Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tämän reissun ensimmäiset


Ensinnäkin asiaa Jämäkuusta, joka alkaa taas pian.  Tänä vuonna sen kesto on reilun mittainen eli 15.4. - 31.5.2013. 

Kaikilla meillä paljon neulovilla/virkkaavilla taitaa olla jämälankoja, toisilla enemmän ja toisilla hiukan vähemmän. Vaikka itse pyrin käyttämään omiani vähemmäksi milloin mihinkin työhön, silti ne eivät tunnu vähenevän ollenkaan. Niinpä on mukava osallistua Jämäkuuhun, jossa porukalla vähennetään jämälankavarastoja ja samalla tsempataan toisia. 

Minä ilmottauduin jo. Tulisitko sinäkin mukaan? Säännöt ja ohjeet ilmottautumiseen löytyvät täältä.




 Nämä myssyt olivat minulla matkakäsityönä Äkäslompoloon ajettaessa. Ensimmäisen sain valmiiksi jo matkalla ja saman tien aloitin toisen, jonka päättelin vasta perillä.




Ensimmäisenä valmistui tämä Bravo-myssyn muunnelma, joka on aika iso kokoinen. Aloituksessa silmukoita 106 ja korkeuttakin tein reilun 22 cm. Lanka vanhan värikartan Puro Batikia, jota oli poistomyynnissä Kangasvillassa. Puikot 3.5 mm ja 4mm kuten ko. langalle yleensä käytän.  Langan menekin lisään sitten kotona, kun pääsen vaakaa käyttämään.



Toisen myssyn tein matalammaksi 100. silmukan aloituksella. Sama lanka ja puikot. Tein kahden kerroksen nurjat raidat elävöittämään sileää neulosta. Samantapaisen myssyn esittelin noin viikko sitten.  Tuntuu ja näyttää silmissäni niin mukavalta, että taitaapa näitä valmistua lisääkin.

Sanomattakin lienee selvää ainakin vakikävijöilleni, että nämä menevät aikanaan sytomyssyiksi OYS:aan. Taisi jäädä talven "ystiskampanjasta" minulle taas myssyinto päälle, kun näitä aina putkahtelee lisää, vaikka voisi välillä tehdä muutakin. Yksi myssy vielä odottaa sopivaa kuvaussessiota ja pääsyä tänne, mutta sitten taitaakin syntyä jo sukat. 


Sää täällä on mitä ihanin: aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja mittari 0:n tuntumassa. Luvassa on siis jatkossakin hyviä hiihtokelejä eikä pelkoa kauden loppumisesta kesken.  


Kaunista keväistä viikonloppua!

 

14 kommenttia:

  1. Tokihan jämäilyyn on jo tullut liityttyä. Minulla ainakin suurin osa langoista on juuri jämiä, joten hyville ideoille on käyttöä.
    Kauniin värisiä nämä sinun uudet myssysi.

    VastaaPoista
  2. Kauniisti raidoittuu ja alemmassa nurjat raidat näyttävät taas aivan erilaiselta, hienoja, mun värimaailmaa!
    Vielä on pakkasöitä tiedossa, mutta sunnuntaiksi meille jo lupailtiin lisää lunta...
    Ihanaa aurinko- ja lumilomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, ihanasti paistaa nytkin aurinko. :) Yöllä oli pakkasta likemmäs 20 astetta, nyt +1. Tulin juuri kävelylenkiltä jäältä.

      Poista
  3. Ihania myssyjä! Minä en ole jämäkuuhun liittymässä, tykkään mieluummin tehdä käsitöitä ilman tempausten asettamia "paineita". ;) Sitä paitsi nyt on niin monta tuoretta kerää odottamassa korkkausta, että on pakko käydä niiden kimppuun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, niinhän se on, että jokainen taaplaa tyylillään näiden tempaustenkin suhteen. :) Minä aiemmin innostuin niin perin pohjin tempuksista, joihin osallistuin, että tein vallan niitä töiyä. Nykyisin olen oppinut jättämään tempaustyöt toiseksi, jos joku muu kiinnostaa kovasti.

      Poista
  4. Hei, olipa mielenkiintoista tutustua jämäilyyn. Luin ohjeet ja ilmoittatuneiden esittäytymisiä. Taidan kuitenkin jäädä seurailijaksi, kun tulee käytettyä aika suuri osa jäamäjangoista erilaisiksi kukiksi, neliöiksi, tossuissa jne. pitkin vuotta. Eikä lankojen tai töiden punnitseminenkaan ole ainakaan toistaiseksi tuntunut mun jutulta. Mutta jämäkuteille etenemistä tuolta jämäblogista seuraan varmasti. Ja eihän sitä tiedä, kun nukkuu uuden asian kanssa yön yli... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, jämäkuun seuraaminenkin on antoisaa. :) Minäkään en blogin alkuaikoina seurannut langan kulutustani, mutta sitten siitä on tullut tapa. Joskus olen jopa täällä Äkäslompolossa ollessanmme ottanut jonkun työn mukaan kauppaan ja punninnut siellä. :D
      Jaahas, mutta pitääpä katsastaa Jämäblogista, jos vaikka oletkin yön yli nukuttuasi... ;)

      Poista
  5. Siellä vaan sytomyssyvarasto kasvaa! Vau!

    Mää en taida tänä vuonna tuohon jämäiyyn liittyä kun on noita nysiä, jotka käyttää jämiä. Siis muksut ;) Katotaan, josko innostus hiipuu niin sitten myöhemmin.

    Kevätaurinkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkimamma, joo sytomyssyvarasto kasvaa, kun tyttären kanssa yhdessä niitä väsäämme.
      Auringosta nautitaan edelleen! :)

      Poista
  6. Kauniita myssyjä ja kauniita kevätpäiviä Teille.

    VastaaPoista
  7. Onpa kivan väriset nuo myssyt!
    Pitäisköhän liittyä tuohon jämä-juttuun, kun nyt on tullut vähän tuhottua noita jämiä, ja jämiä näyttää riittävän!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, liityhän vaan sinäkin, niin yritetään yhdessä saada jämmien määrä mahdollisimman pieneksi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.