin jo syötiin.


Isäjääkarhu Manasse muuten veteli viereisessä aitauksessaan sikeitä eikä korvaansa lotkauttanut, vaikka eläintenhoitaja koetti houkutella sitäkin syömään.


Vielä jokunen kuva ja sananen muutamasta muustakin tapaamastamme eläimestä. Suurimman osan puiston eläimistä jätän kuitenkin kertomukseni ulkopuolelle, vaikka kyllä me ne kaikki tavattiin.


Myös ruskeakarhut kiinnostivat meitä ja näimme osan niidenkin ruokintanäytöksestä.

 Niin inhimillinen istuma-asento


 Moikka kamu!


 
 Nälkähän tässä jo kurnii vatsassa.


Puiston vanha karhuherra Palle-Jooseppi on melkoinen taituri nappaamaan ilmassa lentävät omenat suoraan suuhunsa. Yksi sellainen on juuri rouskuteltavana. 


 
 Jälkiruokajäätelö lensi altaaseen, mutta pian Palle sen sieltä suuhunsa sai.



 Ilveskin aterioi, melkoinen palanen sianlihaa meni makoisiin suihin


 Kauniita värejä ilveksen turkissa


 Myskihärän "hiusharja" on samaa koko luokkaa kuin itse härkäkin


Tuliko hieno kampaus


Kotoinen ja useinkin näkemäni hirvi on aina yhtä majesteetillinen näky, olipa se eläintarhassa tai maantien laidassa tai kävelee mustikkametsässä vastaan.

Sen pituinen se tarina. Matkan käsitöistä sitten joskus myöhemmin, sukkaa ja myssyä vain tein.



18 kommenttia:

  1. Ihania nää kotimaiset eläinpuistot, kun eläimillä on tilaa jonkinverran liikkuakkin eikä vain olla mököttää pienessä häkissä.- Kovin on tuo jääkarhun pentu jo kasvanut. Kaunis kuin mikä. Täällä meidän eläinpuistossahan on tämä kesä myös ollut edelliskesää vilkkaampi, täällä lienee ollut vetonaulana ne lumileopardin pennut. Ja tietenkin karhut, nehän aina vetävät katsojia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, Ranuallakin on ollut tosi vilkas kesä kiitos juuri tuon pennun. :)

      Poista
  2. Onpas jääkarhunpoikanen kasvanut siitä, kun me kävimme Ranualla heinäkuun alussa! Tosi mukava paikka kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TiiQ, nopeasti näyttää jääkarhun pennut kasvavan, kun tämäkin taitaa jo pian olla emon kokoinen. :)

      Poista
  3. mukavia kuvia eläimistä.. oot kivan reissun tehnyt ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivoista matkakuvista! Valitettavasti pikkupentu jää meillä näkemättä, kun on niin pitkä matka sinne:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, meillä onkin soppeli matka tuonne ranualle, voisi vaikka päiväreissun tehdä. :)

      Poista
  5. Minunkin haaveissani on käydä katsomassa jääkarhunpentua, mutta saapa nähdä toteutuuko se. Hyvinkö viereiselle karavaanarialueelle mahtui ? Jospa saisin houkuteltua miehen vaunuilemaan viikonloppuna.... t. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, tuolloin su-iltana taisi olla 5-6 paikkaa tyhjänä, joten kannattaa mennä ajoissa. Kiva siellä on käydä, joten menkääpä vaan. :)

      Poista
  6. Kiitos hienosta eläintarhan-kierroksesta. Sainpä minäkin vähän lievennystä pettymykselleni, kun sain katsoa mukavat kuvasi jääkarhun ja emon touhuista Ranualla, sillä silloin kun me kävimme siellä niin nukkuivat vain koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, meillä olikin koko päivä aikaa kierrellä eläimiä katsomassa ja karhujen luo menimme tarkoituksella juuri ruokintanäytöksen aikana.

      Poista
  7. Ihana kuvasarja jääkarhuista! Kuvat toi mieleen oman elokuun alun virailumme katsomassa karhujen temmellystä. Jääkarhut kisaili vedessä ja nosteli olympiarenkaitaan, ajanhermolla siis ovat. Jääkarhu ja porkkana ei ole aiemmin mielessä yhdistynytkään. Niin, ja myös silloin isäkarhu vain nukkui

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, vastaukseni "hieman" viivästyi, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan, eikö! Jääkarhuja varsinkin oli tosi mukava katsella meistäkin, siellä pisimpään viihdyimme. Ja isäkarhu tosiaan vain nukkui koko ajan, joskus hieman päätään heilautti.

      Poista
  8. ..löysitkö yhtään norsua sieltä karavaanialueen vierestä ???viime kesänä sen sinne jätin on siitä juttua blogissanikin ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norsumamma, voi en löytänyt. En kyllä kierrellyt siellä ympäristössä ollenkaan, kun sateli vettä silloin illalla ja aamulla poistuttiin eläintarhaan menoa varten. Mutta ei minua se sade olisi pidätellyt, jos olisin tiennyt sieltämahdollisesti löytyvän norsugraffitin. ;)

      Poista
    2. No voi harmitus ,etsi viime vuoden blogiteksti syyskuulta : Norsu eläinpuistossa -siellä on kuva josta hahmottaa sen paikan portin pielestä ..jos se nyt siellä enää onkaan :(

      Poista
    3. Norsumamma, kyllä minua nyt harmittaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.