Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Vilaistaanpa orkideojani


Tänään kastelin orkideani ja siinä tuli mieleeni, että nämä olisivat yhden postauksen arvoisia. Olen joskus ennenkin niistä kertonut ja pelkkiä kukkakuvia vielä useammin vilautellut, mutta niistä taitaa olla jo aikaa.  Varsinaisia käsitöitähän orkideat eivät ole, mutta kyllä niiden hoidossakin tehdään käsin työtä.




Tämä orkidea, sanotaan vaikka n:o 1, ilahduttaa minua ja kummastuttaa tällä hetkellä eniten. Se on toinen ensimmäisistä orkideoistani, jotka sain äidiltäni muistaakseni v. 2000, kun hän joutui pitkäaikaiseen sairaalahoitoon eikä ollut varmuuttaa, palaako hän enää kotiin.  No palasi hän, mutta siitä alkaen ovat ne kaksi orkideaa olleet minun hoidossani. Äiti ei ole enää ihailemassa näitä eikä kyselemässä niiden vointia, sillä hän poistui keskuudestamme kymmenen vuotta sitten.




Seitsemän ihanaa kukkaa ykkönen avasi tässä hiljattain ihailtavakseni. Tämän yksilön kukat ovat muuteen kooltaan suurempia kuin muiden orkideojeni.




 Mutta tämä minua siinä ihmetyttää, kun juuret nousevat kasvualustasta ja koko kasvi meinaa tipahtaa purkista pois. Ja silti kasvi kukkii! Näin ei ole orkideoilleni käynyt koskaan ennen, mutta ilmeisesti kahden vanhimman yksilön kasvualustassa olleet juuret ovat tulleet niin hauraiksi, että raskaat lehdet painavat niin paljon, että juuret katkeilevat. Kasvualustan vaihtoon siis, kunhan kukinta on ohi. Vai pitäsikö leikata kukkavarsi maljakkoon ja vaihtaa heti?  Mielipiteitä otan mielelläni vastaan.




 Orkidea n:o 2 on valkoinen ja toinen niistä äidiltä saamistani. Myös sen juurakko on noussut ylös kasvualustasta ja juuret katkeilleet osaksi. Tämän kukinta alkaa olla lopussa, joten tämän alustan voin vaihtaa pian. 

Tämän kakkosen historiasta voisin kertoa myös, että se oli kesällä 2006 kuolemassa, lehdetkin jo kurtistuivat ryppyisiksi. Sattumalta luin jostakin, että kuolevan orkidean voi yrittää elvyttää rahkasammalella. Rahkasammalta muovipussiin, orkidea sinne, pussin suu kiinni ja pussi roikkumaan pohjoisen puolen ikkunaan. Ja ihmetys oli suuri, kun se keino tepsi. Kuukauden kuluttua oli uusia ilmajuuria kasvanut, lehdet olivat selvästi virkoamassa ja jopa uusi lehti oli alkanut kasvaa. Ja tässä tämä elvytetty nyt taas kukkii minulle kiitokseksi.




 N:o 3 on  parhaillaan kukassa. Tämän ja kolme muuta orkideaa saimme lahjoina muutettuamme viisi vuotta sitten tänne Kempeleeseen.  Kaikki ne ovat uusintakukkineet vähintään pari kertaa, tämäkin taitaa kukkia jo neljättä kertaa minun hoidossani.




 N:o 4 kukki viime vuonna upeasti ja kasvattaa parhaillaan uutta lehteä.




 Tällä "viitosella" on upeat lehdet ja mukavasti ilmajuuriakin.





 N:o 6 on mielenkiintoinen yksilö.  Se tekee kukkavarteen lehtiä jo kukinnan aikana. Jo pariin otteeseen olen yrittänyt saada lehdykän juurtumaan ...





... ja tässä näet sen viimeisimmän yritelmäni.  Aluksi tämä kasvoi ja näytti voivan hyvin, mutta nyt on alkanut lehdet kutistumaan kurttuun. Pitänee hakea rahkasammalta ja kokeilla, saanko tämänkin elvytettyä.


Miten hoidan orkideojani, sen kerroin jo täällä ja samaa tapaa noudatan edelleenkin.



12 kommenttia:

  1. Kyllä mä vaan ihmettelen snin taitojaso orkidejosesi kanssa. Vaikka kuinka yritin sun ohjetta,niin kyllä mä sain ne tapettua. Santtuihin sentään sun ohjeesi minullakin tepsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, nyt minä olen saanut kantaa kaksi santtua kompostiin, että se minun kukkien hoitotaidoistani. :D

      Poista
  2. Töissä joku mainitsi, että orkideat tykkäisivät kirkkaista purkeista, jotta juuret saavat valoa. En sitten tiedä, onko jutussa mitään perää oikeasti. Minä en noin vaativiin kukkiin ole rohjennut koskea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nna, kannattaa kokeilla joskus orkideoja, ne kun eivät ole ollenkaan vaativia hoidettavia vastoin yleistä luuloa. Kasteluvälikin pari viikkoa, joskus minulla on mennyt komlekin eivätkä ole olleet moksiskaan. Noista kirkkaista purkeista en oikein tiedä, joku asiantuntija sanoi niiden olevan vain keksitty markkinointi-idea.

      Poista
  3. onko sinulla aina orkideat suoja ruukussa Kiitos jos vastaat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, totta kai minä vastaan, jos joku kysyy minulta jotain. Vastaanhan minä muutenkin yleensä jokaiseen kommenttiin. :) Eivät kaikki orkideani ole suojaruukuissa, vain muoviruukuissa saadut, joita ei ole vielä tarvinnut siirtää uuteen kasvualustaan. Uudelleen istutuksessa käytän savi- tai keramiikkaruukkuja.

      Poista
    2. kiitos vastauksesta!

      Poista
  4. Kyselitkö teenkö decoja vielä teen kyllä sain hiukan omituisen viestin kun mailissa luki eri ja blogi sivulla eri asia joten jos kysyit tuota niin mieleläni teen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokki, enpä muista kyselleeni sellaista. Ja meilillä vielä. Tuliko se minun s-postiosoitteestani?

      Poista
  5. Minulla ollut orgidea ollut huhtikuusta ja nyt näyttää kukinta loppuvan mitä neuvoisit nyt tekemään ? onko orgideoilla lepokausi ? kysyy yksi aivan uusi kukan hoitaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi "uusi kukanhoitaja", kyllä orkideakin pitää yleensä ainakin jonkunlaisen lepokauden kukinnan jälkeen. Kun sen kukinta on ohi, odotellaan vain rauhassa, mille se alkaa. Jos kukkavarsi kellastuu, se kannattaa katkaista pois, muuten sen voi antaa olla, sillä joskus orkidea kukkii uudelleen samalla kukkavarrella. Jos haluat lukea, miten minä hoidan orkideojani, niin kurkkaapa tänne http://lankapirtin.blogspot.fi/2011/05/mina-ja-orkideani.html

      Poista
  6. Kauniit Kiitokset!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.